Pieniruokainen lapsi ja hyvien rasvahappojen saanti
Haluaisin, että lapseni saisi tarvitsemansa ravintoaineet ruoasta. Hän vain syö kovin, kovin vähän. Miten voisin varmistaa esim. tärkeiden rasvojen saannin?
Kommentit (11)
Jos huolehdit, että sen vähän mitä hän syö, syö kunnon ruokaa, lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä, marjoja, yms. niin uskon, että pieniruokainenkin saa sen, mitä tarvitsee. Tarvittaessa kaikki herkut pois, jos se menee siihen, että yhdellä kakunpalalla eletään koko päivä ja kunnon ruokaa ei syödä lainkaan.
Minä annan lapselle möllerin pikkukaloja, joissa on d-vitamiini ja kalaöljy samassa. Pastan joukkoon laitan aina öljyä, ja leivälle voi-kasviöljyseosta. Meilläkin on pieniruokainen lapsi, joka vaan ei syö, ei oikeaa ruokaa eikä juuri herkkujakaan. Hänen kaksi vuotta nuorempi pikkuveljensä syö liioittelematta kolme-neljä kertaa enemmän. Esimerkiksi eilen pikkuveli söi viisi itse tehtyä, pientä lihapullaa, ison läjän perunamuusia, minitomaatteja, salaattia ja puolikkaan porkkanan + maidon päälle. Isompi söi 1/8-osa lihapullasta, yhden lusikallisen muusia ja desin maitoa. Molemmat porskuttivat iloisina seuraavaan ruoka-aikaan. En käsitä millä energialla pieniruokaisempi elää, koska paino on nollakäyrällä, mutta ilmeisesti energiantarve on hyvin yksilöllinen.
Lapsi syö viisi kertaa päivässä. Kaikikka aterioilla jotain kasvista - kypsentämättömat uppoavat paremmin. Herkut ovat minimissään. Jokaisella aterialla juo ykkösmaitoa n. 1 dl. Ruoanvalmistuksessa käytämme rypsiöljyä, oliiviöljyä, auringonkukkaöljyä tai leivontamargariinia, harvoin voita. Leivän päällä becel oliivia.
Juustoja syö erittäin vähän, lihaleikkeleistä suostuu syömään vain lauantaimakkaraa. Jogurteista pitää ja näiden em. rasvapitoisuudet vaihtelee ja ovat tietysti eläinrasvaa.
ap
Lisään vielä, että poika kasvaa nollakäyrällä, eikä neuvolassa olla huolissaan. Hyvin tuntuu jaksavan tuolla pienellä ruokamäärällä touhuta aina seuraavaan ateriaan. Itse mietin vain tuota rasvahappojen saantia ja sen vaikutusta aivojen rasvahappojen saantiin.
ap
No jos lapsi syö noin terveellisesti ja neuvolassakaan ei painoon ole kiinnitetty huomiota, niin tuskin mitään syytä huoleen on.
Uskon, että hyviä rasvahappoja saa tarpeeksi, kun huolehdit, että kalaa (rasvaista, esim. lohta) on riittävän usein tarjolla, annat välillä pähkinöitä ja siemeniä ja syötte silloin tällöin kananmunia (niitä omega munia). Erilaisia siemeniä on helppo upottaa sämpylöihin tai smoothiin. Öljyn lisääminen ruokaan on varmasti myös hvyä asia rasvojen kannalta.
Syötä hamppuöljyä lusikallinen päivässä, vaikka salaatinkastikkeena tai muuten ruuan seassa. Mutta ei kuumennettuna koskaan. Hamppuöljy on tosi terveellistä! :)
Kalaa meillä syödään melko paljon, mutta öljyä voisin kenties vielä hieman lisätä pojan annoksiin. Pähkinöille yökkäilee. Smoothieita voisin ryhtyä tekemään, niin saisin marjojakin menemään enemmän.
ap
Ei tuo minusta pieniruokaiselta kuulosta. Meillä on molemmat lapset alipainon rajoilla ja aina saa maanitella ja lahjoa edes normaalin ruoan syömään ja olisi todelle poikkeuksellinen päivä jos saisi 4 tai 5 kertaa päivässä syömään. Pakollakaan ei saa syöttää vaikka näkee että toinen tarvitsisi ruokaa vaikkei kuulema nälkäinen olekaan.
Ainut mihin voi vaikuttaa on ruoan laatu eli vaikka sitten pähkinöitä, hedelmiä, erittäin kuituista leipää, rahkaa, maustamatonta jogurttia, tms. ja ruokailu aloitetaan aina proteiinista ja tuoreista kasviksista ja jos maistuu niin sitten perunaa/riisiä/pastaa.
Itse annoin A.Vogelin loistavaa Urticalsinia (ei ole varsinainen kalkki vaan auttaa imeytymisessä ja monessa muussakin asiassa) sekä ostin terveyskaupasta kylmäpuristettua luomuoljyä vaihdellen laatuja.
Öljyä laitoin salaatteihin ja välillä teelusikalla pikkuiseen suukkiin. Hyvä tuli!
Olet oikeassa, rasvahapot ovat tärkeä aivoruoka!!
lisää terveellistä öljyä joka annokseen