Mikään ei tunnu miltään, moniko näin elelee?

Hohhoijakkaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö linnanmäjelle ?

Zinc

Avantouimaan ?

Ei innosta 😕

Ei wäkisin

Zinc

Samoja ajatuksia. Itsellä ei ole oikeastaan mitään "elämää". En oikeastaan käy missään ja ystäviä ei ole ollut niin pitkään aikaan, etten edes kehtaa tänne kirjoittaa sitä. Olen vielä työtönkin. Tosin yritän nyt aloittaa opiskelua, vaikka ei sekään kauheasti kiinnosta, mutta vähän pakko yrittää. Tämäkin on silti parempi kuni ahdistus. Itsekään en ole iloinen juuri mistään ja elämä näyttää synkältä monesti. Samoin itsekin usein ajattelen, että moni toisille ihan normaali ja tavallinen asia on minulle vaikeaa ja en pysty siihen. Monesti kyseessä on jokin ihan pienikin juttu, mutta itselle jo ihan mahdottaman oloinen. Tosin minulla on tätä ollut jo aika nuorena ja masentunut olen ollut varmaan koko elämäni jollakin tapaa. Jotenkin tähänkin silti tottuu, mutta ahdistus saisi pysyä poissa.

Minä elelen. Syön psyykenlääkkeitä ja mikään ei tunnu miltään. Nukkuminen on ainoa iloa tuottava asia ja syöminen, mikä näkyy ulkonäössä...En ikinä löydä ketään kumppania, en osaa enää rakastaa, en tunne mitään. Haluaisin takaisin vanhan elämäni, kun oli vielä tunteet. Tsemppiä sinulle, kamalaa tää elämä tällaisena on.

Hohhoijakkaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljo menee masennuslääkkeitä

Ei yhtään. Ainoat pillerit mitä vedän, on tyroksiini ja vitamiinit.

Mitkä sun labra-arvot on? Kilpparin vajaatoiminnan yksi oireista on masennus.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijakkaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljo menee masennuslääkkeitä

Ei yhtään. Ainoat pillerit mitä vedän, on tyroksiini ja vitamiinit.

Mitkä sun labra-arvot on? Kilpparin vajaatoiminnan yksi oireista on masennus.

Minulla on vajaatoiminta, joka on hoidossa. Arvoja seurataan säännöllisesti.

Ongelmani on kompleksinen traumatausta, jonka oireet ovat niin hankalia, että joudun leikkaamaan olennaisia osia elämästäni pois ja se ajaa mieltä synkkyyteen ja tylsyyteen.

Minä en ole yksi niistä ihmisistä, jotka eivät tiedä syytä hankalaan tilanteeseensa.

Vierailija kirjoitti:

Minä elelen. Syön psyykenlääkkeitä ja mikään ei tunnu miltään. Nukkuminen on ainoa iloa tuottava asia ja syöminen, mikä näkyy ulkonäössä...En ikinä löydä ketään kumppania, en osaa enää rakastaa, en tunne mitään. Haluaisin takaisin vanhan elämäni, kun oli vielä tunteet. Tsemppiä sinulle, kamalaa tää elämä tällaisena on.

Oletko varma, että psyykelääkkeet ovat sinulle välttämättömiä? En tunne tilannettasi, mutta ajattelen, että suuri osa mt-ongelmaisista syö lääkkeitä turhaan. Usein sivu- ja haittavaikutukset vaan pahentaa tilannetta.

Minä nousin jo kerran täältä, suorastaan kukoistukseen. Opettelin avoimmuutta, lähdin terapiaan, uskaltauduin moneen "minä en ikinä" - asiaan. Se oli vaikeaa mutta palkitsevaa. Tutustuin uskomattoman mahtaviin ihmisiin, löydin vertaistukea, löysin uskomattoman upean miehen joka rakastui minuun sellaisena kuin olen. Löysin läheisyydet ilotkin. Mutta sitten tuli uusia, odottamattomia ongelmia. En pystynytkään elämään niin. En pysty yhdistämään seksuaalisuutta ja rakkautta.

Mutta sen haluaisin sanoa, että jos et ole jotain juttua kokeillut, kokeile vielä. Et häviä mitään. Kokeile irrottaa surkeus-niminen merkki ohimoltasi. Nakkaa rapakkoon ja tallaa päälle.

Minun on pakko syödä psyykelääkkeitä, olen sairastanut psykoosin 10 vuotta sitten. Lääke tehoaa hyvin eli psykoosi pysyy poissa, mutta sillä on sivuvaikutuksensa. Lääke syötättää ja turruttaa tunteet. Lisäksi olen jotenkin hidas ja väsynyt aina. Mitään ei jaksaisi tehdä, nukkuisin vaan.

Sinulle jaksamista! Jos olet kerran päässyt sieltä suosta, voit päästä toisenkin kerran!

23

Joo masentaa ja tuntuu ettei millään ole mitään väliä. 😔

Vierailija kirjoitti:

Minun on pakko syödä psyykelääkkeitä, olen sairastanut psykoosin 10 vuotta sitten. Lääke tehoaa hyvin eli psykoosi pysyy poissa, mutta sillä on sivuvaikutuksensa. Lääke syötättää ja turruttaa tunteet. Lisäksi olen jotenkin hidas ja väsynyt aina. Mitään ei jaksaisi tehdä, nukkuisin vaan.

Sinulle jaksamista! Jos olet kerran päässyt sieltä suosta, voit päästä toisenkin kerran!

23

Psykoosi ei ole mikään elinikäinen tuomio ja jos olisit psykoosiherkkä niin saisit sen lääkityksestä huolimatta. Kuka tahansa voi sairastaa elämässään kerran psykoosin sen ikinä uusimatta. Luultavammin syöt turhaan niitä lääkkeitäsi.

Vierailija kirjoitti:

Minä elelen. Syön psyykenlääkkeitä ja mikään ei tunnu miltään. Nukkuminen on ainoa iloa tuottava asia ja syöminen, mikä näkyy ulkonäössä...En ikinä löydä ketään kumppania, en osaa enää rakastaa, en tunne mitään. Haluaisin takaisin vanhan elämäni, kun oli vielä tunteet. Tsemppiä sinulle, kamalaa tää elämä tällaisena on.

Valitettavasti psyykenlääkkeet tuhoaa tuon tunnepuolen usein pysyvästi.

Voi olla, että syön turhaan lääkkeitä. Yritin pari vuotta sairastumisen jälkeen jättää lääkkeitä pois, mutta vainoharhat iski päälle ja oli pakko taas aloittaa lääkitys. Mutta nyt sairastumisesta on jo kulunut 10 vuotta, voi olla etten enää sairastuisi, en vaan uskalla lopettaa. Psykoosi oli aika pelottava olotila.

Yritän jaksaa lääkkeiden kanssa, mutta pahinta on, että pelkään lääkkeiden aiheuttavan minulle muistisairauden. Oireita on ollut jo vaikka olen vasta 40-vuotias.

23/27

Sienitrippi voisi toimia, saisit uusia näkökulmia elämään. Voisit myös kokeilla thyroxinin nostoa, lääkärit määrää niin pieniä annoksia ja aina vaan seurataan ja seurataan tilannetta. Itse olen nostellut ominpäin annosta kun lääkäreiden nostojen jälkeen arvot olivat jatkuvasti reilusti koholla. Nyt olen kuitenkin piristynyt huomattavasti, kun en enää usko lääkäreitä annosmäärissä 😃Voihan sitä annosta laskea jos tuntuu että tulee ylitoiminnan oireita..

itse helpotan oloa esim. pelaamalla ja käyttämällä päihteitä, toisinaan yritän hurahtaa johonkin uskontoon . Jos oikeasti haluat nauttia ja tuntea jotain, hommaa hyviä ihmissuhteita, joita tosin on vaikea luoda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elelen. Syön psyykenlääkkeitä ja mikään ei tunnu miltään. Nukkuminen on ainoa iloa tuottava asia ja syöminen, mikä näkyy ulkonäössä...En ikinä löydä ketään kumppania, en osaa enää rakastaa, en tunne mitään. Haluaisin takaisin vanhan elämäni, kun oli vielä tunteet. Tsemppiä sinulle, kamalaa tää elämä tällaisena on.

Valitettavasti psyykenlääkkeet tuhoaa tuon tunnepuolen usein pysyvästi.

Masennuslääkkeet pilaa myös halut stondiksen .

Olen introvertti,joten todellakin päiväni menevät töissä,kotona,kaupoissa käyden.. Miksi pitäisi muuta. Totta kai huolehdin lapsestani hyvin. Mutta en jaksa parisuhdetta. Saisin kyllä sellaisen,mutta se on ahdistavaa.