Milloin tulee parisuhteen pahimmat kriisit?

Lasten ollessa pieniä sekä silloin kun lapset ovat juuri lentäneet pesästä.

Molemmat muuttavat parisuhdetta suuresti, joten ovat aina ns "kriisin paikka"

Me ollaan oltu 3 vuotta yhdessä ja nyt kriisissä :(! Eka kaksi vuotta mentiin ihan vaaleanpunaisessa pumpulissa.

Meillä oli toisen lapsen tulon jälkeen. Vaikka on ollut todella vaikeita tilanteita niin se oli suhteelle vaikein aika.

Ensimmäinem vuosi oli mennyt, tai vähän reilu.

Näemmä niitä ei tule välttämättä koskaan, jos yhteen menee kaksi itsensä tuntevaa ja elämää kokenutta ihmistä joita ei kiinnosta keskenkasvuinen pelleily.

Sitten taas meno voi olla varhaisesta vaiheesta lähtien pelkkää repivää kriisiä, jos on valinnut kumppaninsa huonosti.

Näitä keskusteluja satavarmasti vielä joku lukee, kuten minäkin googletin 7 vuoden kriisi. Päädyin tänne sen vuoksi kun kaveri kysyi että joko on selätetty se kriisi vuosi, enhän ollut moisesta kuullutkaan, hyvä näin. (: ihmettelen aina suuresti tätä, että alkuhuuma ohi, mitäköhän mahtaa tarkoittaa? Kuitenkin kriisiin lisäten, se seitsemäs vuosi kohdallani taisi tarkoittaa uskosta luopumisen, eli voi ehkä näkyä myös oman elämän pienten/ suurten asioiden muutoksina, ei vältis tarkoita riitoja miehen kanssa, pettämistä yms, eli oman itsensä etsiskelyä. (: näistä kriiseistä olisi hyvä puhua kuitenkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

No ihmettele sinä vaan. Meillä ikäeroa tasan 2v (siis lapsilla), lapset nyt 1 ja 3v. Täyttä raatamista koko elämä, minä tosi pitkäpinnainen, mies taas ei jaksa yhtään lasten kanssa. Me ei kyllä tasan erota ikinä, olen sen verran sitkeä tyyppi, mutta sanon suoraan että ei ne tunteet miestä kohtaan kovin korkealla ole. Lähinnä tässä selviydytään ja yritetään olla ihan kamalasti riitelemättä. Musta sekin on ihan hyvä tavoite. Uskon että kun tästä päästään yli niin eletään sit tasapainoisesti yhdessä hamaan hautaan asti.

Kuulostaa rankalta. Etkö pelkää että mies lähtee? Jos ei lapsiakaan kestä. Toivon teille parempia aikoja!

Voi olla järkyn rankkaa, meillä myös pienet ikäerot 4,3 ja 1. Päätettiiin että yhdessä pysytään, vaikka olisi kuin rankkaa ja sovittiin myös se mihin rakkaus ainoastaan päättyy, se on pettäminen. Ketään ihmistä ei saa nöyryyttää niin hirveällä asialla kuin pettäminen. Voimia kaikille kriiseissä rämpijöille!

En edes tiedä, mitä parisuhdekriiseillä oikeastaan tarkoitetaan. Ihan kriiseilemättä on aina sujunut. Olisikohan persoonallisuuskysymys? Vai siitä kiinni, ettei lasten hankinta ole koskaan kiinnostanut?

Meille tuli paha kriisin yhteenmuuton jälkeen. Olimme varmaan kumpainenkin niin tottuneita asumaan yksin ja juurtuneet tapoihimme, että toisen jatkuva läsnäolo olikin shokki ja ns. oman tilan puute ajoi erilleen. (Olemme kummatkin vahvasti introverttejä.) Emme varmaan myös omanneet yhteneväistä mielikuvaa siitä, millaisilla pelisäännöillä yhteisessä kodissa pelataan. Muutimme siis yhteen vajaan kolmen vuoden seurustelun jälkeen ja molemmilla oli takana usean vuoden yksinäinen asuminen. Kriisi oli paha ja kestoltaan puolisentoista vuotta. Tuona aikana olimme erota useita kertoja, mutta itsetutkiskelun, keskustelun ja tahdon voimalla saimme suhteen toimimaan. Sittemmin kriisejä ei ole ollut, vaikka elämä on ajoittain kohdellut kaltoin: on ollut työttömyyttä ja pitkäaikaissairautta ym. Parisuhde tuntuu nykyään elämän kivijalalta, joka kannattelee elämän myrskyissä. Puolisoni on turvasatamani, paras ystäväni ja suuri rakkauden kohteeni, ja päinvastoin. En osaa kuvitella elämää ilman häntä.