Erolla uhkailu sitten sen peruminen
Olen ollut kumppanini kanssa jo pitkään. Melkein aina riitatilanteessa ottaa eron esiin tai uhkailee sillä. Kuitenkaan ei uhakusta toteuta. Ottaa eron vaihtoehdoksi myös heti kun yritän rauhallisessa tilnateessa kysyä mitä voisimme suhteemme kanssa tehdä. Olen nyt alkanut sanomaan että voimme erota, tähän mies ei kuitenkaan tartu. Meillä on pieni lapsi enkä enää jaksa tätä uhkailua olen jo harkinnut itse eroa. Lopulta mies kuitenkin eron peruu, usein tuntuu että haluaa kääntää asian niin että minä anelen että ei erota. Asia ei kuitenkaan ole niin. Yritin häneltä myös rauhallisessa tilanteessa kysyä haluaako hän erota kun sitä niin usein sanoo vastaus oli että ei. Mies ei kuitekaan vaikuta valmiilta työstämään sitä miksi uhkailee. Ja usein uhkailujen jälkeen on aivan normaali ja miettii yhteiseen tulevaisuuteen liittyviä asioita kun minä vielä pohdin että miten tämä suhde pelastetaan. Tähän liittyy toki muutakin ja olen jo hakenut meille apua. Mutta en ole aivan var,a ymmärtääkö mies tilanteen vakavuutta. Olen tähän asti itse jaksanut mutta nyt miehen pahaolo on alkanut tarttua itseeni. Varsinkin se että mies ei oikein ole valmis puhumaan tunteista on kuormittavaa. tässä minun osuuteni asiasta, olen vain jo aivan puhki enkä tiedä mitä ajattelisin.
Kommentit (23)
Samanlainen oli mulla myös ex, lapsuus ollut jotenkin turvatonta, päihteiden käyttöä vanhemmilla ja oli vaan aina tungettu jollekki sukulaiselle hoidettavaksi. Äitinsä myös lähti oman käden kautta. Mies oli liian riippuvainen minusta ja sitähän en voinut sietää.. olihan se karmea järkytys kun erottiinkin mun aloitteesta. Minähän en takasi tullu vaikka kuin itkeä pillitti.
Henkistä väkivaltaa. Sitä ei tule sietää ja hyväksyä eikä alistua sille ja painostukselle. Sen on loputtava tavalla tai toisella ja tietenkin eron toteuttaminen on luonteva tapa, jos se kerran toisella niin kovasti mielessä muutenkin on.
Exä uhkaili erolla vuosia riitojen yhteydessä. Lopulta sai haluamansa vaikka sitten vinkuikin jälkikäteen ettei oikeasti erota halunnut, että minähän sitä sitten muka halusin, kun en enää jaksanut sitä uhkailua kuunnella... hah!
Yrittää pitää sinua löysässä hirressä, epävarmuudessa. Ihan niin kuin joskus aikoinaan pidettiin vitsaa ovenkarmissa lapsille pelotteena. Tuo jos mikä on henkistä väkivaltaa. Täytä eropaperit valmiiksi ja seuraavalla kerralla kun uhkaa, lyöt paperit nenän alle ja katsot allekirjoittaako vai pelästyykö. Näin asia ratkeaa. Ei tuollaista käytöstä kannata vuosikausia katsella ja kärsiä. Elämä on lyhyt.