Miksei voi puhua joskus suoraan, jos kaveri ärsyttää?

Ystävän täytyy olla aika läheinen, että ikäviä asioita voisi ottaa puheeksi kuulostamaan tosi tyrmäävältä.

Toisekseen, mulla ne ärsyttävät asiat ovat sellaisia, että tuskin niihin puhuminen auttaisi. Jos ihminen ei ole lapsuudessaan saanut mallia normaaleista käytöstavoista tai ole ikinä hallinnut niitä, tuskin asia muuttuu mihinkään enää lähemmäs kolmekymppisenä vaikka kaveri miten huomauttaisi asiasta. Niiltä, joille on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, mut silti ei ehkä jaksa enää säälistäkään katsella moista.

Oon samaa mieltä nro 20:n kanssa ja on samoja kokemuksia. Mutta niinkin on käynyt, että kroonisesti huonosti käyttäytyvä ihminen saattaa usein äänen ihmetellä, että mitä hän tekee väärin kun taas joku loukkaantui häneen. Tuossakin tilanteessa voi olla vaikea puhua täysin totta ihmiselle hänen käytöksestään.

ap

Itse olen jo pitkään tuskaillut erään ystäväni käytöstä. Ja erään yhteisen tuttavamme kautta kuulin, että tämä ystävä on itsekin tajunnut missä hän menee vikaan. Noh.. muutosta ei silti ole tapahtunut. Ja kun joskus kyselin onko hänellä kaikki hyvin, niin vastauksena oli tyylillä, että emme ole niin hyviä ystäviä, jotta hän voisi asioista puhua. Ja sen jälkeen kaataa yhteisen tuttavamme niskaan kuinka paska ihminen minä olen.

En halua myöskään puhua näistä asioista hänelle suoraan, koska tiedän että hän ei kykene rauhalliseen keskusteluun vaan suuttuu ja loukkaantuu. Koska hän ei näe omissa toimissaan mitään vikaa. 

Ihan oikeasti. Itsekin kannatan suoraan puhumista ja kaikkien muiden ystävieni kanssa niin pystyn toimimaan. Mutta en tämän kyseisen ihmisen. Joskus se rohkeasti suoraan asiaan, ei vaan toimi. Ja siinä on kenenkään ulkopuolisen, joka ei ihmisiä ja tilanteita tunne,kannata tulla jeesustelemaan että rohkeasti vaan eikä konflikteja saa pelätä. 

Minä olin yksi joka kirjoitti tuohon mainittuun ketjuun. Tiivistettynä isoin ongelma taisi olla kaverin (emme minun puoleltani tulleet koskaan varsinaisesti läheisiksi "ystäviksi") liika ripustautuminen, ja tietty sen johdannaisena "kostokäyttäytyminen", kun en toiminut hänen haluamallaan tavalla. 

Kaikista häiritsevimpään oli yksinkertaisesti pakko puuttua, eli mainita siitä, että hän tulee minun reviirilleni. Ja hän teki sitä todella paljon! Minä vetäydyin varovasti hypistelytilanteista pois ja sanoin, etten mieluusti halua kenenkään tulevan niin lähelle omaa reviiriäni.
Tästä alkoi tämä kostokäyttäytyminen: ihastuksen piirittäminen, sitten hän syöksyi hypistelemään muita ystäviäni ja teki jollakin tasolla selväksi, että "ollaan sitten niiden kanssa joille kelpaa". Ne tilanteet olivat vähän hölmöjä ja typerryttäviä, niihin en osannut sanoa sitten mitään. Mitä sanoa? Kieltää, ettei saa koskea muihin ystäviini? :D

Kun tuo kostokäyttäytyminen alkoi käydä räikeäksi, niin sitten aloin punnita halusinko ylipäätään säilyttää kaveruutta. Onko se kaveruutta, jos joutuu aina pelkäämään jonkinlaista kostoa, jos pitää vain omia puoliaan? Myös pätemisen ja toisen "alentamisen" koin niin epäystävällisenä, ettei siinä ollut oikein mitään säilytettävää. 

*

Ymmärrän ap pointtisi: jos on syvä ystävyys, niin on kurja antaa sen valua hukkaan sanomatta sanaakaan, ja onhan se tietyissä tapauksissa epäreiluakin. Toisaalta harva ystävyyssuhde säilyy lapsuudesta vanhuuteen. En koe sitä hassuna, että en ole enää tekemisissä Jaana 7 v.n kanssa enää viisikymppisenä enkä edes parikymppisenä. Ihminen muuttuu siinä ajassa niin paljon. 

Minulla eräs ystävä on jäänyt koska hänen miehensä on todella ällö.Olemme vanhoja opiskelukavereita, nykyinen välimatka 200km.Ei ikinä lähde mihinkään ilman miestään ja sinne jos menee kylään, mies aina kotona.Miten sanot että "miehesi on kamala,voitko tulla kylään vain lasten kanssa"-pahoittamatta toisen mieltä.Ja ei, en kuvittele miehen kamaluutta.Käy vessassa ovi auki(minä siis istun sohvalla josta suora näkyvyys vessaan), vihjailee kaksimielisiä ystäväni ollessa esim vauvan kanssa vaipanvaihdossa eri huoneessa ja haukkuu ja vähättelee vaimoaan vaimon läsnäollessa.Omaan aika hyvän huumorintajun ja kestän aika ronskiakin puhetta mutta tuosta miehestä tulee kylmiä väreitä.100% varmuudella käy vieraissa ja olisi oikein halukas näköjään käymään läpi myös vaimon kaverit.Olen sitten vaan keksinyt aina jotain menoa kun olisivat tulossa kylään.

Mitä jos kommentoisit miehen käytöstä suoraan hänelle itselleen? Käsket laittamaan vessan oven kiinni, pyydät lopettamaan kaksimielisyydet yms.

up

Koska suoraan puhuminen vaan auta. Minulla on yksi ystävä, joka puhuu koko ajan ja lisäksi hänellä on tapana sanoa sama asia esim. kymmenen kertaa. Jos vaikkapa illanistujaisiin saapuu vieraita, hän jatkaa tätä koko illan siten että jokaiselle uudelle ihmiselle kerrotaan se sama tarina ja aivan juurta jaksain tyyliin jo muinaiset roomalaiset. Olen myös huomauttanut usein hänen jutuistaan, että muistaahan ystäväni että olin paikalla kun hän on kertonut asian jo viime viikolla/eilen/tunti sitten, mutta hän jatkaa silti jutun sitkeästi loppuun. "Aivan joo, niinhän se tosiaan meni, kun olin töissä blaablaablaa..." En jaksa tavata ystävääni kovin usein kahden kesken kun on niin uuvuttavaa kuunnella samoja juttuja vuodesta toiseen. Ihmiset loukkaantuvat kun heille huomauttaa, mutta mikään ei muutu. Itse ajattelen, että yrittäisin kiinnittää huomiota asiaan jos siitä usein minulle sanottaisiin. Mutta toisaalta olen ajatellut että jokaisessa meissä on piirteitä joille emme voi mitään.

Mä otan kyllä aika tosissaan, jos mulle huomautetaan jostakin asiasta. Varsinkin jos moni ihminen sanoo tai vihjaa samasta asiasta pitkällä aikavälillä, niin kyllä asiassa taitaa jotain perää silloin olla.

Meissä kaikissa on joitakin rasittavuuksia ja johonkin pisteeseen asti ne kannattaa vaan hyväksyä ja suhtautua aika lempeästikin.

Koska aika usein nää on vaan erilleen ajautumista, ei tarvetta suurelle draamalla. Ja kuka tietää vaikka välit joskus taas lämpeniski.

up

En ole pitänyt tuollaisissa tapauksissa kaveruutta säilyttämisen arvoisina, siksi en ole kertonut syytä. 

Sitä just tarkoitin tuolla viestissäni 18, että on totta, ettei se puheeksiottaminen ole aina viisasta. Joskus taas päinvastoin. Esim. katrkerien ja vihamielisten ihmisten kanssa ei jaksa edes yrittää. Mut jos ei ole ihan näin kroonisesta tapauksesta kyse, niin miksei sitä vois edes yrittää, jos on oltu hyviä ystäviä.

ap

Jos tajuaa, että toinen välttelee ja keksii tekosyitä, niin kyllä sitä haluaisi silloin puhua asiasta. Mutta välttelijä saattaa silti kieltää kaiken. Hänellä on ehkä hyvä syy siihen, mutta silti, onko se ihan reilua?

Yleensä sitä kai välttelee aika räjähdysherkkää ihmistä. Eli ihan aiheesta.

Ystävyys on vapaaehtoista. Jos ystävä alkaa viihtyä muiden ihmisten kanssa eli löytää uusia ystäviä ja jättäää yhteydenpidon, niin onko tämä ihan tabuaihe ottaa puheeksi? Kipeätähän se varmasti monesti tekee, jos huomaa ystävän loittonevan, mutta tällainenkin tunne voi kääntyä vihaksi. Vaikka oikeesti kaipaa sitä vanhaa ystävää.

Jos huomaan, että ystävänäni pitämä ihminen ei koskaan kommentoi minun juttuja tai on ehä piilottanut minut kaverilistaltaan, niin tätä on kyllä vaikea myöntää ääneen, toisinkaan päin. Jos kaverin päivitykset on vaan niin ärsyttäviä, ettei niitä kestä lukea. Ihminen muuten voi olla rakas. Tai sitten sitä sen kaverin fb-päivitysten perusteella kyllästyy siihen ihmiseen?

Tämä ketju on kuin omasta tilanteestani. Mitenköhän tällaisessa tapauksessa voisi ottaa asian esille? Minulla on muutama naispuolinen ystävä, joiden kanssa tapaamme usein porukalla. Yhdistävä tekijä on harrastus ja harrastusporukan oma keskustelusivusto. Ystävät eivät kuitenkaan ole mitään virtuaalikavereita vaikka kuulumisia vaihdetaan myös netissä. Olemme tunteneet toisemme jo pian kymmenen vuotta, osa ystävistä on toisten lasten kumme ja tunnemme myös toistemme puolisot ja seurustelukumppanit jne.

Viime vuosi oli minulle todella rankka monien yllättävien vastoinkäymisten vuoksi ja se on tietenkin näkynyt käytöksessäni. En ole jaksanut olla samanlainen pulppuileva ja iloinen itseni kuin ennen, mutta ajattelin että ystävät ovat ystäviä silti ja heistä voisi saada jopa tukea vaikeissa tilanteissa. Tuen sijaan on käynyt niin että kukaan ei enää kysele kuulumisiani ja minut jätetään tapaamisista ja tapahtumista joskus ulkopuolelle. Ennen tätä olin haluttua seuraa.

Jos alan syyttelemään ystäviäni siitä. että he eivät sano asioita suoraantai kyselemään inhoavatko he minua nyt, voin vaikuttaa vainoharhaiselta ja hullulta. Haluaisin kyllä tehdä pesäeron näihin nk. "ystäviin" koska vaikeuksien koittaessa heidän todellinen luonteensa paljastui. Pitäisikö asia teidän mielestänne ottaa puheeksi vai lähdenkö porukoista sanomatta mitään. 

Itellä ei oo koskaan päättyny ystävyys muistaakseni mihinkään ihmelliseen draamaan tms. En tiedä, onko kyse ollut edes erilleen kasvamisesta, vaan nää ystävyyssuhteet on vaan pikkuhiljaa jäänyt.

Mua harmittaa, kun tuntuu ettei oo yhtään nyt sellasta ystävää, joka ois täysin samalla aaltopituudella jne. Mulla on joskus ollu ystäviä, joiden seurassa oikeesti oon tuntenu, et voin olla täysillä oma itteni ja että on samalla aaltopituudella ja samoja mielenkiinnonkohteita. Harmittaa tosissaan, kun ne suhteet on jääny.

Nytkin mua ärsyttää yks kaveri, kun se vaan jotenki on niin sellanen nössö, joka sanoo monesta asiasta, et "epäilyttävää" tms. ja on vähän ehkä huumorintajuton jne. Aaargh :D ei se oo tehny mtn, mut ärsyttää vaa.

Se ihmistyyppi joka naaman edessä on lipevän imelä kaikkien kaveri mutta lyö puukkoa selkään selän takana. Kaikista kamalin ihmistyyppi. Saa polttovoiman kateudesta ja toimii siksi selän takana että saa mahdollisimman paljon tuhoa aikaan. Reilu kaveri puhuu suoraan, ihmisen arvo mitataan siinä miten kohtelee muita.