Tabu, oman lapsen agressiivisuus
Tiedän ettei olla ainoita, mutta tästä ei kyllä puhuta. Lähes kaikista muista kasvatusongelmista/ haasteista puhutaan hyvinkin avoimesti, mutta tästä ei. Että oma lapsi (uhma- ja leikki-iän ohittanut) käyttäytyy omia vanhempia/ sisaruksia kohtaan agressiivisesti ja hyökkäävästi. Siis sellaisella poikkeuksellisen voimakkaalla tavalla, joka ei ole enää "normaalin" rajoissa.
Meillä esiintyy lyömistä nyrkeillä, potkimista, raapimista sekä sanallista uhkailua erittäin törkein sanakääntein. Koska omat keinot ei riitä, olemme hakeneet apua, mutta pyörät pyörii niiin hitaasti. Ensin on koitettu vahvistaa meidän vanhemmuustaitoja ym. mutta se ei ole auttanut. Pelottaa kun vuodet vaan kuluu ja lapsi kasvaa ja agressiivista käytöstä ei saada hallintaan (lapsi on nyt 8v, tämä alkanut 6-vuotiaana).
Tunteet tähän liittyen on niin voimakkaita ja musertavia. Pelko, häpeä, epätoivo, omat vihan tunteet, uupumus, hämmennys, syyllisyys. Kukaan muu elänyt tätä helvettiä läpi?
Kommentit (50)
Samassa veneessä ollaan. Mä vaadin kaikki mahdolliset tunnetaitoharjoitteet perheneuvojalta. Meillä myös käytössä kiukkumittari, lapsi käy psykologin juttusilla, kirja nimeltä "Tulistuva lapsi" on vielä multa lukematta. Mä en enää meinaa pärjätä 8-vuotiaalle raivopäälle. Onko teillä poissuljettu Autisminkirjo?
Kakkonen jatkaa, meillä tuota jatkunut 4-vuotiaasta saakka ja nyt kun ymmärtää puhetta enemmän ja osaa itse kommunikoida hän sanoo että hänen on vaikea kontrolloida impulssejaan. On muutenkin ns. nopea ja sit kun tulee raivon puuska niin kämppä voi olla lähes palasina raivarin jäljiltä.
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä ollaan. Mä vaadin kaikki mahdolliset tunnetaitoharjoitteet perheneuvojalta. Meillä myös käytössä kiukkumittari, lapsi käy psykologin juttusilla, kirja nimeltä "Tulistuva lapsi" on vielä multa lukematta. Mä en enää meinaa pärjätä 8-vuotiaalle raivopäälle. Onko teillä poissuljettu Autisminkirjo?
<3 Minulla on oman työn kautta + oman tiedonhaun kautta aikalailla koko skaala käytössä... tunnekortit, tunnenuket, mindfullness-harjoitteet, hyvän käytöksen tarrataulut, kiukkumittarit, kuvat, lasten kirjallisuus.... olen lukenut tulistuvan lapsen, ihmeelliset vuodet, lapsen agressiokasvatuksesta/ tunnesäätelystä kirjoja, lukuisia ja taas lukuisia lehtijuttuja, psykiatrien haastatteluja, tutkimuksia...
Toivon että pääsisi nyt sellaisiin tutkimuksiin missä pohditaan myös autisminkirjon vaihtoehtoa. Minäkään en enää pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäytyykö koulussa noin?
Ajoittain kyllä.
Lopettakaase einesruokien syöttäminen, aspartaamit ym sokerit ja pelaaminen kieltoon.
Ap sanoi, että alkanut 6-v. Se ei viittaa pelkästään synnynnäiseen ominaisuuteen. Synnynnäinen piirre olisi ollut jollain tavalla havaittavissa jo aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ap sanoi, että alkanut 6-v. Se ei viittaa pelkästään synnynnäiseen ominaisuuteen. Synnynnäinen piirre olisi ollut jollain tavalla havaittavissa jo aikaisemmin.
On ollut haastava ja vaikea aiemminkin. Agressiivinen käytös alkoi kuitenkin vasta 6-vuotiaana, eli sinä syksynä kun aloitti eskarin. Sitä ennen oli kotihoidossa/ osallistui vain kerhoon osan viikosta. Uskon että liittyy paljon kuormitukseen, mutta on siinä muutakin. Nyt uskon että käytös on pahentunut osittain sen vuoksi, että se on tavallaan saanut jatkua jo kauan.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaase einesruokien syöttäminen, aspartaamit ym sokerit ja pelaaminen kieltoon.
En syötä mitenkään erityisen paljon einesruokia. Joskus kyllä. Lapsi on lisäksi todella nirso, eli varmasti ruokavaliokin on osasyy. Kai siinä kiukku nousee jos ja kun ei syö kunnolla, mutta kun ei voi pakottaakkaan toista syömään kunnolla.
Näin muuten dokumentin 2suuntaista mielialahäiriötä sairastavista lapsista. Olivat juuri tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi erityisluokalle ja äkkiä.
Ei pääse, haettu on ja haussa on.
Kakkonen täällä taas, onks teillä positiivinen palkitseminen auttanut? Meillä yhdessä tehdyt tavoitteet (hän miettinyt palkinnon) ja viikko kiukunratkaisua toisin keinoin on auttanut vähän, mutta hitaasti. Mutta kun on ollut tavoitteena jotain oikein mieluisaa niin on tsempannut ja juuri siinä kiukun alkumetreillä muistutan ja autan uudessa ratkaisussa ja sit hän on kokeiölut että saa omaa tilaa, käy ulkona kävelyllä ja riekkumassa raivon kehosta pois.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, ettei lasta ole käytetty hyväksi? Jotain hän oireilee. Vaikea kuvitella, että tuo olisi vain neurologista.
Nimenomaan tuo kuulostaa neuropsykiatriselta ongelmalta. Siinähän se juuri on, että oireet ovat poikkeavan voimakkaita ja epäsuhtaisia niihin olosuhteisiin joissa lapsi elää.
Meillä myös nepsy lapsi ja pahimmillaan jouduin riistämään häneltä keittiöveistä käsistä jottei hän yrittäisi lyödä sillä minua. Lapsi oli silloin 9v. Meillä on kahden lapsen ydinperhe jossa on paljon rakkautta ja turvalliset olosuhteet elää, mutta siltikin lapsi oireili voimakkaasti pääasiassa vain kotona. Sille aggressiolle ja oudolle käytökselle ei vain löytynyt järjellistä syytä, ennen kuin lapsella aloitettiin tutkimukset ja lopulta löytyi selkeä nepsy diagnoosi. Nyt terapian ja lääkityksen aloittamisen jälkeen tilanne on parantunut huomattavasti.
aloittaja- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanoi, että alkanut 6-v. Se ei viittaa pelkästään synnynnäiseen ominaisuuteen. Synnynnäinen piirre olisi ollut jollain tavalla havaittavissa jo aikaisemmin.
On ollut haastava ja vaikea aiemminkin. Agressiivinen käytös alkoi kuitenkin vasta 6-vuotiaana, eli sinä syksynä kun aloitti eskarin. Sitä ennen oli kotihoidossa/ osallistui vain kerhoon osan viikosta. Uskon että liittyy paljon kuormitukseen, mutta on siinä muutakin. Nyt uskon että käytös on pahentunut osittain sen vuoksi, että se on tavallaan saanut jatkua jo kauan.
Voiko olla että joku kiusaa? Meillä lapsi ei osannut pukea sanoiksi kiusaamiskokemuksia niin se purkautui huonona käytöksenä ja raivareina. Oli tuskaa viedä lapsi hoitoon kun potki ja sylki mua päin matkalla.
Onko lasta napakasti kielletty? Siis ihan oikeasti niin että ei ole jäänyt arvailujen varaan?
Ei haitta vaikka vähän ääni nousee, lapsi Ei siitä mene rikki.
Autismiin tai kyseisen kirjon häiriöön voi myös viitata.
Itse "hankalana, huonosti kasvatettuna riiviönä" uskallan sanoa tämän. Olin siis aivan kamalan väkivaltainen vanhempiani kohtaan, onneksi mulla ei ollut sisaruksia... Lapsena se oli fyysistä, teininä henkistä: solvaamista ja huutamista. Sain autismin kirjon diagnoosin vasta yli kolmikymppisenä ja se oli liian myöhään. En ole enää aggressiivinen muita kohtaan, vaan itseäni. Se näkyy itseinhona ja sulkeutumisena.
aloittaja- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanoi, että alkanut 6-v. Se ei viittaa pelkästään synnynnäiseen ominaisuuteen. Synnynnäinen piirre olisi ollut jollain tavalla havaittavissa jo aikaisemmin.
On ollut haastava ja vaikea aiemminkin. Agressiivinen käytös alkoi kuitenkin vasta 6-vuotiaana, eli sinä syksynä kun aloitti eskarin. Sitä ennen oli kotihoidossa/ osallistui vain kerhoon osan viikosta. Uskon että liittyy paljon kuormitukseen, mutta on siinä muutakin. Nyt uskon että käytös on pahentunut osittain sen vuoksi, että se on tavallaan saanut jatkua jo kauan.
Eikö tämä ole ihan tutkittu asia että myöhään tarhassa aloittaneet ei pääse samoihin tuloksiin kuin siellä aikaisemmin aloittaneet. Kokeileppa tehdä sama koiranpennulle; pidä vuosia kotona ja käytä vain välillä jossain. Sitten yhtäkkiä heität sen vieraan koiralauman sekaan missä sille samalla yritetään vielä opettaakin jotain. Koira helposti ahdistuu, pelkää tai käy agressiiviseksi plus häiriöisessä ympäristössä se ei opi uusia asioita. Verrokkiryhmässä voisi olla koiranpentu mikä on pienestä asti totutettu hälinään ja muihin koiriin; on sille helppo ympäristö. Kun ympäristö on helppo niin oppiminenkin on helppoa.
Voimia vaan sinne lapsesi ”sosiaalistamiseen”. Ei välttämättä onnistu koskaan koska ns. Ekat vuodet ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Kakkonen täällä taas, onks teillä positiivinen palkitseminen auttanut? Meillä yhdessä tehdyt tavoitteet (hän miettinyt palkinnon) ja viikko kiukunratkaisua toisin keinoin on auttanut vähän, mutta hitaasti. Mutta kun on ollut tavoitteena jotain oikein mieluisaa niin on tsempannut ja juuri siinä kiukun alkumetreillä muistutan ja autan uudessa ratkaisussa ja sit hän on kokeiölut että saa omaa tilaa, käy ulkona kävelyllä ja riekkumassa raivon kehosta pois.
Joo, kyllä se auttaa jonkin verran motivoimaan lasta toimimaan paremmin joissain tilanteissa. Mutta ei kuitenkaan poista ongelmia.
Oletko varma, ettei lasta ole käytetty hyväksi? Jotain hän oireilee. Vaikea kuvitella, että tuo olisi vain neurologista.