Niin surullista..
Heippa! Olen aivan uusi täällä ja aika arka ollut kirjoittelemaan palstoille, mutta luettuani muiden keskusteluja rohkaistuin itsekin! :) Olen 28-vuotias nainen ja ollut parisuhteessa päälle 7-vuotta, mieheni on minua vanhempi ja hänellä on jo kaksi lasta edellisestä avoliitosta. Olen jo pitkään puhunut miehelleni omasta vauvasta, mutta vastaukseksi saan aina jotain muminaa tai "katsotaan sitten jonkun vuoden päästä". Olen ajoittain hyvinkin ahdistunut tilanteesta, kurkkua kuristaa, itkettää ja on vaikea olla omassa kropassa. Varsinkin silloin kun mieheni lapset tulevat meille tai ystävistäni taas joku ilmoittaa että saa perheenlisäystä.
Olen ruvennut ajattelemaan,olisiko helpompi lähteä tästä suhteesta ja etsiä sellainen parisuhde jossa myös toinen haluaa lapsen. Tässä suhteessa kaikki on muuten niin hyvin, on turvallinen hyvä parisuhde. Mutta se oma vauva, se puuttuu. En tunne itseäni kokonaiseksi vaan on tunne että olen ja elän vain paikoillani. Olen lakannut pitämästä yhteyttä osaan ystävistäni vain siksi, että heillä on lapsia, tämä on niin kurjaa ja surullista! :( Tiedän, että elämä muuttuu paljon kun vauvan saa ja se arki ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta koen että elämäni ei enää ole kokonaista kun niin kovasti vauvaa elämääni toivon. Kysyisin vain, onko muilla ollut tilannetta, että vauvakuume on päättynyt eroon? Ja sen myötä ehkä saanut sen oman perheen?
Kommentit (4)
Ehkä sun pitäs ihan rehellisesti puhua miehes kanssa. Istutat sen sohvalle ja kerrot sille kaiken, mitä tähän kirjoitit. Katsot mitä se sitten sanoo..
Kiitos vastauksesta! Olen vain niin kyllästynyt pettymään ja suremaan omaa tilannettani, että siksi kai en "kissaa pöydälle" ole nostanut. Mieheni sanoi jokin päivä sitten minulle että on niin "tyhjä olo" kun hänen lapsensa olivat lähteneet äitinsä kotiin.. mun teki mieli huutaa päin näköä, että "niin ja mulla on tyhjä olo koko ajan" mutta jotenkin sitä on pikku hiljaa alistunut tälle surullensa ja omalle kohtalolle jos tähän suhteeseen jään..ääh..tämäkin on niin typerää surkutella omaa kohtaloaan täällä, mutta sain ainakin purettua omaa tuskaani..
Oisit huutanut. Kyllä meillä on monet asiat jouduttu keskustelemaan vakavamman kautta ja jopa riitelemään ennen kuin toinen on tajunnut. Miehet vaan ei aina ymmärrä jos ei niille sano asioita just niin kuin ne on. Ehkä sun mies ei oikeasti ymmärrä miten tärkeä se oma lapsi sulle olis. Ja voithan sä tosiaan katsoa sen reaktion -haluaako se mielummin lapsen sun kanssa vai lähteekö ennemmin suhteesta. Heitä pallo sille..
Tästä onkin pitkä aika kun olen täällä käynyt, ajattelin tulla päivittämään kuulumisia! :) eli pitkän keskustelun jälkeen sovittiin helmikuun alussa, että en enää uusi pillereitä..wuhuu!! Voiko tää tapahtua mulle?! Niin kauan tätä olen odottanut! :) eli siis toivoa on ilmassa! Nyt sitten jännittelen tässä, että koskahan tärppää ja kuuntelen kroppaa olisiko mitään outoa tapahtumassa! Vaikka toki..voihan raskauteen aikaa mennä, mutta kun en millään jaksaisi odottaa!!:) mukavaa kevään odotusta kaikille !!!