Minkälainen mies saa suomalaiset naiset tekemään aloitteen?
Onko sellaista miestä edes olemassa?
Ja aloitteen tekemisellä en tarkoita sitä että jollekin monen vuoden tutulle vihjaistaan jotain epäsuorasti.
Kommentit (76)
Minulle tehdään aloitteita kokoajan netissä ja oikeassa elämässä on tehty vuosittain (vaikka aviossakin olin). Silloin kuin sosiaalisesti kävin töissä ja harrastuksissa. Nyt kun olen viimeiset viisi vuotta etätyöskennellyt enkä ole harrastanut mitään. Olen joutunut "tyytymään" yhteen iskemiseen, kun kävin kaupassa.
En ole mitenkään muusta massasta poikkeava. Punapää, karvanaama, normaalipainoinen (ehkä voisi sanoa laihaksi), enkä ole bodattu ja pituutta on hiukan alta 180cm. En pukeudu mitenkään hyvin eikä minun varallisuus aste näy mitenkään. Se mikä minussa saattaa olla ominaisuus minkä takia minua isketään normaali elämässä, johtuu siitä että hymyilen paljon, otan katsekontaktia enkä häpeile/käännä katsetta jos katseet kohtaavat. Myös olen kohtelias/positiivinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva. Omasta mielestä en ole sosiaalinen ihminen mutta kaikki jotka tuntevat minut ovat erimieltä.
Siisti, mukava, huumorintajuinen, rento ja mielenkiintoiset puheenaiheet.
Hyvän näköinen. Eipä siinä oikein muuta ole mikä kiinnostuksen herättää, kun ap rajasi entuudestaan tutut miehet pois.
Vierailija kirjoitti:
Se mikä minussa saattaa olla ominaisuus minkä takia minua isketään normaali elämässä, johtuu siitä että hymyilen paljon, otan katsekontaktia enkä häpeile/käännä katsetta jos katseet kohtaavat. Myös olen kohtelias/positiivinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva.
Voi että, sehän oli kuin suoraan jostain naisten "mies, ole tällainen"-oppaasta.
Minä kerran aloitin tahattomasti, kun edellä kassajonossa mies sanoi kassalle erään lauseen, joka oli minulle tuttu yhdestä indie-pelistä, ja siihen kuuluu vastata tietyllä tavalla. Tai siis se on ihan normaali lause asiayhteydestä irrotettuna, mutta kiinnittää huomion, jos sen tietää. Se vastaus vain purskahti suustani. Punastuin tietysti, mutta miehen ilme oli ns. priceless. Pelissä on myös olennaista valita puoli, joten kysyin sitten rohkeasti, kumpaa puolta edusti. Minun kannaltani ihan oikeaa puolta. Kysyin, että saanko tarjota kahvit lähikahvilassa. En varmaan olisi muuten kiinnittänyt mieheen huomiota, kun ei ollut ns. omaa makuani, mutta tuon indie-jutun tietäminen kiehtoi niin, että oli pakko tehdä se aloite. Ei siitä sen ihmeempää tullut, jonkin aikaa tapailtiin. Ja vaikka olen siis suomalainen nainen, niin tämä tapahtui USA:ssa. Eli aika triviaali asia sen aloitteen saattaa saada aikaiseksi.
Niin, mikä se aloite nyt on. Kovin suhteellinen käsite kun joku voi käsittää aloitteeksi pelkän katseen, toinen vaatii taas sen suoran verbaalisen lähestymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla kiinnostava. Se, mitä se sisältää, voi ollakin sitten ihan mitä tahansa.
Juuri näin.
Nykyisen miesystäväni tapasin siten, että näin hänen lukevan metrossa erästä lempikirjaani, joka on melko tuntematon. Ensinnäkin kiinnitti huomion se, että hänellä oli kirja. Toiseksi se, mikä kirja. Ja siinä vaiheessa mies oli jo kiinnostava, joten esimerkiksi ulkoisilla seikoilla ei ollut mitään merkitystä. Tavallisen näköinen mies, joka ei välttämättä olisi kiinnittänyt huomiotani ilman sitä kirjaa, muuttui yhtäkkiä silmissäni niin vastustamattomaksi, että oli aivan pakko mennä jutulle. Hyvinhän se meni, oli helppoa aloittaa keskustelu, kun oli tuo kirja yhdistävänä tekijänä.
No hitto, kyllä metrossa kirjaa lukeva mies herättäisi omankin kiinnostukseni heti! :D
Minä tein aloitteen ujolle nörtille, joka vaikutti siltä, ettei välttämättä ole kiinnostunut naisista.
Nyt on yli 20v parisuhde takana.
No hittolainen, pitää varmaan alkaa isoon ääneen mainostamaan että pidän naisten pikkupöksyjä että saisi edes jotain naisia sytyttävää yhteistä asiaa aikaiseksi kun se tuntuu olevan niin merkittävä juttu.

No ainakin kiinnittäisit huomiota. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla kiinnostava. Se, mitä se sisältää, voi ollakin sitten ihan mitä tahansa.
Juuri näin.
Nykyisen miesystäväni tapasin siten, että näin hänen lukevan metrossa erästä lempikirjaani, joka on melko tuntematon. Ensinnäkin kiinnitti huomion se, että hänellä oli kirja. Toiseksi se, mikä kirja. Ja siinä vaiheessa mies oli jo kiinnostava, joten esimerkiksi ulkoisilla seikoilla ei ollut mitään merkitystä. Tavallisen näköinen mies, joka ei välttämättä olisi kiinnittänyt huomiotani ilman sitä kirjaa, muuttui yhtäkkiä silmissäni niin vastustamattomaksi, että oli aivan pakko mennä jutulle. Hyvinhän se meni, oli helppoa aloittaa keskustelu, kun oli tuo kirja yhdistävänä tekijänä.
No hitto, kyllä metrossa kirjaa lukeva mies herättäisi omankin kiinnostukseni heti! :D
Tuotakin varten varmaan myydään netissä kirjoja, joihin on kaiverrettu puhelimenmentävä kolo.

Aika äkkiä se paljastuu, onko oikeasti kirjoja lukeva vai vain esittävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jokainen suomalainen mies voi saada aloitteen mutta todellinen kysymys on se että minkä tasoiselta naiselta?
Muistan kun ammattikoulussa minua lähestyi useasti koko luokan lihavin ja epäviehättävin nainen.
Myöhemmin sitten kysyi mua tekstarilla kahville. Oliko tuosta aloitteesta hyötyä? Ei.
Monet kiinnostuvat vertaisistaan.
Millä tavalla se on samanvertaista, jos lihava nainen kiinnostuu hoikasta tai normaalivartaloisesta miehestä?
Nimenomaan. Itse olen erittäin hyvässä kunnossa.
Lihava yrittäköön lihavia miehiä.
Miksi naiset yrittää aina vain itseään tasokkaampia miehiä?
No mitä kirjaa kannattaa lukea metrossa jos haluu että parikymppiset hotit blondit tekee aloitteen?
Vierailija kirjoitti:
No mitä kirjaa kannattaa lukea metrossa jos haluu että parikymppiset hotit blondit tekee aloitteen?
Varmaan Twilightia.
Vierailija kirjoitti:
No mitä kirjaa kannattaa lukea metrossa jos haluu että parikymppiset hotit blondit tekee aloitteen?
Yritä löytää joku sellanen kirja kuin "How to cope with a massive dong and a billion on my bank account"
Vierailija kirjoitti:
Minä tein kerran aloitteen puiston penkillä itkevälle miehelle.
...??? Miksi ihmeessä? Tästä on pakko kuulla lisää.
No toki se on vain tasoisistaan kiinnostumista sama millaista valiourosta se plösö nainen lähestyy. Sitten taas ei toimikaan sama logiikka jos plösö mies lähestyy missikaunotarta, vikahan on plösössä miehessä joka ei tajua tasoaan.