Elämän tietty sulokkuus ja katkeruus samassa paketissa?

Onko sinulla puoliso, jonka kanssa jakaa tämä? Elämä menee näin.

Minäkin elin hyvin tiukassa kontrollissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Olin yhtä aikaa sekä hyvin suojeltu (=mihinkään ei saanut mennä) että monella tavalla laiminlyöty (tarpeitani ei otettu juuri missään huomioon, en saanut edes niihin harrastuksiin vanhemmilta rahaa). Nuoruus ylipäänsä jäi minulta elämättä, ja joskus olen miettinyt, mitä ihmettä vanhempani oikein ovat ajatelleet. Minulla on omia lapsia, enkä ikinä laittaisi heitä samanlaisiin oloihin kuin missä minä kasvoin. 

En ole katkera, koska en voi sille menneelle mitään. Mutta on kestänyt monta vuotta paikata puutteet sosiaalisissa taidoissa, jotka tietenkään eivät kehittyneet kun en nähnyt ketään vapaa-ajalla. Ja koska ne eivät kehittyneet, ja olin sosiaalisesti kömpelö, niin siitähän seuraa yhtä ja toista, minkä seurauksena kavereita ei yksinkertaisesti ollut.

Toivon että omat lapseni saavat elää hyvän lapsuuden ja nuoruuden, koska sillä on merkitystä pitkälle elämään. Oikeastaan ajattelen, että hyvä itsetunto ja hyvät sosiaaliset taidot ovat tärkeintä, mitä lapseni ylipäänsä voivat oppia.

Ap, olet onnistunut hienosti lapsiesi kanssa ja tarjonnut heille parempaa mitä sinulle on tarjottu. Se on iso asia, ole ylpeä siitä. :)

Kiitos 3! Minun harrastukseni olivatkin sellaisia, jotka eivät saaneet maksaa mitään. Toivon, että olen jotenkin osannut itse. Välillä tuntuu, että lapset luulevat, rajoittaisin. Se ei kuitenkaan oikeasti ole niin ollenkaan. 

Ap.

3, minulla oli aika lailla samanlainen nuoruus. Sosiaalisia taitoja ja sosiaalista elämää minulla ei ole vieläkään, vaikka olen jo 30; olen luonnostaankin kömpelö sosiaalisesti, ja eristäytyminen muista on totta kai vain pahentanut asiaa.

Mutta ajattelen niin, että tämä meni nyt näin. Minulla on tällaisena paljon sellaisia vahvuuksia, joita minulla ei luultavasti olisi, jos olisin elänyt erilaista elämää. Sitä paitsi koska olen luonteeltani muutenkin ujo ja kömpelö, ei tämä "menetetty nuoruus" olisi varmastikaan ollut niin hauskaa kuin mitä kuvitelmissani joskus ajattelin.

Ihmisen elämä ei ole automaattisesti tyhjää, vaikka kokemuspohja on erilainen kuin muilla. Se riippuu toki hyvin paljon siitä, millaisia kokemuksia oppii arvostamaan. Itselleni on tärkeää ns. henkiset kokemukset, sekä se, että saavuttaisin joskus jotain mielekästä valitsemallani alalla. Ja minä ihan rehellisesti sanottuna nautin eniten juuri siitä, että saan uppoutua omiin kiinnostuksenkohteisiini niin, etten kuule enkä näe mitään muuta.

Minulle ei ole tärkeää niinkään se, että olisin elänyt sitä tavallista elämää ja kokenut niitä asioita joita minun olisi kuulunut kokea. Toisin sanoen en koe, että elämän pitäisi olla tietyllä tavalla kulkeva prosessi tai sarja tiettyjä kokemuksia, vaan alati laajeneva ymmärryksen tila, jossa jokainen meistä päätyy erilaisiin valaistumisen hetkiin, omilla tavoillaan.

Katkeransuloiset hetket ovat tällaisia ymmärryksen hetkiä nekin, ap.

Nyt varmaan on aikuisena ymmärretty, että nuoruus ei tule takaisin. Kateus omia lapsia kohtaan, sehän ratkaisee kaiken. elämä elettäväksi jokaiselle!