Onko teistä kellekään käynyt niin, että oma mies ei vaan ymmärrä?

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 11:52"]

Jep. Kutsun häntä nykyään ex-mieheksi.

[/quote] Auts.

ap

No totta kai noin on käynyt. Jokaiselle. Eihän meistä kukaan seurustele ameeban kanssa, joka lukee kumppanin ajatukset ja sitten muokkaa mielipiteensä niiden mukaan. 

Oma mieheni ymmärtää minua useimmiten, ei todellakaan aina, enkä tiedä ketään kenen mies olisi kaikesta samaa mieltä. Se oiskin liikaa vaadittu tavalliselta ihmiseltä. Siksihän naiset jakavat syvimmät tuntonsa usein kaveriensa kanssa, koska nainen ymmärtää toista naista usein paremmin kuin mies.

5 en tarkoittanut.

ap

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 11:13"]

sinua, jossain sinulle tärkeässä asiassa? Mutta kuitenkin sellaisessa, että mies ei itse liity siihen mitenkään (tai tavallaan pitäisi liittyä esim. sinua puolustamassa)?

Ja sitten esim. joku muu tärkeä ihminen ymmärtää?

Mulla on ja vähän oudolta tuntuu...

[/quote] No kyllä vain. Eivät kaikki hyväksy (luulen että tarkoitit hyväksymistä vaikka puhut ymmärtämisestä) kaikkea, ihmisillä on eri arvomaailma ja se tekee keskustelusta mielenkiintoista. Mitä siitä tulisi jos kaikki olisivat samaa mieltä? Toki jos kyse on perustavanlaatuisesta arvosta kuten että lapsia ei lyödä, miettisin muutaman kerran kannattaako asiaa jatkaa.

Kaikille niin käy joskus. Aivan normaalia. Jos on kyse tärkeästä asiasta niin sitten sitä pitää vaan yrittää selittää niin, että toinen ymmärtäisi. Vaihtaa lähestymistapaa, jos edellinen ei toimi.

Minä jaan mieheni kanssa arjen, hyvässä ja pahassa. Onnelliset, huonot ja tylsät hetket. Ystävien kanssa ei tarvitse jakaa sitä kaikkea eikä heidän kanssaan sen takia tule samanlaista turhautumista tai tunnetta siitä ettei ymmärretä. 

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 13:27"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 11:13"]

sinua, jossain sinulle tärkeässä asiassa? Mutta kuitenkin sellaisessa, että mies ei itse liity siihen mitenkään (tai tavallaan pitäisi liittyä esim. sinua puolustamassa)?

Ja sitten esim. joku muu tärkeä ihminen ymmärtää?

Mulla on ja vähän oudolta tuntuu...

[/quote] No kyllä vain. Eivät kaikki hyväksy (luulen että tarkoitit hyväksymistä vaikka puhut ymmärtämisestä) kaikkea, ihmisillä on eri arvomaailma ja se tekee keskustelusta mielenkiintoista. Mitä siitä tulisi jos kaikki olisivat samaa mieltä? Toki jos kyse on perustavanlaatuisesta arvosta kuten että lapsia ei lyödä, miettisin muutaman kerran kannattaako asiaa jatkaa.

[/quote] En, minä en yhdistä sanoja "ymmärrä" ja "hyväksy" ja tässä ei ole mitään hyväksyttävää.

ap

Usein on hyvä puhua ongelmista jollekin toiselle miehelle. Minulle veli on paras kuuntelija. Kokeilin kahdesti ulkopuolista miestä kuuntelukumppaniksi, mutta niiden myötäeläminen oli vain ulkoista, haarusväliin ne vain halusivat kammeta keinolla millä hyvänsä.

Osaa oma miehenikin kuunnella, kysellä, esittää vastaväitteitä, mutta avioliittoa tai miehen käyttäytymistä koskevissa asioissa tilanne menee molemmilla huutamiseksi ja tavaroiden paiskomiseksi, myönnän, kävin kerran häneen käsiksikin kynsien kanssa.

Jotkut asiat on vain parempi puida jonkun toisen luotettavan henkilön kanssa. Kun halusin kolmannen lapsen, kerroin siitä ensin veljelleni, kun tiesin mieheni reaktion. Hän on mieheni kanssa hyvä kaveri ja oli ottanut sen puheeksi autotallissa kerran, että onkos teillä kolmas kiikarissa. No, mies ei suoraan ollut tyrmännyt sitä veljelleni. Siitä minun oli pikkuhiljaa hyvä pehmittää sitä lisää. Nyt on kolmas masussa ja tulee maaliskuussa ulos.

Kyllä. Näin menee monestikin. Mutta sitten puran asioita jonkun sellaisen kanssa, joka osaa tuoda erilaisia näkökulmia, mutta hyväksyy ja ymmärtää myös mun näkemyksen asiassa.

Jep. Kutsun häntä nykyään ex-mieheksi.

Kukaan ei aina ymmärä toista, se pitää tajuta, helpottuu elämä kummasti.

Tavallaan, mutta se on hyvä asia.

Joskus, kun mulla on erimielisyyksiä muiden läheisten kanssa, sukulaisten tai ystävien, ja puran mielipahaa miehelleni, saan kuulla aika selväsanaisesti toisen näkökulman tapahtumiin. Mieheni kertoo, kun olen kohtuuton tai älyllisesti epärehellinen tulkinnoissani. Hän osoittaa ne kohdat, joissa kaunistelen omaa osuuttani, eikä vain hymistele ja nyökyttele vahvistaen, miten paskasti minua onkaan kohdeltu.

Tuo on aika korvaamaton ominaisuus.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että AP ei tarkoittanut aivan tällaista, kun puhui puolustamisesta.