Lue keskustelun säännöt.
Ns. Vaikeavammaisen kalleus yhteiskunnalle
30.12.2013 |
Kyseessä henkilö joka ehti olla pienipalkkaisessa työssä 20 vuotta ennen vammautumistaan. Maksoi siis veroja yhteensä n 300*12*20 eli n.72 000 egeä ( noin suunnillen). Hän on nyt loppuelämän vaikeavammainen ja oikeutettu kokopäiväiseen avustajaan. Palkkani kunnalta on 1580/ kk. Palkan sivukuluja kunnalle tulee varmaan 200/kk. hänen eläkkeestään jää käteen n. 1000. Lisäksi 3 kertaa viikossa kustannettuja terapioita ( n. 400/ kk). Lisäksi 20 taksikyytiä/kk kelan piikkiin ( olisiko min. 300/kk)
Pikaisesti laskien 3480*12* vuodet normieläkeikään 25. =1 044 400 egeä. Valtava kustannus meille muille veronmaksajille! Silti aina jaksaa rutkuttaa terapian vähyydestä, ettei taksilla saa ajaa yli kahden kunnan jne. Ymmärrän, että yhteiskunnan heikoimmistakin kuuluu sivistyneen yhteiskunnan huolehtia mutta millä hinnalla?
Kommentit (24)
Ap, sinä olet varmaan ottanut huomioon sen, että saat itsekin palkkasi yhteiskunnalta eikä työsi ole tuottavaa. Jätetään sinun palkka pois, niin säästetään heti paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 13:43"]
Hetkonen, 12. "Tekevät vaikeavammaisia lapsia tieten tahtoen".
Heitäpä vähän perusteluja. En ole oikeasti tavannut ainoatakaan henkilöä, joka haluaisi varta vasten tehdä vaikeavammaista lasta (kuinka niitä tehdään, btw?).
Puhutko jostakin marginaaliryhmästä, vai mitä ihmettä?
[/quote]
Esimerkiksi äidit, jotka rupeavat reilusti yli nelikymppisinä tekemään iltatähtiä, mutta kieltäytyvät kaikista sikiötutkimuksista, vaikka riski saada vammainen lapsi on selkeästi isompi. Tai perheet, joissa kummallakin vanhemmalla on todettu sairausgeeni ja 50-50 tai 25-75 todennäköisyys saada vaikeasti vammainen/sairas lapsi, jonka pahimmassa tapauksessa lyhyeksi jäävä elämä on pahenevaa kärsimystä alusta loppuun.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 13:43"]
Hetkonen, 12. "Tekevät vaikeavammaisia lapsia tieten tahtoen".
Heitäpä vähän perusteluja. En ole oikeasti tavannut ainoatakaan henkilöä, joka haluaisi varta vasten tehdä vaikeavammaista lasta (kuinka niitä tehdään, btw?).
Puhutko jostakin marginaaliryhmästä, vai mitä ihmettä?
[/quote]
Esimerkiksi äidit, jotka rupeavat reilusti yli nelikymppisinä tekemään iltatähtiä, mutta kieltäytyvät kaikista sikiötutkimuksista, vaikka riski saada vammainen lapsi on selkeästi isompi. Tai perheet, joissa kummallakin vanhemmalla on todettu sairausgeeni ja 50-50 tai 25-75 todennäköisyys saada vaikeasti vammainen/sairas lapsi, jonka pahimmassa tapauksessa lyhyeksi jäävä elämä on pahenevaa kärsimystä alusta loppuun.
[/quote]
Äh. Luulin, että tulisi oikeasti jotakin kulttijuttua.
En väitä että nuo olisivat mitään helppoja asioita, mutta ainahan voi miettiä, kenellä sitten on oikeus syntyä. Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta tai tietoa vanhemmista, joilla molemmilla olisi jokin vaikea sairaus ja se takaisi automaattisesti erittäin vaikeavammaisen lapsen. Ja siinä ei varmaan ole äidille ja isälle helpoin päätös, antaako tällaisen lapsen syntyä vai ei... ja ainakin minulla tällaisessa tilanteessa olisi mielessäni jotakin ihan muuta kuin valtion verorahat.
Sen sijaan tunnen/tiedän paljon iäkkäitä vanhempia, joiden iltatähti on omaa ikäluokkaani - ja kaikki heistä ovat ihan tuiki tavallisia, terveitä ihmisiä. Oma isäni on iltatähti, ja hän on kaikin puolin terve. Puolisoni on saatu vanhemmalla iällä, ja hänkin on terve. Minulla on terveitä ystäviä, joilla on hyvin iäkkäät vanhemmat. Lisäksi tunnen naisia, jotka ovat nelikymppisiä ensisynnyttäjiä, ja heidän lapsensa ovat ihan terveitä. Riski on aina riski, mutta automaattisesta faktasta ei ole kysymys. Ylipäätään vanhempana ei ole helppo päätös, synnyttääkö lapsi, jos on mahdollisuus kuitenkin saada myös terve vauva.
Toivon, että nämä vanhemmat saavat puntaroida päätöksiään omien eettisten arvojensa mukaan eikä yhteiskunnan verorahojen.
Ne rahat eivät katoa mihinkään mustaan aukkoon, vaan ne ajautuu suurelta osin takaisin yhteiskuntaan, ellei sitten vaikeavammainen matkustele jatkuvasti ulkomailla. Terapeutit maksavat palkkioistaan veroa, samoin taksiyrittäjät (myös bensaveroa), kuten myös avustajat jne. jne. Keharit työllistävät useita ihmisiä, mikä on hyvä asia.
Ymmärrän kuitenkin sen mielipahan, jos oma lapsi ei saa tarvitsemiaan tukipalveluja, esim. puheterapiaa. Palveluja ei välttämättä anneta aina niitä eniten tarvitseville (jotka siis hyötyisivät terapiasta kunnolla), vaan niille, jotka osaavat niitä tehokkaasti vaatia.