Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys
Vierailija
29.12.2013 |
Enpä olisi uskonut etukäteen kuinka yksinäistä aikaa raskaus tulee minulle olemaan. Olisi varmaan pitänyt hommata kaikkien näiden vuosien aikana oikeita ystäviä, eikä vain dokausseuraa. Nyt kun en käy baareissa, en myöskään näe koskaan ketään. Olen yrittänyt pitää yhteyttä kavereihin, mutta jostain syystä näkemiset eivät onnistu. Uusi vuosi on ylihuomenna, eikä minulla ole suunnitelmia. Kun kysyin muutamalta kaverilta heidän suunnitelmiaan, vastauksena oli jotkut juhlat jossain. Kukaan ei ole ottanut minuun yhteyttä tai kysynyt mitä minä aion tehdä - jännä homma, että vuosi sitten oli kaikenlaista bilettä tarjolla.
Olen yrittänyt olla itse aktiivinen ja sopia tapaamisia, enkä ole vain istunut kotona märehtimässä miksei kukaan soita. Itsellenikin maistui aiemmin alkoholi ja vietin paljon aikaa baareissa, mutta en kyllä tajunnut että muutos tulee olemaan näin radikaali. Kaiketi oli liikaa toivottu, että kaveruussuhteet olisivat kestäneet alkuraskauden 3 kk pahoinvoinnin ja siitä johtuvan tauon sosiaalisessa kanssakäymisessä. Eipä kestänyt.
Olen alkanut pitämään yhteyttä facebookissa vanhoihin tuttuihin, jotka ovat äitejä ja joiden kanssa varmaankin olisi nyt sitten enemmän yhteistä. Tapaamisen sopiminen on kuitenkin haastavaa, tuntuu että jokaisen elämä on aikataulutettua vähintään kolmen viikon päähän ja sitten sovittu peruuntuukin, kun tulee tauti tms. Ja totta puhuen en koe itseäni vielä niin äiti-ihmiseksi, että jaksaisin turista vaipoista tai vaunuista - haluaisin vain nähdä vanhoja kavereitani ja jutella jostain mistä-tahansa.
Tilanteen kruunaa se, että supistelen tätä nykyä niin paljon, etten oikein kykene tekemään muuta kuin olemaan kotona. Jos en saa sovittua treffejä edes kahvilaan, niin eipä kukaan kyläänkään tule. Kaikki liikunta ja liikkuminen on hyvin hankalaa ja kivuliasta, enkä voi mennä äitiyspilatekseen niinkuin suunnittelin. Siinä olisi ollut edes yhdelle illalle viikossa tekemistä. Mieheni on paljon töissä, ja usein esimerkiksi välillä 17-02.30, joten aika hänen kanssaan on vähäistä. Istun päivät ja illat yksin kotona. Täälläkin tekeminen on rajoitettua, kun suurimman osan ajasta ylhäällä oleminen saa supistelun alkamaan. Niinpä katselen telkkaria ja pyörin netissä.
Ihanaa, että tätä onnea on vielä neljä kuukautta jäljellä. Ja sitten alkaa toisenlainen helvetti, kun ei saa nukuttua ja pinna on koko ajan kireällä. Varmaan tulee ihan hirveästi nähtyä niitä kavereita silloinkin. Surkeeta, oon alle 30-vuotias nainen ja yksinäinen kuin eläkeläismummo, jonka kaikki ystävät ovat kuolleet. Aina laajan sosiaalisen piirin omistaneena tää on kova paikka. Masentaa niin tää yksinäisyys että itkettää.
Kommentit (11)
Ap! Onko paikkakunnallasi odottavien äitien kerhoa tms.? Itse kävin aikoinaan kaikissa seurakunnan (en ole uskovainen, muita ei vaan ollut tarjolla), äiti-lapsi, perhe ym.kerhoissa ja niissä oli mukavaa!
Sain uusia kavereita!
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun kuulostaa niin tutulta. En ole myöskään koskaan tuntenut itseäni mikskään mammakerholaiseks ja nuorena ihmisenä lapset saanut, niin yksinäistä on välillä ollut. Todella yksinäistä. Onneksi elämäntilanteeni on muuttunut ihan niistä yksinäisimmistä ajoista sen verran edes, että kahden lapsen kanssa riittää tekemistä, mies on saanut järkättyä työaikansa paremmin perheelliselle sopivaksi ja joskus olen raahautunut joihinkin mammajuttuihinkin mukaan.
Oma perheeni on myöskin ollut aina tukena vaikeimmissakin paikoissa, ystävät ikävä kyllä ovat jääneet sitten muun elämän varjoon. Itsehän olen tämän osittain valinnut, muta kyllä se välillä harmittaa. Sopeutumistahan tämä vain on. Hirveästi en aina edes kaipaa mitään ylimääräistä tekemistä ja tämä riittää, muta kyllähän välillä olisi mukavaa, kun olisi paljon kavereita. Pian sullakin helpottaa, kun pääset raskausvaivoistasi ja pystyt liikkumaan normaalisti. Vauvassa riittää ihmeteltävää ja onneksi on keksitty ryhmäjumpat ja uimahallit yms. jos kaipaa tekemistä. Raskausaikana se yksinäisyys monesti korostuu, varsinkin jos paljon vaivoja. Tsemppiä, kevättä kohti. :)
Tämä ei varmasti paljoa lohduta, mutta samanlainen tilanne myös täällä :( Rv20 ja olo on maailman yksinäisin ja surullisin :(
Miksette vaikka vaihtais sp-osotteitanne, te kolme?
Minä saattaisin omani antaakin, mutta kun olen toistakymmentä vuotta ap:takin vanhempi, että ehkei kuitenkaan..=)
Mutta te, siinähän teitä on jo kolme kaverusta samassa tilanteessa =)
Ihanasti kirjoitit, nro 4! Tunnetko myös olevasi yksinäinen?
T: nro 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 23:10"]
Ihanasti kirjoitit, nro 4! Tunnetko myös olevasi yksinäinen?
T: nro 3.
[/quote]
Olen aika yksin, mutten tunne itseäni yksinäiseksi enää. Olen käynyt nuo tunteet läpi aiemmin, ja tiedän mitä se on. Nyt olen oikeastaan yksin omasta halustani, jonkunsortin erakkoluonne kai, vaikka mies ja lapsia onkin..=)
-4
Hyvä idea numero 4, mutta itselläni tilanne on sellainen, että löytäisin yksinäisyyteeni varmasti helpotusta, jos olisi aikaa ja energiaa. :) Pienten lasten vanhemmat lienee välillä aika yksinäisiä. Toivon mukaan lasten kasvettua jää taas enemmän aikaa itselleen. Mutta, jos ap ja numero 3 innostuu sähköpostien vaihdosta, niin hienoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihania vastauksia, kiitos! <3 Palstaa jonkin aikaa lueskelleena pelkäsin vain piikittelyitä.. Jos teitä huvittaa, niin kirjoittakaa ihmeessä, sinäkin 4 jos siltä tuntuu :) Tein sähköpostiosoitteen: lonelymamatobe@gmail.com, sinne voi kirjoitella.
Minullakin on muuten ihanaa perhettä, sekä omani että mieheni, joita varmasti näkisin usein jos asuisimme samassa kaupungissa, mutta valitettavasti kaikki asuvat eri paikkakunnilla. Ja toivon todella että vauvan syntymän jälkeen helpottaa, nyt puolimatkassa tuntuu tulleen vain tällainen väsähtäminen ja uupuminen. Onneksi laskettu aika on keväällä, aurinko ja tuleva kesäkin tuovat varmasti energiaa ja halua sekä mahdollisuuksia liikkua!
ap
Olen kyynisistä kyynisin av-mamma. Av on kyynistänyt tässä vuosien saatossa huutelemaan provoja ja samaan tahtiin niitä myös kirjoittelemaan.
Tämä ketju sulatti minut ja pikkunen kyynelkin vahingossa tirahti.
Aaveeta parhaimmillaan ja rehellisimmään. Ei yhtään ylimääräistä kommenttia (ja tätä ei lasketa!), ei yhtään pahaa viestiä, ei ainuttakaan väärinymmärrystä tai alapeukkua.
Alle 5 (?) viestiä ja apu oli jo jaettu sähköpostiosoitteen muodossa.
Wau. Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille ja varsinkin tämän miniketjun ihanille naisille ja äideille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota samaa yksinäisyyttä se vauva-aikakin tulee olemaan mutta vielä vähän vaikeampana :/