Luterilaisia valtionkirkosta erillään

Jos joku väittää olevansa luterilainen valtakirkon ulkopuolella, hän on lukenut Lutherinsa huonosti. Masalle oli tärkeää, että koska ei voi tietää, kuka oikeasti on pelastettu, kaikkien on kuuluttava yhteen yhteiseen yhteisöön ja osallistuttava sen velvollisuuksiin. Kun ihminen ei voi tietää, on väärin perustaa "sisäpiirejä", jotka väittävät olevansa muita pelastetumpia. 

Tämä ei tietysti pätenyt siihen sisäpiiriin, jonka Masa ja Phil kavereinee perustivat katolisen kirkon kilpailijaksi, vaan vain niihin, joita protestanttien keskussdessa syntyi.

Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat edellyttävät, että seurakunta pitäytyy uskollisesti Jumalan sanan mukaiseen terveeseen oppiin.

Matt. 28:20 ”… ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”

Ap. t. 2:42 ”Ja he pysyivät apostolienopetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.”

Samaa uskoa ja oppia tunnustavat seurakunnat harjoittavat uskonveljellistä yhteyttä. Näin toimivat apostolisen ajan seurakunnat, samoin evankeliset seurakunnat uskonpuhdistuksen aikana.

Jokainen kristillinen paikallisseurakunta, joka pitäytyy apostoliseen oppiin eli Jumalan sanaan, on ulkonaisista heikkouksistaan huolimatta oikea ja Jumalan mielenmukainen. Se nauttii varmuudella ja täydesti kaikista oikeuksista ja lahjoista, jotka Vapahtaja taivastenvaltakunnan avainten myötä Kirkolleen maan päällä on antanut – vaikka seurakunnassa olisi jopa vain kaksi tai kolme jäsentä.

Matt. 18:20 ”Sillä missäkaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.”

1. Sam. 16:7 ”Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.”

Sak. 4:6 ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.”

2. Kun. 6:16 “Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa.”

Luuk. 12:32 ”Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.”

Seurakuntien liittyminen tai yhdistyminen suuremmiksi kirkollisiksi organisaatioiksi, kirkkokunniksi tai kirkkoliitoiksi on ns. ehdonvallan asia. Ne ovat ihmisperäisiä kirkollisia perinnäistapoja, joista Jumalan sanassa ei ole säädetty. Myöskään Rooman paikallisseurakunnalla ja sen kaitsijalla ei ole mitään Jumalan sanaan perustuvaa ylivaltaa muihin seurakuntiin nähden.

Raamattu ja luterilainen tunnustus sen sijaan vakavasti varoittavat olemasta kirkollisessa yhteydessä niihin, jotka opettavat Jumalan sanan vastaista oppia.  

Matt. 7:15 ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.”

Room. 16:17 ”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.”

2. Kor. 6:14, 17 ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? …Sentähden: “Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani…”

Lutherhan nimenomaan puhui kahden regimentin opista että valtion ja kirkon on oltava erillään. Mutta sen jälkeen uskonppuhdistus meni poliittiseksi.