Miksi joillakin ei ole kykyä luoda pitkiä suhteita?

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan ongelma. Koko ajan haetaan uusia kiksejä ihmisistäkin.

Olen samaa mieltä, nykyaika tekee monista tällaisia. Nykyaikana kannustetaan jatkuvasti kyseenalaistamaan, palveleeko juuri tämä asia tai suhde MINUA kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla, ja jos ei, niin kyse on säälittävästä tyytymisestä. Luuleeko joku, että yksikään pariskunta olisi enää harmaapäisinä mummoina ja pappoina yhdessä, jos he olisivat jatkuvasti kyseenalaistaneet toisensa? "Olisiko kirjallisuuspiirin Risto kuitenkin taitavampi ja hauskempi keskustelija kuin minun Perttini...", "olisi niin paljon helpompaa olla naisen kanssa, joka ei ole yrittäjä...", "voisinko olla jonkun muun kanssa seksuaalisesti vapautuneempi ja estottomampi...". Ennen vanhaan ihmiset olivat onnellisia siitä, että elämä on minulle tällaisen kelvollisen kumppanin antanut, oman, tutun ja rakkaan (poislukien tietysti tapaukset, joissa on jonkinlaista kaltoinkohtelua). On naiivia ja suorastaan taikauskoista kuvitella, että miljardien ihmisten joukosta olisi sattunut löytämään juuri sen, joka on itselle kaikkein sopivin ominaisuuksiltaan. Aina jossain on olemassa joku viisaampi, kauniimpi ja viehättävämpi. Rakkaus on tahtoa ja yhdessä yhdeksi kasvamista. Ehkä jonkun 15 vuotta voi "halu ja vetovoima" pitää itsestään yhdessä, mutta jos ollaan yhdessä 60 vuotta, tarvitaan myös tahtoa. Ja myös sen tunnustamista, että pitää pitkää suhdetta ja kumppanuutta ja uskollisuutta ja lojaaliutta jo itsessään arvoina. Vaikka nykyään sellaisen ääneen sanominen on juuri sitä paheksuttua tyytymistä, ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä syy pysyä pitkässä suhteessa on se, että se on yhä tajunnanräjäyttävää ilotulitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan ongelma. Koko ajan haetaan uusia kiksejä ihmisistäkin.

No miksi ei? Ei tarvitse enää pelätä helvetin lieskoja siksi että vaihtaa kumppania. Miksi nyt ylipäätään ei eläisi niin että saa mahdollisimman paljon kaikenlaisia kiksejä?

Ei hyvä jos saa kiksinsä toisen ihmisen kustannuksella. Yleensä jätetty osapuoli on se joka kärsii erosta enemmän.

Ei ihmissuhteissa ole takuuta. Jos ei kestä eroja, ei pidä mitään aloittaakkaan.

No jos jollain tapaa voisin etukäteen tietää että toinen aloittaa suhteen saadakseen vaan alkuajan omat kiksit itsekkäästi täytettyä, toisen henkisestä maailmasta ja kärsimyksestä välittämättä, niin en todellakaan aloittaisi suhdetta sellaisen tyypin kanssa. Ei kiksien tavoittelussa mitään vikaa ole KUNNES sä otat ne muitten kärsimyksen kustannuksella. 

Vierailija kirjoitti:

Entäpä, jos jollain kestää suhteet aina 1-3 vuotta, mutta yksikään suhde ei kestä kauemmin? Katsotaanko tämä pitkiksi suhteiksi vai sellaiseksi, että suhteet eivät kestä? Tiedän yhden tällaisen, ikää jo liki 50 vuotta, ja eksiä pitkä rivi. Uusi suhde löytyy aina, mutta melkein jo voi ennustaa, että siitä tulee parin vuoden juttu. Sitä sitten hehkutetaan facebookissa aikansa, sitten vaihtuu kohde. Joskus kumppani on vaihtunut suunnilleen lennossa. Ja tässä ei ole kyse mistään bilettämisestä ja baarissa istumisesta, vaan syy suhteiden vaihtumiseen on joku muu.

Mä olen tällaisessa kierteessä ja ikää 40. En tajua miksi päädyn aina yhteen sitoutumiskammoisten tai täysin eri asioita haluavien ihmisten kanssa ja olen sitten lopulta onneton ja pakko erota, kun alkuhuuma häviää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan ongelma. Koko ajan haetaan uusia kiksejä ihmisistäkin.

Olen samaa mieltä, nykyaika tekee monista tällaisia. Nykyaikana kannustetaan jatkuvasti kyseenalaistamaan, palveleeko juuri tämä asia tai suhde MINUA kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla, ja jos ei, niin kyse on säälittävästä tyytymisestä. Luuleeko joku, että yksikään pariskunta olisi enää harmaapäisinä mummoina ja pappoina yhdessä, jos he olisivat jatkuvasti kyseenalaistaneet toisensa? "Olisiko kirjallisuuspiirin Risto kuitenkin taitavampi ja hauskempi keskustelija kuin minun Perttini...", "olisi niin paljon helpompaa olla naisen kanssa, joka ei ole yrittäjä...", "voisinko olla jonkun muun kanssa seksuaalisesti vapautuneempi ja estottomampi...". Ennen vanhaan ihmiset olivat onnellisia siitä, että elämä on minulle tällaisen kelvollisen kumppanin antanut, oman, tutun ja rakkaan (poislukien tietysti tapaukset, joissa on jonkinlaista kaltoinkohtelua). On naiivia ja suorastaan taikauskoista kuvitella, että miljardien ihmisten joukosta olisi sattunut löytämään juuri sen, joka on itselle kaikkein sopivin ominaisuuksiltaan. Aina jossain on olemassa joku viisaampi, kauniimpi ja viehättävämpi. Rakkaus on tahtoa ja yhdessä yhdeksi kasvamista. Ehkä jonkun 15 vuotta voi "halu ja vetovoima" pitää itsestään yhdessä, mutta jos ollaan yhdessä 60 vuotta, tarvitaan myös tahtoa. Ja myös sen tunnustamista, että pitää pitkää suhdetta ja kumppanuutta ja uskollisuutta ja lojaaliutta jo itsessään arvoina. Vaikka nykyään sellaisen ääneen sanominen on juuri sitä paheksuttua tyytymistä, ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä syy pysyä pitkässä suhteessa on se, että se on yhä tajunnanräjäyttävää ilotulitusta.

Niin varmastikkin juu, mutta onko nyt ylipäätään tarpeellista olla jonkun kanssa 60 vuotta? Omissa sukulaisissa on useita vanhoja pariskuntia, jotka ei silminnähden enää oikein edes pidä toisistaan. Puhutaan parin sanan lauseilla ja suunnilleen vain asioista tyyliin ”tarviiko käydä kaupassa”. Sitten möllötetään mitään puhumatta telkkaria loppu päivä. Mennään eri aikaan nukkumaan, ehkä jopa eri huoneisiin. Tällaista on oikeasti hyvin monen vanhemman pariskunnan yhteiselo. Ei tämä ole itselleni mikään tavoite. Jos en enää tykkää toisen seurasta niin hittojako sitä kitumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan ongelma. Koko ajan haetaan uusia kiksejä ihmisistäkin.

No miksi ei? Ei tarvitse enää pelätä helvetin lieskoja siksi että vaihtaa kumppania. Miksi nyt ylipäätään ei eläisi niin että saa mahdollisimman paljon kaikenlaisia kiksejä?

Ei hyvä jos saa kiksinsä toisen ihmisen kustannuksella. Yleensä jätetty osapuoli on se joka kärsii erosta enemmän.

Ei ihmissuhteissa ole takuuta. Jos ei kestä eroja, ei pidä mitään aloittaakkaan.

No jos jollain tapaa voisin etukäteen tietää että toinen aloittaa suhteen saadakseen vaan alkuajan omat kiksit itsekkäästi täytettyä, toisen henkisestä maailmasta ja kärsimyksestä välittämättä, niin en todellakaan aloittaisi suhdetta sellaisen tyypin kanssa. Ei kiksien tavoittelussa mitään vikaa ole KUNNES sä otat ne muitten kärsimyksen kustannuksella. 

Minä olen aloittanut oman suhteeni sillä sopimuksella että yhdessä ollaan niin kauan kuin yhdessä on kiva olla. Ehkä sen jälkee voi vielä jonkun aikaa katsoa meneekö se ei kiva -vaihe ohi, mutta jos ei mene niin mitä sitä sitten siinä?

Vuoden suhde on kylläkin melko pitkä. Monet voivat vaihtaa, jos paremmin tutustuttua yhteistä ei niin paljon olekaan tai intressit eivät kohtaa. Tarvitseeko olla kovin pitkässä parisuhteessa, ellei halua lapsia?

Mielestäni pitkä parisuhde, josta ei seuraakaan mitään enempää, voi olla osapuolille harmillisempi. Miksi olla vaikka 5 tai 15 vuotta saman kanssa, jos lopuksi huomaa, ettei saanutkaan perhettä tai uhrasi oman uransa.

Minusta tuntuu että te nykyajasta valittavat olette uhranneet itsenne jotenkin, olette jostain velvollisuudentunteesta liitoissanne ja teitä harmittaa kun kaikki ei enää arvosta sitä että sillä tavalla jalosti uhraudutaan. Ennen oli teidän mielestä paremmin, koska arvostettiin sitä Vienoa, kun se se vaan jaksaa toivoa että se Veikko muuttuisi ja lopettaisi Siirille lirkuttelun ja kortin peluun. Ja nyt vaan kaikki ihmettelee, että mitä helvettiä tuollaista katselet, ei siitä mitään kruunua saa. Kyllä harmittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan ongelma. Koko ajan haetaan uusia kiksejä ihmisistäkin.

Olen samaa mieltä, nykyaika tekee monista tällaisia. Nykyaikana kannustetaan jatkuvasti kyseenalaistamaan, palveleeko juuri tämä asia tai suhde MINUA kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla, ja jos ei, niin kyse on säälittävästä tyytymisestä. Luuleeko joku, että yksikään pariskunta olisi enää harmaapäisinä mummoina ja pappoina yhdessä, jos he olisivat jatkuvasti kyseenalaistaneet toisensa? "Olisiko kirjallisuuspiirin Risto kuitenkin taitavampi ja hauskempi keskustelija kuin minun Perttini...", "olisi niin paljon helpompaa olla naisen kanssa, joka ei ole yrittäjä...", "voisinko olla jonkun muun kanssa seksuaalisesti vapautuneempi ja estottomampi...". Ennen vanhaan ihmiset olivat onnellisia siitä, että elämä on minulle tällaisen kelvollisen kumppanin antanut, oman, tutun ja rakkaan (poislukien tietysti tapaukset, joissa on jonkinlaista kaltoinkohtelua). On naiivia ja suorastaan taikauskoista kuvitella, että miljardien ihmisten joukosta olisi sattunut löytämään juuri sen, joka on itselle kaikkein sopivin ominaisuuksiltaan. Aina jossain on olemassa joku viisaampi, kauniimpi ja viehättävämpi. Rakkaus on tahtoa ja yhdessä yhdeksi kasvamista. Ehkä jonkun 15 vuotta voi "halu ja vetovoima" pitää itsestään yhdessä, mutta jos ollaan yhdessä 60 vuotta, tarvitaan myös tahtoa. EiJa myös sen tunnustamista, että pitää pitkää suhdetta ja kumppanuutta ja uskollisuutta ja lojaaliutta jo itsessään arvoina. Vaikka nykyään sellaisen ääneen sanominen on juuri sitä paheksuttua tyytymistä, ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä syy pysyä pitkässä suhteessa on se, että se on yhä tajunnanräjäyttävää ilotulitusta.

Niin varmastikkin juu, mutta onko nyt ylipäätään tarpeellista olla jonkun kanssa 60 vuotta? Omissa sukulaisissa on useita vanhoja pariskuntia, jotka ei silminnähden enää oikein edes pidä toisistaan. Puhutaan parin sanan lauseilla ja suunnilleen vain asioista tyyliin ”tarviiko käydä kaupassa”. Sitten möllötetään mitään puhumatta telkkaria loppu päivä. Mennään eri aikaan nukkumaan, ehkä jopa eri huoneisiin. Tällaista on oikeasti hyvin monen vanhemman pariskunnan yhteiselo. Ei tämä ole itselleni mikään tavoite. Jos en enää tykkää toisen seurasta niin hittojako sitä kitumaan.

Tämä. Kammottavaa katseltavaa ja viimeisetkin halut pyrkiä johonkin vuosikymmenten suhteeseen. Toki nykyiseni kanssa tuota toivon, mutta eivät nämä kulissien, tottumuksen ja raha-asioiden takia yhdessä kituuttavat parit, iästä riippumatta saa minun kunnioitustani. Osa pareista jopa riitelee päivittäin eivätkä enää siedä toisiaan ja silti pitää jatkaa, kun ei osata ottaa vastuuta omasta elämästään.

Usein ainoa syy mistä vuosikymmenten parisuhde johtuu on ettei sitä Perttiä ole toinen nainen sattunut haluamaan omakseen ja kun se mökkikin on yhteinen, mitäs sitten tehdään. Tuurilla mennään, mutta jos toinen olisi halunnut erota niin sitten se olisi ollut jo menoa. Ei ihmisen paremmuutta määrittele mikään parisuhteiden kestävyys. Parisuhteeseen vaaditaan kaksi, ja joku saattaa tavata kerta toisensa jälkeen hänet jättäviä ihmisiä. Turha siinä on ulkopuolisten ihmetellä lyhyitä parisuhteita.

Kysynnän täytyy olla tosi kova, jos pystyy tuohon, että vaihtaa kumppania parin vuoden välein. Eihän tuo useimmilta edes onnistu. Viimeistään 40-vuotiaana vain aniharva pystyy tuollaisiin suhteisiin ja he ovat lähinnä pelimiehiä. Tuossa iässä ei nyt muutenkaan voimakkaasti sitoutumishaluiset ole enää sinkkuna.

Itse ainakin näin miehenä haluan koeajaa mahdollisimman monta naista!

Vierailija kirjoitti:

Kiintymyssuhdehäiriö, persoonallisuushäiriö tai vahvoja piirteitä sellaisesta. Ne taas johtuu monista eri asioista. Kannattaa aina uskoa menneisyyttä tässä asiassa: jos toisella ei ole koskaan aikuisikään mennessäkään ollut kuin maks vuoden suhteita, ei ole koskaan asunut yhdessä ja on lukuisia panosuhteita taustalla, niin vaikka ihminen miten vakuuttelisi olevansa valmis oikeaan suhteeseen, niin se ei ole todellisuutta. Sellainen ihminen ei koskaan kykene, vaikka satuilisi mitä.

Mä en olisi ihan noin jyrkkä. On olemassa late bloomereita. Ihmisiä, jotka ovat olleet nuorena kovin estyneitä ja ujoja, eikä suhdekokemuksia ole kertynyt. Tai jos on, ne ovat olleet huonoja ja jääneet lyhyiksi.

Sitten keski-ikäisenä tällainen ihminen voikin kokea elämänsä rakkauden, ja solmia kestävän suhteen. Tiedän tapauksia.

Minä taas en halua yhtäkään naista elämääni sotkemaan 😊 Yksin olen onnellisin:)

Ei se mitään parisuhteita edes halua...