Jouluruokailu hermostuttaa
Syömishäiriöinen ap tässä. Äitini ei ole oikeastaan koskaan laskenut mt ja sh sairauksiani sairauksiksi, vaan ne ovat ongelmia (oma aiheuttamiani, tulkitsen hänen käytöksestään).
Hänen mukaansa ja minun pitäisi vain ryhdistäytyä ja lopettaa alakuloisuus ja olla olematta niin ahdistunut ruuasta. Olen surullinen hänen asenteestaan. Vaihtaisin kyllä oikean käteni jos saisin nämä pirut pois sisältäni :( Haluaisin syödä ruokaa, en laskea kaloreita.
Jokatapauksessa, välit ovat äitini kanssa jo hiukan parantuneet tämän vuoden aikana ja sairauksiinikin olen saanut asianmukaista hoitoa. Mutta tämä joulu. Tässä on jos jonkin sorttia, rasvaa, herkkuja.. jokainen lusikallinen on varmasti silmän alla. Piikittelyä en haluaisi kuunnella, mutta tiedän etten vieläkään kykene syömään ns. Normimäärää ruokaa. Äidiltä tuskin ymmärrystä heruu ja varmaan olen taas syyllinen joka "pilaajoulun nirsoilulla ja lapsellisella käytöksellä"
Sapettaa olla täällä, lähtisin miehen kanssa kotiin jos vielä pystyisin
Kommentit (15)
Voi kurja - eikö äitisi todella pysty olemaan kommentoimatta syömisiäsi? Pystytkö syömään jos siitä ei tehdä numeroa? Älä osallistu ruokailuihin mutta muuten jatka joulunviettoa?
Katkaisisin kyllä välini noin ymmärtämättömään ihmiseen. Sukulaisuussuhteen vuoksi et ehkä näe, ettei hänestä ole sinulle itään hyötyä.
Onko teitä isokin porukka syömässä, onko kaikkien pakko syödä yhdessä?
Meillä onnistui vuosien ajan Se, että minä söin ennaltasovitusti (eritavalla) syömishäiriöisen poikamme kanssa keittiössä rauhassa ja muut söivät olkkarin pöydän ääressä. Emme pilanneet muiden ruokailoa ja poika söi paremmin kun ei saanut jatkuvaa kommentointia syömättömyydestään ja ticseistään, joita hermostuminen aiheuttaa.
Tänä vuonna syötiin jo kaikki yhdessä, mutta poika nyki ja räpytteli enemmän kuin aikoihin kun oli niin hermona. Syömistä ei sentään kukaan kommentoinut kovin paljon.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 01:07"]
Voi kurja - eikö äitisi todella pysty olemaan kommentoimatta syömisiäsi? Pystytkö syömään jos siitä ei tehdä numeroa? Älä osallistu ruokailuihin mutta muuten jatka joulunviettoa?
[/quote]
Se hiljaisuus ja vilkuilu ja huokailu on suoraakin kommentointia pahempaa. Jos ollaan ihan vaan perheen kesken niin sillon kyllä tulee kommenttia tyyliin "noh eikös maistu" "sulle ei sitten ikinä mikään kelpaa" "no otasnyt vielä"
Kohtelee siis kuin lasta.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 07:49"]
Onko teitä isokin porukka syömässä, onko kaikkien pakko syödä yhdessä?
Meillä onnistui vuosien ajan Se, että minä söin ennaltasovitusti (eritavalla) syömishäiriöisen poikamme kanssa keittiössä rauhassa ja muut söivät olkkarin pöydän ääressä. Emme pilanneet muiden ruokailoa ja poika söi paremmin kun ei saanut jatkuvaa kommentointia syömättömyydestään ja ticseistään, joita hermostuminen aiheuttaa.
Tänä vuonna syötiin jo kaikki yhdessä, mutta poika nyki ja räpytteli enemmän kuin aikoihin kun oli niin hermona. Syömistä ei sentään kukaan kommentoinut kovin paljon.
[/quote]
Kuulostaa juuri siltä miten itse järjestäisin jos saisin täällä järjestää. Ehkä olen turhan vieraskorea enkä viitsi sunplia äitini talossa.
-ap
Bulimikko täällä terve. Haleja ja voimia sinne. <3
Kiitos teille sympatiasta<3
selvisin mutta maha on täynnä ja olo ei ole rento tai joulumielinen. Yritän mennä nukkumaa. En aijo (enkä edes voisi) oksentaa.
-ap
Sympatiat täältäkin. Vanhempien kanssa ei ole helppoa. :/
laksatiiveihin en huonoimpinakaan aikoina lähtenyt. Jonkinlainen usko parantumiseen on ollut aina, mielummin huonot hampaat kuin suoliston bakteerikanta ja pidätyskyky tiessään loppuelämä.
-ap
jos olet jo aikuinen, anna olla. Et voi äitisi asenteelle mitään, mutta sinun ei myöskään tarvitse kuunnella mitä tahansa.
Voithan pyytää että syömisiä ei kommentoida millään lailla. Sabo että olet toipumassa sairaudesta. Jos se ei äidiltäsi onnistu, ei tarvitse ihmetellä kun ette käy kylässä.
Olen aikuinen mutta hän on edelleen äitini. Halusin tai en. Haluaisin pitää hänet elämässäni, hän on hyvä ja rakastava ihminen mutta hän yrittää piilottaa vikojani kuin ne olisivat hänen omiaan. Ehkä se on jonkinlaista suojelua ja outo tapa yrittää parantaa minua. Ikäänkuin hoksaisinkin huomaamaan että "kappas ruokailu on helppoa ja mukavaa, paha mieli lähtee kun vaan ajattelee iloisesti! Kyllä äiti sen tiesi!"
En tiedä, taidan kuulostaa ihan hupsulta keittiöpsykologilta.
-ap
minun äitini on aika samanlainen. Hänellä on jonkinlainen teflon-psyyke. Kaikki ikävät asiat lakaistaan piiloon ja teeskennellään ettei niitä ole koskaan tapahtunutkaan. Kaikki ikävät asiat ovat olleet muiden syytä, hän antaa itselleen hyvät pisteet omasta vanhemmuudestaan. On vaan meidän tytärten raskasmielisyyttä ja tarvetta kaivella ikäviä, kun molemmat käydään terapiassa...
Meilläkään ei ole kahvipöydässä paljon muuta juteltavaa kuin sää tai lautasliinan kuosi.
Että voi ihmistä kuvottaa itsensä. Luulin että koitos oli tämä päivä mutta ei helvetti huominen. Olo on sellainen että jos syön palankin kuolen. Maa on musta ja ajatus myös.
Aamulla kotiin. En pysty vielä. Näköjään olenkin se joulunpilaaja sittenkin.
-ap