Lue keskustelun säännöt.
Mistä asiasta ymmärsitte ettei kumppaninne rakasta teitä aidosti?
05.10.2020 |
Itse olen hetki sitten herännyt siihen masentavaan todellisuuteen, ettei mieheni ole kai koskaan arvostanut minua, tai rakastanut aidosti.
Itse huomasin eleistä ja siitä etteivät tunteeni kiinnostaneet häntä tippaakaan.
Ei välittänyt liikennesäännöistä ja kaahasi hulluna usein kun olin hänen kyydissään ja tiesi että pelkäsin.
Ei ikinä kiittänyt ruoasta, eikä osannut ikinä spontaanisti sanoa minusta mitään hyvää, saatika että olisi katsonut rakastavasti ja kutsunut vaikka kauniiksi, edes joskus.
Surullinen olo kaikinpuolin, kun tajuaa että on rakastanut yksipuolisesti.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun paljastui, että hän oli AINA epäillyt minua pettämisestä, ollut mustasukkainen, stalkannut minua ja tekemisiäni, tehnyt tietomurtoja, ynnä muuta kivaa. Sen jälkeen tajusin, että myös fyysinen ja henkinen väkivalta suhteessamme olivat osa sitä samaa, samoin kuin tietty seksuaalinen kontrollointi ja läheisyyden sekä yhteisen ajan ja tekemisen puute. Ne kaikki selitykset olivatkin tekosyitä, häntä ei oikeasti kiinnostanut jakaa kanssani aikaa ja ajatuksia, kunhan tuotin hänen haluamansa tyydytyksen mahdollisimman vähällä vaivalla hänelle. Ja hoidin mahdollisimman paljon mahdottomasta vaatimuslistasta arjen askareita.
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja juttuja. Meillä lopulta sanoi suoraan, ettei tunne enää mitään rakkautta
Huomasin näistä juuri, ettei ole kiinnostunut ajatuksistani tai minusta ylipäätään. Olen myös aina yksin. Miestä suorastaan ahdistaa, jos joskus yritän esim istua lähekkäin. Ei tee mitään kivoja juttuja, joista tietää että pitäisin. Ei siis halua miellyttää, arvostella kyllä
Sitten onkin helppo syyttää kuinka olen masentava ja negatiivinen, kun en hymyile. Mistähän johtuis? Ei mitään läheisyyttä, seksiä ehkä kerran kuussa ja se on sellaista tarpeiden nopeaa purkamista että omasta kivasta saan paljon enemmän.
Haluaa olla kanssani koska hänelle on kunnia kantaa vastuu ja meillä on vauva. Olen kysynyt, miksi ei sitten yhtään yritä, eikö niin olisi kivempaa kaikilla. En voi ymmärtää. Olin miehelle todellinen saavutus alkuun, hän piti minua upeana ja kauniina. Seksi kanssani oli parasta ikinä, en koskaan kieltäydy ja tein aloitteita. Olen myös hauska
Hän sanoo ettei ymmärrä huumoriani. Ollaan käyty terapiassa ( lapsen takia toki, tähdensi mies). Se masentaa minua joka kerta, kun aina kuulen ettei tunteita ole, miten olemme niin erilaisia yms. Olen melkein luovuttanut. En oikein itsekään tunne enää mitään. En voi ymmärtää, miksi näin. En ole saanut vastausta kysymykseen mitä voisin tehdä, että tilanne paranisi. Alan olla katkera. En pysty elämään kulissisuhteessa loppuelämäni.
Ehkä muutaman vuoden päästä lähden.
Alkoi itkettämään tämä teksti , koska tämä oli kuin omista ajatuksistani. Täysin samoja tunteita ja tilanne myös, miinus että meillä ei ole lasta.
Itse olen päättänyt että alan elää omaa elämää kun koirastamme aika jättää
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja juttuja. Meillä lopulta sanoi suoraan, ettei tunne enää mitään rakkautta
Huomasin näistä juuri, ettei ole kiinnostunut ajatuksistani tai minusta ylipäätään. Olen myös aina yksin. Miestä suorastaan ahdistaa, jos joskus yritän esim istua lähekkäin. Ei tee mitään kivoja juttuja, joista tietää että pitäisin. Ei siis halua miellyttää, arvostella kyllä
Sitten onkin helppo syyttää kuinka olen masentava ja negatiivinen, kun en hymyile. Mistähän johtuis? Ei mitään läheisyyttä, seksiä ehkä kerran kuussa ja se on sellaista tarpeiden nopeaa purkamista että omasta kivasta saan paljon enemmän.
Haluaa olla kanssani koska hänelle on kunnia kantaa vastuu ja meillä on vauva. Olen kysynyt, miksi ei sitten yhtään yritä, eikö niin olisi kivempaa kaikilla. En voi ymmärtää. Olin miehelle todellinen saavutus alkuun, hän piti minua upeana ja kauniina. Seksi kanssani oli parasta ikinä, en koskaan kieltäydy ja tein aloitteita. Olen myös hauska
Hän sanoo ettei ymmärrä huumoriani. Ollaan käyty terapiassa ( lapsen takia toki, tähdensi mies). Se masentaa minua joka kerta, kun aina kuulen ettei tunteita ole, miten olemme niin erilaisia yms. Olen melkein luovuttanut. En oikein itsekään tunne enää mitään. En voi ymmärtää, miksi näin. En ole saanut vastausta kysymykseen mitä voisin tehdä, että tilanne paranisi. Alan olla katkera. En pysty elämään kulissisuhteessa loppuelämäni.
Ehkä muutaman vuoden päästä lähden.
Eiku lähe heti.
Jäin vastaavassa tilanteessa ja tiedätkö?
Hukkasin vain ja ainoastaan tästä omasta elämästäni vuosia. 2003 päätin jälleen kerran erota, mies sai käännytettä pääni vaikka kysyin miksi, miksi hän on kanssani vaikkei minusta välitä?
2010 vihdoin erosin ja nyt tiedän satuttaneeni vain itseäni.
Koska ei se mies välitä.
Ei sille ole mitään väliä mitä koin tai tunsin.
Elämä on hyvää nyt. Älä pelkää yksinoloa lapsen kanssa koska yksin olet jo nyt.
Jos jäät, älä piiskaa itseäsi. Kun eron aika on, mikään ei päätäsi käännä koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Huomaat kyllä milloin olet valmis. Ja jos et koskaan eroa, se on sinun asiasi. Ei kenenkään muun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompa teillä kauheita miehiä :(
Onneksi en itse näin hirveitä ole kohdannut. Entiset suhteeni lopetin lähinnä tajutessani, etten itse rakasta tai arvosta miestä vaan aloin haaveilemaan sinkkuelämästä ja yksinolosta. Nykyiseni on ainoa, jota olen aidosti rakastanut. Ja osoitamme rakkautemme toisillemme joka päivä.
Siitä kun tajusin välittäväni hänestä aidosti enemmän, vaikken edes rakastanut häntä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähättelystä. Nauroi päin naamaa jostain minkä tein hänen mielestään väärin.
Sitten olin huumorintajuton tiukkanuttura kun loukkaannuin sydänjuuria myöten.
Eikä ollut eka kerta. Silloin vain tajusin miten asiat on.
Tajusin jossain vaiheessa, että olen vain hänen elämäntyylinsä mahdollistaja. Rahan lainaaja, kun omat loppuu. Joku, joka on kotona reissuilta palatessa. Se, joka huolehtii että kaapissa on ruokaa. Kun pyysin, että tekee valinnan minun ja pullon välillä, valitsi pullon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin se iskee päin aina jouluna, kun saan lahjaksi jotain mikä olisi hyvin helposti selvitettävissä että en varmasti tykkää. Että hän ei oikeasti mieti minua niin paljon, että huomaisi millaisista asioista tykkään, vaan hädissään juoksee johonkin kauppaan ja ostaa yleensä jotain mitä haluaisi itselleen, jotain tekniikkaa, urheiluvälineen ym. esim. kävelysauvat ja hiihtohanskat olen saanut, uuden puhelimen aina silloin tällöin. Romanttista. Ja harrastan kyllä liikuntaa, tämä ei ole mitään vihjailua että voisi liikkua enemmän. Sanoo ettei vain osaa, mutta mielestäni tämä viittaa enemmänkin siihen ettei ole kiinnostunut miettimään mieltymyksiäni.
En tiedä onko tämä joku miehinen ajattelutapa, mutta minäkin haluan antaa kaikille sellaisia lahjoja jotka ovat käytännöllisiä, siis että niistä on oikeasti jotain iloa. Jotenkin ajattelen että naisesta on kivempaa soitella sillä uudella, hienolla puhelimella kuin että olisin ostanut vaikka jonkun koriste-esineen joka sitten asustelee jossain hyllyn kulmalla tai jopa laatikossa unohdettuna. Mutta ehkä se nainen sitten muistaisi ja saisi siitä iloa, voin olla väärässä.
Siitä, kun nainen halusi lopettaa suhteen jossa perusasiat olivat kunnossa ja ainoat rypyt olivat pieniä, puhumalla selvitettäviä asioita joita kaikilla käsittääkseni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-Suhteen alkuvaiheessa kun luulisi että toisiin panostetaan, niin kun olin miehen luona kylässä rupeaa hän itselleen kokkailemaan ruokaa ja syömään ilman, että edes kysyy onko minulla nälkä?
Jouduin jopa viemään omat aamu/iltapalatarvikkeet hänen pyynnöstään kun ei kuulemma ollut paljoa tarjottavaa ja kerran toin omasta halustani pääruoka ruoka-aineita joista voitais yhdessä tehdä meille ruokaa. Kysyin varmaan 2-3 kertaa, että milloin tehtäis kun hän ei ollut ollenkaan aloitteellinen ja sitten kun viimein sovittiin että tehdään ja tulin hänen luokseen, niin herra sanoi että oli just syönyt omaa ruokaansa ja ei jaksais enää kokkailla eikä ole nälkäinen. (ei ehdottanut jatkoa ruoan teolle, ja ruoka tarvikkeet homehtui hänen jääkaappiinsa, ellei sitten salassa käyttänyt niitä)
-Hän myös seksu alisoi minut aika pahasti alusta alkaen. Oli ostamassa kunnon h0 ro vaatteet mulle (pieni
toppi ja shortsit), kysyi myöhemmin haluanko olla hänen seksityöläinen jolle maksaisi palveluista ja olisi halunnut yhdessä mennä strippibaariin. Häntä ei myöskään olisi häirinnyt jos olisin uraltani strippari vaan tukisi minua.
-Suurin osa ajasta vietettiin hänen pedissä. Kerroin, että on mukavaa, mutta haluaisin muutakin. Ei koskaan kuunnellut toiveitani.
-Hänellä oli vain muutama ystävä, kaikki naisia. Jokaisen kanssa harrastanut aktiivisesti se ksi ä tai muuta intiimiä ja päivittäin viestitteli niiden kanssa. Osan kanssa oli lähdössä jopa reissuun (josta sopi ennen meidän suhdetta) ilman minua, ja kuvitteli että olen ihan fine asian kanssa kun minua ei edes pyydetä mukaan.
Lupaili vaan, että läheisyys tietty loppuisi kun on mun kanssa suhteessa. Halusi myös viettää heidän kanssa aikaa jatkossa kahden kesken niinkuin ystävykset ilman että minä olisin aina paikalla.
Suhteen alussa olimme puhuneet kuinka omistautuisimme toisillemme. Noi kaikki ei kyllä tuntunut enää
omistautuvalta poikaystävältä ja laitoin poikki. Ei todellakaan rakastanut, arvostanut tai kunnioittanut minua.
Halusi lähinnä kohentaa elintasoaan mun kustannuksellani. Ymmärtelin vähän liian pitkään työttömyyttään aikana, jolloin hänen ammatissaan oli varsin helppoa työllistyä. Mitäs sitä laiskan pulskee mies töihin vaivautumaan, jos puolison siivellä selviää. Kivempaa oli leikkiä muusikkoa ja käydä keikalla neljä kertaa vuodessa.
Tuttuja juttuja. Meillä lopulta sanoi suoraan, ettei tunne enää mitään rakkautta
Huomasin näistä juuri, ettei ole kiinnostunut ajatuksistani tai minusta ylipäätään. Olen myös aina yksin. Miestä suorastaan ahdistaa, jos joskus yritän esim istua lähekkäin. Ei tee mitään kivoja juttuja, joista tietää että pitäisin. Ei siis halua miellyttää, arvostella kyllä
Sitten onkin helppo syyttää kuinka olen masentava ja negatiivinen, kun en hymyile. Mistähän johtuis? Ei mitään läheisyyttä, seksiä ehkä kerran kuussa ja se on sellaista tarpeiden nopeaa purkamista että omasta kivasta saan paljon enemmän.
Haluaa olla kanssani koska hänelle on kunnia kantaa vastuu ja meillä on vauva. Olen kysynyt, miksi ei sitten yhtään yritä, eikö niin olisi kivempaa kaikilla. En voi ymmärtää. Olin miehelle todellinen saavutus alkuun, hän piti minua upeana ja kauniina. Seksi kanssani oli parasta ikinä, en koskaan kieltäydy ja tein aloitteita. Olen myös hauska
Hän sanoo ettei ymmärrä huumoriani. Ollaan käyty terapiassa ( lapsen takia toki, tähdensi mies). Se masentaa minua joka kerta, kun aina kuulen ettei tunteita ole, miten olemme niin erilaisia yms. Olen melkein luovuttanut. En oikein itsekään tunne enää mitään. En voi ymmärtää, miksi näin. En ole saanut vastausta kysymykseen mitä voisin tehdä, että tilanne paranisi. Alan olla katkera. En pysty elämään kulissisuhteessa loppuelämäni.
Ehkä muutaman vuoden päästä lähden.