Mistä asiasta ymmärsitte ettei kumppaninne rakasta teitä aidosti?

Ei koskaan osoittanut mitään hellyyttä paitsi silloin, kun halusi seksiä. Eli ei mitään halauksia, kädestä pitämistä, pientä hiplailua arjessa yms. Itse olisin kaivannut. Vasta sitten kun häntä p*netti niin muodon vuoksi vähän hiplaamista ja sekin vain jotta itse kiihottuisi lisää. 

Just se oma tunne vatsanpohjassa, että tuota ei kiinnosta oikeasti páskan vertaa mitä ajattelen tai miltä musta tuntuu just nyt, tai ikinä. Väittää kyllä aina että joo joo rakastaa, mutta minä en sitä rakkautta näe, tunne tai koe missään. Lähinnä koin olevani käyttöhyödyke. 

Ja muistin just myös ton ruoka jutun. Kun tein meille jotain hyvää ruokaa viinin kera, söi vaan eikä kiittänyt tai kehunut ruokaa. Jossain vaiheessa vaan totesi en jaksa enää ja työnsi ruuan pois. 

Ja kun hän joskus tosi harvoin kokkasi jotain ihan yksinkertaista, käyttäytyi kuin olisi juuri pelastanut maailman ja oikein odotti että ylistän häntä ja kokkaustaitojaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan osoittanut mitään hellyyttä paitsi silloin, kun halusi seksiä. Eli ei mitään halauksia, kädestä pitämistä, pientä hiplailua arjessa yms. Itse olisin kaivannut. Vasta sitten kun häntä p*netti niin muodon vuoksi vähän hiplaamista ja sekin vain jotta itse kiihottuisi lisää. 

Just se oma tunne vatsanpohjassa, että tuota ei kiinnosta oikeasti páskan vertaa mitä ajattelen tai miltä musta tuntuu just nyt, tai ikinä. Väittää kyllä aina että joo joo rakastaa, mutta minä en sitä rakkautta näe, tunne tai koe missään. Lähinnä koin olevani käyttöhyödyke. 

Tämä kuulostaa tutulta. Itse tykkäsin kosketella miestä siksi että tunsin vetoa häntä kohtaan ja pidin viehättävänä.

Hän ei ikinä tehnyt samoin, spontaania kosketusta.

Läheisyys tapahtui aina minun aloitteestani, paitsi silloin kun halusi seksiä.

Ei tullut ruokapöytään vaan antoi odottaa itseään, ei koskaan sanonut mitään hyvää tai kaunista, ei koskaan kiittänyt siitä että hoidin lapset ja kodin kun hän loi uraa jne., lista on pitkä. Piti minua itsestäänselvyytenä.

Aloimme seurustella kun olin tosi nuori ja kokematon enkä pitkään aikaan edes ymmärtänyt ettei meidän suhteemme ole vastavuoroinen ja rakkaudellinen. Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä että töytyy olla jokin muu tapa olla ja elää.

Exän kanssa olin yhdessä 20 vuotta, mutta joskus 16 vuoden kohdalla tajusin, että yritin vain miellyttää ja kerjätä huomiota. Ex ei tullut koskaan asioissa vastaan, ei viihtynyt kanssani, ei halunnut suunnitella mitään yhteisiä juttuja. Olin aina yksin. Yritin "lahjoa", häntä rahalla maksamalla kaikki laskut ja yritin vaikka mitä, että olisin saanut huomiota. Säälittävä reppana olin. Mies käytti hyväksi. Eräänä päivänä pyysin, että hän sanoisi rakastavansa minua. Ilmoitti kylmästi ettei aio sanoa. Siitä lähti eron suunnittelu.

Nyt on toinen suhde. Yhdessä emme asu. Mies sanoo rakastavansa, mutta on kuitenkin sanonut asioita, jotka kirpaisee. En ole vakuuttunut.

Aina ku itken nii suuttuu. Suuttui jopa ku itkin kuolleen kaverini perään. Mut suuttuu kyllä siitäki ku itken salaa ja jos jään vahingossa kiinni..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan osoittanut mitään hellyyttä paitsi silloin, kun halusi seksiä. Eli ei mitään halauksia, kädestä pitämistä, pientä hiplailua arjessa yms. Itse olisin kaivannut. Vasta sitten kun häntä p*netti niin muodon vuoksi vähän hiplaamista ja sekin vain jotta itse kiihottuisi lisää. 

Just se oma tunne vatsanpohjassa, että tuota ei kiinnosta oikeasti páskan vertaa mitä ajattelen tai miltä musta tuntuu just nyt, tai ikinä. Väittää kyllä aina että joo joo rakastaa, mutta minä en sitä rakkautta näe, tunne tai koe missään. Lähinnä koin olevani käyttöhyödyke. 

Tämä kuulostaa tutulta. Itse tykkäsin kosketella miestä siksi että tunsin vetoa häntä kohtaan ja pidin viehättävänä.

Hän ei ikinä tehnyt samoin, spontaania kosketusta.

Läheisyys tapahtui aina minun aloitteestani, paitsi silloin kun halusi seksiä.

Mulla oli sama fiilis naisen suhteen miehenä. Paitsi epäilen, että hän ei halunnut seksiä. Ainoastaan parisuhdetta omilla ehdoillaan. Aloin hänen nähtensä itse hyväillä itseäni. Erohan siitä tuli, kun näki, että olen perverssi.

Seksi on osittain täysin eri asia kuin rakkaus. Eivät ne välttämättä kuulu yhteen. Voi kokea lempeä ja hellyyttä ilman himoa. Mutta olisi kohtuullista suoda toiselle myös eroottisia nautintoja, jos häntä oikeasti rakastaa, eikä vain hae tyydytystä itselleen, omalle tunne-elämälle tai narsismille kieltämällä toiselta eroottiset kokemukset.

Ainakin se tuntuu olevan täysin mahdotonta sanoa ääneen vaikka kysyisin sitä suoraan.

Siitä kai, kun oli mustis minusta, hakkasi ja petti. Alkuun pidin rakkautena, myöhemmin ymmärsin ettei se voi olla mitenkään oikeata rakkautta :)

Jotenkin se iskee päin aina jouluna, kun saan lahjaksi jotain mikä olisi hyvin helposti selvitettävissä että en varmasti tykkää. Että hän ei oikeasti mieti minua niin paljon, että huomaisi millaisista asioista tykkään, vaan hädissään juoksee johonkin kauppaan ja ostaa yleensä jotain mitä haluaisi itselleen, jotain tekniikkaa, urheiluvälineen ym. esim. kävelysauvat ja hiihtohanskat olen saanut, uuden puhelimen aina silloin tällöin. Romanttista. Ja harrastan kyllä liikuntaa, tämä ei ole mitään vihjailua että voisi liikkua enemmän. Sanoo ettei vain osaa, mutta mielestäni tämä viittaa enemmänkin siihen ettei ole kiinnostunut miettimään mieltymyksiäni.

Mies ei sitoutunut suhteeseen tosissaan. Hän piti minua varalla kunnes löytää sen ”täydellisen oikean”. Hän sanoi rakastavansa mutta todellisuudessa piti minua monta vuotta oven välissä valmiina potkaisemaan ulos talostaan kun löytyy toinen. Olin niin rakastunut etten nähnyt totuutta. Hän käänsi selkänsä kun sairastuin vakavaan masennukseen, olin mielestään heikko. Ja hän petti koska minä sain hänet tuntemaan olonsa huonoksi. Ei ottanut vastuuta teoistaan vaan syytti minua. Olin hänelle aina hyvä, uskollinen ja rakastava puoliso. Seksiäkin halusin usein mutta mies torjui minut niin usein että lopulta silmäni aukesivat ja lähdin. Ymmärsin että tuossa suhteessa minusta tuli läheisriippuvainen. Halusin aina vain toiselle parasta ja unohdin itseni. Silti mikään ei riittänyt ja kelvannut. Oikeastaan siinä silmäni aukesi kun hän haistatteli ja sanoi tekevänsä mitä lystää. Oli yön pois kotoa pettämässä ja tuon sain vastaukseksi.

Unohti syntymäpäiväni kaksi kertaa peräkkäin.

Ensimmäiset muisti, koska ne vietettiin alkuhuuman aikaan.

Lopulta motivaatio panostaa suhteeseen katosi ilmeisesti kokonaan.

Tiesi etten odota lahjaa, vaan muistutus olemassaoloni muistamisesta riittää hyvin, halaus ja onnittelut, koska minulla ei ole lapsuudenkaan perhettä joka onnittelisi tai muistaisi.

Ei tullut kumpanakaan vuonna. Viimeisimmällä kerralla lisäksi kiukutteli koko päivän ja heitteli esineitä.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei sitoutunut suhteeseen tosissaan. Hän piti minua varalla kunnes löytää sen ”täydellisen oikean”. Hän sanoi rakastavansa mutta todellisuudessa piti minua monta vuotta oven välissä valmiina potkaisemaan ulos talostaan kun löytyy toinen. Olin niin rakastunut etten nähnyt totuutta. Hän käänsi selkänsä kun sairastuin vakavaan masennukseen, olin mielestään heikko. Ja hän petti koska minä sain hänet tuntemaan olonsa huonoksi. Ei ottanut vastuuta teoistaan vaan syytti minua. Olin hänelle aina hyvä, uskollinen ja rakastava puoliso. Seksiäkin halusin usein mutta mies torjui minut niin usein että lopulta silmäni aukesivat ja lähdin. Ymmärsin että tuossa suhteessa minusta tuli läheisriippuvainen. Halusin aina vain toiselle parasta ja unohdin itseni. Silti mikään ei riittänyt ja kelvannut. Oikeastaan siinä silmäni aukesi kun hän haistatteli ja sanoi tekevänsä mitä lystää. Oli yön pois kotoa pettämässä ja tuon sain vastaukseksi.

En haluaisi olla tuo onnekas "oikea" joka moisen kultakimpaleen saa.

Tulee vähän isäni persoona mieleen, vika on tietysti naisessa eli nainen menee vaihtoon. Yllättäen samat ongelmat toistuu...

Kun sanoi että voi maksaa minulle silikonit.

Erotessamme sanoi, että jää kaipaamaan sitä että ei ole parisuhdetta ja seksiä. Ymmärsin että olin ollut hänelle kiko ajan vain kuka tahansa johon tyhjentää mällit.

Ymmärsin sen siitä kun kumppani käyttäytyi kylmästi. Ei koskettanut, ei arvostanut tekojani tai olemassaoloani. Ei nauranut vitseilleni, luulin pitkään olevani huumorintajuton, kunnes tajusin, että muiden mielestä olen ihan hauska. Ei tukenut kun sairastuin. Sairaalaan tutkimuksiin mennessä olisin kaivannut tukea mutta ainoa joka minua tuki olin minä itse. Sairaus vei hoitoon toiselle paikkakunnalla ja sen matkan aikana tajusin, että rakkautta ei enää ole. Oli pakko päästää irti. Ansaitsin parempaa ja nyt on helpompaa ilman häntä. Elämä jatkuu. 

Siitä kun exä sanoi "miehet pitää naisia vaan huo*******na" :D

Siitä kun tajuat, että olet vahvempi yksin kuin sen kumppanisi rinnalla. 

Häntä ei kiinnostanut tehdä mitään hyväkseni, minä tein kaikenlaista hänen hyväkseen.

Tajusin ettei rakasta, kun törkeästi valehteli ja yritti manipuloida minua, tuntemaan olevani huono ja väärässä, kun tiesin ettei asiat ole niin kuin hän sanoo.

Oli karua nähdä, että olin hänelle hyödyllinen, en muuta.

Olisi tietysti pitänyt tajuta jo aiemmin, esim ettei hän halunnut koskea minua eikä viettää aikaa kanssani. Mutta kun oltiin naimisissa ja lapsi. Hän taisi suostua niihin, etten lähde ja hänellä säilyy edut. Yksin hoidin kaiken. Olin ihan järkyttynyt, kun yksinhuoltajaksi jäädessä työt ei lisääntyneet lainkaan. Olin hoitanut yhden sinkkum*lkun siinä sivussa.

Yritti määräillä mitä saan sanoa. Se oli heipat sitten.