Jos saisit uudelleen päättää lastesi ikäeron
niin tekisitkö lapset suuremmalla vai pienemmällä ikäerolla? Jos lapsia olisi 2 kpl... ja mikä olisi hyvä ikäero?
Kommentit (28)
Pitäisin samana, 1,5 vuotta ikäeroa
Vain kaksi lasta... no ensimmäisten kahden lapsen ikäero on 3 vuotta, mikä on ihan ok. Lapsilla on myös jonkin verran seuraa toisistaan, eikä toisaalta itsellä ollut liian rankkaa. Seuraavat lapset tulivat 5 vuoden ikäerolla, mikä koettiin tosi helpoksi meidän vanhempien kannalta. Isommat ovat apuna ja esimerkkinä. Meillä on aika kiva ja toimiva kombo.
2 v on oikein hyvä ikäero,voisi olla vähemmänkin.
Ottaisin vuoden lisää, eli vajaa neljä vuotta mielummin kuin vajaa kolme vuotta.
Itse halusin nauttia esikoisesta muutaman vuoden ennen kuin syntyisi seuraava. En ole koskaan halunnut taapero-vauva-yhdistelmää. Kolme vuotta on ollut muuten ihan hyvä ikäero, mutta alkuun mustasukkaisuus ja kova uhma koetteli. Pienempää ikäeroa en olisi halunnut, koska pidän vauvavuodesta ja haluan nauttia ja keskittyä yhteen vauvaan kerrallaan, ei niin että menisi pää sumussa ekat vuodet. Kolmen vuoden ikäero oli siitä hyvä, että esikoinen jo nukkui yönsä, oli päiväkuiva, söi itse. Samaan syssyyn sattui vain pahin uhma, eli ehkä vuosi lisää?
Toisaalta olen enemmän kuin tyytyväinen näinkin.
Meillä 3 lasta kahden vuoden ikäeroilla. En muuttaisi.
jos sä kysyt tätä muutaman vuoden mammana olleelta, jolla vaik 4 ipanaa kuudessa vuodessa, niin eihän se muusta tiedä, joten vastaan hänen puolestaa, jos hän olisi odottanut kauemmin, todennäköisesti se oli hänestä parempi vaihtoehto, hah..
Kiitos vastauksista.
Meillä nyt vasta yksi lapsi 8kk. Minä haluaisin toisen mahdollisimman pian, mutta mies haluaisi odottaa :(
Itselläni on sisaruksiini isot ikäerot, joten haluaisin niin, että lapsista olisi toisilleen seuraa. Ja eihän sitä tiedä miten kauan sitä toista pitäisi ensin yrittääkin.
ap
[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 23:36"]

[/quote]
Meillä on tolla kolmen vuoden ikäerolla ollut lapsista toisilleen silleen sopivasti seuraa, hyvin ovat leikkineet yhteen, mutta molemmilla on myös omat jutut. Riitoja yllättävän vähän.
Ja jos mietin omia sisaruksiani, niin emme ole erityisen läheisiä vaikka meitä syntyi neljässä vuodessa kolme. Ikäeron lisäksi vaikuttaa niin monet muutkin tekijät.
T. 7
Minä nyt en voi sanoa vielä mikä olisi ollut järkevin ikäero, koska molemmat niin pieniä vielä. Ikäeroa 2v 5kk ja meillä mennyt ainakin ensimmäinen vuosi tosi hyvin. Esikoinen ei ollut yhtään mustasukkainen, halusi auttaa kaikessa ja imetti vieressä vauvanukkea. Toi leikit pikkusiskon eteen tämän lattialla maatessa ihan pienenä vauvana. Viihdytti muutenkin vauvaa tosi paljon, eli sain kohtalaisen paljon omaa aikaa. Nyt leikkivät täysillä yhdessä, aina ei vuoden ikäinen ihan ymmärrä leikkejä, mutta se ei tunnu häiritsevän kumpaakaan. Jotenkin olen kokenut, että kahden kanssa saan enemmän aikaa siivoamiselle, koska isompi viihdyttää pienempää. Esikoista joutui koko ajan viihdyttää itse. Niin ja esikoinen oli jo kokonaan ilman vaippoja toisen syntyessä ja nukkui omassa sängyssä.
Toisaalta taas kuulee tuolla ikäerolla tosi paljon juttuja, että kuinka mustasukkaiseksi esikoinen on tullut. Meillä esikoinen aika rauhallinen ja tykännyt paljon kotileikeistä, joten hänelle tuli varmasti senkin puolesta luonnostaan nuo vauvajutut. Ja joitain tuttuja kuunnellut tarkemmin niin osa (huom! OSA, ei kaikki) aiheuttaa mustasukkasuutta omalla käytöksellään tai ainakin pahentaa sitä huomattavasti.
meillä ikäeroja on 2 min, 2,5 v ja 5 v ja 7 v. kaikki yhtä hyviä, olis tietysti ollut kiva aloittaa yhdellä vauvalla kerrallaan ensin.
Ikäero meillä 3v.
Parempi olisi ehkä ollut 4v.
Vähän vähemmän olisi voinut olla. Nyt ikäeroa on 3,5 vuotta. Luulen, etteivät tule kauheasti leikkimään yhdessä ja tavallaan pienemmällä ikäerolla olisi pidemmän päälle päässyt ehkä helpommalla.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 23:36"]
Kiitos vastauksista.
Meillä nyt vasta yksi lapsi 8kk. Minä haluaisin toisen mahdollisimman pian, mutta mies haluaisi odottaa :(
Itselläni on sisaruksiini isot ikäerot, joten haluaisin niin, että lapsista olisi toisilleen seuraa. Ja eihän sitä tiedä miten kauan sitä toista pitäisi ensin yrittääkin.
ap
[/quote]
Etkö voi ajatella niin, että se esikoinen saa olla huomion keskipisteenä vähän pidempään, jos odotat edes 2 vuotta? Kavereita saa kodin ulkopuoleltakin, mutta vanhempien jakamatonta huomiota ei.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2013 klo 03:27"]

Mites sitten ne pienemmät sisarukset, eivät saa vanhempien jakamatonta huomiota koskaan.
Mulla ei ole vielä lasta, mutta kommentoin tuota leikkimisseuraa omasta kokemuksesta: mä olen isoveljeäni 3 vuotta nuorempi, ja leikittiin penskana aina yhdessä. Vaikka kasvaessa välillä oli eri kuviot, pääpiirteittäin olemme aina henganneet samassa seurassa ja pienestä pitäen minä myös paljon hänen ja hänen kavereidensa kanssa. Vielä tänäkin päivänä, aikuisina, olemme todella läheisiä. Näin siis meillä, 3 vuotta ikäeroa ei välttämättä ole todellakaan liikaa!
Mielestäni lasten kannalta mitä vähemmän sen parempi, suurempi todennäköisyys uskomattoman hyviin sisarus-/ystävyyssuhteisiin. Eri asia, jos vanhemmat eivät jaksa tai haluavat suunnitella vaikka vanhempainvapaan esikoisen koulun aloitkseen tms.
Pitäisin samana, 5 vuotta.