Miehenä on ihan turha aloittaa keskusteluja Tinderissä

Vierailija kirjoitti:

Naisena kyllästyn kun on kaksi viikkoa kyselty kuulumisia. Sitten ei jaksa enää ja tulee vastattua vaan harvemmin ja harvemmin. Pyytäisipä miehet treffeille. Pyydän kyllä itsekin, mutta ei aina jaksaisi olla se perässävetäjä. 

Tämä! Mittee kuuluu, mitäs sinä, salityöttvtreeni mittee kuuluu ympäri käydään yhteen tullaan. Toisaalta onneksi itse jaksoin pikkaisen ajaa asiaani viimeksi, ihan kelpo mies sieltä löyty

N32

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrät että jos nainen etsii vakavampaa seuraa, elää täysipainoista arkea ja saa vaikka kymmenen matchia viikossa niin ehtii ehkä yhden niistä nähdä siinä viikon aikana? Ja sekin kannattaa valita niin että todellisuudessa näkee potentiaalia. Mikä idea on lähteä treffeille ”jotta pääsisi pidemmälle” vaikka lopputulos on ettei juttu siitä etene.

Ei se ole henkilökohtainen loukkaus, kärsivällisyyttä suosittelen, aloittamaan keskusteluja ilman älyttömiä odotuksia ja ilahtumaan jos niistä jotain tulee.

Hyvähän se on naisena sanoa näin kun saa olla se joka valikoi, eikä tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa itse asian eteen.

No huh, kannattaa vilkaista peiliin ja omiin asenteisiin jos tuntuu että deittailu ei ota tuulta alleen. Yritin selittää tilanteen naisten kannalta mutta minkäänlaisen ymmärryksen sijaan katkeruus tulee mustana massana ämpäristä kaataen päälle. Jokainen kuitenkin valikoi elämäänsä sellaisia ihmisiä joiden kokee tuovan siihen jotain toivottua lisää, ethän sinäkään siellä kaikkia 18-99 vuotiaita oikealle laita. Mutta sinullahan on OIKEUS kriteereihisi.

Miten tuo edes liittyy vaivannäköön mitenkään ja miten vaivannäkö menee kohtuuttoman väärin? Kumpikin pitää huolta itsestään ja elämästään siinä määrin kun katsoo tarpeelliseksi, valikoi ne joissa näkee itselleen jotain ja ehkä sitten sinä joudut sanomaan ”Moi, miten sun päivä on mennyt?”. Ja nainen joutuu miettimään oletko turvallista seuraa. Keskustelua yleensä jatketaan kunnes selviää että tuo toinen henkilö on itselle sopimaton.

Jos jotain yhteistä löytyy, olisi kummankin pikkasen niinkun välttämätöntä olla valmis lähtemään treffeille vähintään puolimatkaan vastaan jonnekin julkiselle paikalle missä kumpikin tuntee olonsa mukavaksi ja muutenkin huolehtimaan niin kauan kuin juttua kestää (vaikka sitten yhdet treffit) että toisella on hyvä olla, hoitaa oma osuus kustannuksista, suunnittelemisesta ja kommunikaatiosta ja ottaa aika muilta kiireiltä niille treffeille.

Omalla kohdalla ainakin ollut puolin ja toisin tilanteita joissa ei ole ollut aikaa, kiinnostusta, halua tai mitä lie juttua jatkaa enkä ole noista katkera kun en halua ketään väkisin elämääni. Pahin maku jää niistä jotka aloittaa jo ennen mahdollista tapaamista siitä huolehtimisen ettei itse joutuisi näkemään mitään vaivaa.

Miten äijät jaksaa valittaa ja valittaa?