Mitä tehdä miehen luottotietojen kanssa?
Miehelläni ovat luottotiedot menneet jo ajat sitten. Viimeisin maksamaton lasku taitaa olla vuodelta 2001 eli ne tavat ovat menneisyydessä. Merkintä luottotiedoissa kuitenkin on ja pysyy. Ulosotossa hänellä ei ole senttiäkään, mutta kaiken maailman perintätoimistoilta tulee aina silloin tällöin postia. Joitan on maksettu, mutta sitten lopetimme kun niitä tuli jatkuvasti vain lisää. Lisäksi monet niistä laskuista tuntuvat todella kummallisilta. Tai mies ei ainakaan ymmärrä miksi olisi joskus vuonna 1998 tilannut kosmetiikkatuotteita.
Näillä näkymin miehen luottotiedot eivät koskaan tule kuntoon sillä niitä laskuja tulee ihan satunnaisesti eivätkä ne näytä loppuvan koskaan. Nytkään ei ole tainnut puoleentoista vuoteen tulla yhtäkään perintäkirjettä, mutta nyt taas lävähti pari tonnia muka maksettavaksi...
Kommentit (6)
Katsotte luottotietorekisteristä, mitä merkintöjä siellä on ja maksatte ne pois. Sitten maksatte kaikki muut sen jälkeen tulevat laskut pois ENNEN kuin ne päätyvät luottotietorekisteriin ja avot: kolmen vuoden päästä miehsi on puhdas.
Jos jätätte niitä maksamatta puhdistuminen siirtyy hamaan ikuisuuteen.
niin. Kannattaa nyt miettiä mitä tekis. Mitä jos ottaisit yhteyttä luottotietorekisteriin ja selvittäisit asian.
Jos mies sanoo ettei ole tilannut kosmetiikkaa, sen voi myös tarkistaa. Yleensä tarkastus vaan maksaa, mutta ei ole ainutlaatuista että toisten laskuja laitetaan väärille asiakkaille.
En ymmärrä näin saamattomia ihmisiä, jotka mielummin antavat laskujen kasvattaa mielettömiä korkoja + laskuista tulee isoja käsittelymaksuja ja sitten vaan ollaan ja ihmetellään.
Tee akka jotain äläkä ihmettele !
[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 10:07"]
Ei ne luottotiedot ikinä palaa, jos te niitä maksamattomia laskuja ette maksa. Velkoja ei ehkä ole vuosiin yrittänyt periä jotain laskua, mutta kyllä velkojalla on silti oikeus saada rahansa takaisin. Tyhmää on jättää maksamatta.
Harva 15 vuoden takaisia heräteostoksia muistaa.
[/quote]
mutta eihän joku tollanen lasku josta perintätoimisto vaan lähettelee muistutuksia vaikuta luottotietoihin?
Me olemme ostaneet sen luottotietorekisteriotteen. Siellä näkyy vain ja ainoastaan joku 300e:n lasku, joka kyllä pois maksetaan. Ongelma onkin, että kun se on maksettu (tästä on jo kokemusta) sinne ilmaantuu aina jossain vaiheessa uusi merkintä. Ja kaikki nämä merkinnät ja laskut ovat tosiaan vähintääkin 12 vuoden takaa. Mies hoitaa kyllä nykyisin raha-asiansa hyvin. Perintätoimistoille on soiteltu ja kyselty, mutta ei olla mistään saatu selville paljonko velkaa on kokonaisuudessaan ja minne sitä velkaa on.
Toki me yritettäisiin miehen laskut maksaa, mutta kun ne tulevat aina tyhjästä. Jollekin intrum justitialle maksoimme aikoinaan muka kaikki heillä olevat velat (2000e), mutta ei mennyt kauaa kun uusia laskua alkoi sieltäkin suunnalta tulemaan. Näihin miehen laskuihin on niin vaikea varautua, kun ei koskaan tiedä minkä suuruisia laskuja tulee ja koska niitä tulee. Tässäkin on nyt tosiaan ollut 1½ vuotta hiljaiseloa sen suhteen.
Onko kellään kokemusta vastaavasta?
Ei ne luottotiedot ikinä palaa, jos te niitä maksamattomia laskuja ette maksa. Velkoja ei ehkä ole vuosiin yrittänyt periä jotain laskua, mutta kyllä velkojalla on silti oikeus saada rahansa takaisin. Tyhmää on jättää maksamatta.
Harva 15 vuoden takaisia heräteostoksia muistaa.