Lapset 6 ja 9. Sekä kulissiavioliitto että avioero on kamala vaihtoehto.

Voisiko vain rehellisesti jatkaa ystävinä?

Tee oikeat valinnat nyt, jottet katkeroidu ja jätä elämää elämättä (lasten takia). Menetettyjä vuosia ei saa takaisin. Voisitko asua lähellä lasten isää, jotta lapset voisivat viettää paljon aikaa isänsä kanssa? Ero on parempi ratkaisu kuin huono kimppa-asuminen.

Ihan niinkuin kakkonen sanoi, mitä jos jatkatte ystävinä? Asutte yhdessä ja jaatte arjen, mutta kumpikin voi tarvittaessa hakea seksin jostain muualta.

Lapset voi juurtua muuhunkin kuin siihen ydinperheeseen. Ei kaikista eroperheiden lapsista kasva juurettomia ja monesta ydinperheen lapsesta kasvaa.

Minulla on orastava suhde mieheen, joka elää vastaavassa kulissiliitossa. Suhteemme on tällä erää vain virtuaalinen eikä ehkä muuksi muutukaan. Minusta tuntuu pahalta sekä tämän miehen että hänen vaimonsa vuoksi, sillä mies on aivan täysin vakuuttunut siitä, että heidän liittonsa on puhdasta kulissia. En oikein ymmärrä tuollaista, että siinä suhteessa sitten pysytään. Mutta jokainen tekee omat valintansa.

Jos jatkatte yhdessä mutta eri huoneissa, ainakin mies varmaan päätyy (ellei ole jo päätynyt) ulkopuolisiin suhteisiin. Pian miehesi uusi nainen alkaa painostaa teitä eroon.

Siis loppujen lopuksi, ero tulee kumminkin, teit niin tai näin.

Mun ihannetilanteeni olisi että jatkaisimme ystävinä, mutta pelkään että mieheni suuttuisi niin ettei se yhdessä asuminen ystävyydeltä tuntuisi.

Eikä meillä kummallakaan oikeasti ole aikaa tämän kaiken keskellä (molemmilla vaativa työ ja sitten tämä perhe-elämä) käyttää niin paljon aikaa seuraelämään että olisi ihan vain päättämisasia hakea seksiseuraa muualta. Minua se ei haittaisi, mutta mies olisi luultavasti katkera. Muutenkin tätä pohdintaa vaikeuttaa se, etten uskalla puhua asioista täysin rehellisesti mieheni kanssa - en usko että sitä vahinkoa voi enää tuosta vain paikata, jos kerran sanon hänelle että haluaisin elää hänen kanssaan erillistä elämää saman katon alla, koska en enää rakasta häntä enkä halua häntä seksuaalisesti mutta arvostan hänen panostaan isänä.

Menetetyt vuodetkin ahdistavat ja surettavat minua paljon, etenkin kun lähipiirissä on useita esimerkkejä jotka muistuttavat että pitkä ikä ei todellakaan ole itsestään selvä oikeus.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 21:39"]

Pian miehesi uusi nainen alkaa painostaa teitä eroon.

Siis loppujen lopuksi, ero tulee kumminkin, teit niin tai näin.

[/quote]

Niin kamalaa kuin se onkin, olisi tavallaan helpompi jos se eropäätös tulisi ulkopuolelta.

Menkää parisuhdeterapeutille, auttaa teitä varmasti. Sinulla tuntuu olevan varma kuva siitä, kuinka mies suhtautuu esim. eri huoneissa nukkumiseen.

Voisin kuvitella, että ammattiauttajan kanssa voisitte sopia käytännönasioista. Pidä vaihtoehdot avoinna ja utelias mieli - ehkä päädytte yhdessä ystävyyssuhteeseen ja seksielämään kodin ulkopuolella. Ehkä päädytte muuhun ratkaisuun. Olkaa rehellisiä. Onnea matkaan teille ja lapsillenne.

Sinä ja miehesi olette paitsi lapsienne vanhemmat, myös ne ihmiset, joiden kautta heille rakentuu käsitys parisuhteesta. Mieti tarkkaan, millaisen parisuhdemallin haluat lapsillenne antaa. Sellaisenko, jossa on ainakaan toinen osapuoli työntää toista koko ajan pois kylmyydellään? Minusta kun kuulostaa vähän siltä, ettet noin yleensä ottaenkaan halua juurikaan viettää aikaa miehesi kanssa, joten en oikein tiedä, miten tuo aiempien kommentoijien mainitsema "olkaa ystäviä" voisi toimia.  

Joten, kyllä katsoisin asiaa tältäkin kannalta. Usein kun se "lasten paras" ei ole sitä pitkällä tähtäimelle, ja sitä käytetäänkin itse asiassa lykkäämään päätöstä, joka  hyppynä tuntemattomaan pelottaa päätöksen tekijää itseään.

Onnetonta yhdessäoloa. Erotkaa. Lapset kyllä huomaavat teidän välisen eripuraisuuden.

Miten kauan teillä on mennyt noin huonosti?

Miten teidän yhteiselo sujuu muuten arjessa? Pystyttekö keskustelemaan, arvostatteko toisianne? Näkevätkö lapsenne edes joskus teidän juttelevan ystävällisesti tai nauravan yhdessä?

Elän itse välillä kovin myrskyisää ydinperhe-elämää, mutta juuri vähän aikaa sitten juteltiin miehen kanssa, että kumpikaan ei halua rikkoa lasten perhettä. Lisäksi meidän avioero olisi vuosisadan rumin ja riitaisin, joten ei auta kuin yrittää selviytyä vaikeiden paikkojen yli. 

No ero on ainoa ratkaisu.  Ei ne lapset siihen kuole

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 22:02"]

Miten teidän yhteiselo sujuu muuten arjessa? Pystyttekö keskustelemaan, arvostatteko toisianne? Näkevätkö lapsenne edes joskus teidän juttelevan ystävällisesti tai nauravan yhdessä?

Elän itse välillä kovin myrskyisää ydinperhe-elämää, mutta juuri vähän aikaa sitten juteltiin miehen kanssa, että kumpikaan ei halua rikkoa lasten perhettä. Lisäksi meidän avioero olisi vuosisadan rumin ja riitaisin, joten ei auta kuin yrittää selviytyä vaikeiden paikkojen yli. 

[/quote]

sairasta touhua. lapset on teillä ns.lainassa, pian lentävät pesästä pois ja mitä jää jäljelle???  vai ootteko ajatellut vetää saman teatterin myös lastenlapsille?

Mitä olette tehneet parisuhteenne eteen, parantaaksenne sitä? En usko, että mikään työ voi olla niin vaativa, ettei voimavaroja parisuhteen korjaamiseen olisi. Tai jos on, arvojärjestys on aika pielessä. Ajattelen, että enemmän lapsia haittaa huono kulissi kuin hyvä ero.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 22:02"]

Miten teidän yhteiselo sujuu muuten arjessa? Pystyttekö keskustelemaan, arvostatteko toisianne? Näkevätkö lapsenne edes joskus teidän juttelevan ystävällisesti tai nauravan yhdessä?

Elän itse välillä kovin myrskyisää ydinperhe-elämää, mutta juuri vähän aikaa sitten juteltiin miehen kanssa, että kumpikaan ei halua rikkoa lasten perhettä. Lisäksi meidän avioero olisi vuosisadan rumin ja riitaisin, joten ei auta kuin yrittää selviytyä vaikeiden paikkojen yli. 

[/quote]

sairasta touhua. lapset on teillä ns.lainassa, pian lentävät pesästä pois ja mitä jää jäljelle???  vai ootteko ajatellut vetää saman teatterin myös lastenlapsille?

[/quote]

Ei meidän elämä aina ole myrkyisää. Ja ero olisi ruma juuri siitä syystä, että se olisi suuren rakkauden loppu. Tai oikeastaan tuskin lakkaisimme rakastamasta, mutta yhdessä eläminen olisi mahdotonta. Ja nyt siis valitsemme elää yhdessä ja selvitä. 

En olisi valmis uhraamaan omaa onnellisuuttani mistään hinnasta. Elämän tarkoitus on olla niin onnellinen kuin pystyy, ja joskus se vaatii vaikeita valintoja ja pahiksen roolin ottamista.

Vittu mitä pellejä olette, oikeesti

suuren rakkauden loppu? Juurihan sä kirjoitit, ettet sä rakasta enää miestäsi. Oot ihan bimbo

Et ole ap yksin. Minulla oli samoja tuntemuksia miestä kohtaan pari vuotta sitten, n. 2-3 vuotta oli kamalaa aikaa. Toivoin melkein, että mies löytäisi jonkun, niin saisin olla kotona rauhassa. Muita miehiä en ole haikaillut.

Ero tuntui kuitenkin niin kamalalta lapsille, että päätin etten sitä ala miehelle edes ehdottamaan. Mies on kaiken aikaa halunnut olla kanssani, vaikka olenkin ollut välillä hirveä puoliso kun oli noita samoja tunteita miestä kohtaan kuin sinullakin.

No, aikaa on kulunut, ja olen tehnyt elämäni mukavaksi niissä puitteissa kuin se tässä on mahdollista. Mies jotenkin luovutti jossain vaiheessa ja on antanut minun olla enemmän itsekseni. Ihme kyllä, nykyään meillä on rennompaa ja vireämpää kuin aikoihin - en oikeasti olisi pari vuotta sitten uskonut että se on mahdollista. 

Neuvoni siis on, että anna ajan kulua, katso mihin liittonne johtaa (mikäli pystytte edes ajoittain olemaan mukavasti yhdessä kotona lasten kanssa, eikä elämä ole jatkuvaa riitelyä tms). Jos haluat, sano miehelle, että voi mennä vieraisiin, sillä et (omista syistäsi, ei hänestä johtuen) pysty niin paljon kuin hän toivoisi.

Olen itse matkalaukkua raahannut avioerolapsi, jolla ei ole ollut kotia missään, eikä edelleenkään ole mummolaa, minne perheemme olisi tervetullut (miehenikin on avioerolapsi), vaikka "mummoloita" on neljä - niissä vain on ne uudet puolisot, jotka eivät niin hyvin jaksa toisten tenavia ja sukua, vaikka osa yrittääkin. Tätä en halua omille lapsilleni, jos sen suinkin pystyn estämään katkeroitumatta itse. Näyttäisi, että näin on ainakin toistaiseksi käynyt. Olemme molemmat kohtuullisen tyytyväisiä elämäämme tässä kymmenvuotisessa liitossa, emmekä halua erota, vaikkei tämä taival aina niin hehkeää ole ollut. 

Toivon että löydät ratkaisun tilanteeseenne! Minulle ratkaisun löytyminen vaati aikaa vuoden, parikin...