Millä jaksatte tämän korona ajan?

Meillähän on vain suosituksia. Olemme vapaita elämään ihan normaalisti. Pidetään kiinni tästä oikeudesta vaikka jotkut paniikissa vaativat tiukempia rajoituksia.

Kyllä niitä palveluita koronasta huolimatta tarjotaan kun on kysyntää. Mennään ja tavataan ihmisiä, harrastetaan, urheillaan, tehdään kaikkea kivaa ihan kuten ennenkin. Tämä menee naurettavuuksiin, ylipainoiset ja vanhukset voivat eristäytyä muista, ei koko maailman tarvitse.

Kukaan ei voi määritellä mikä on toiselle uhraus ja mikä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vaaditaan muilta altruismia ja uhrauksia, kun itse istutaan kotona läskin pepun päällä. Ei kiitosta, ei arvostusta, sätitään vaan nuorisoa kun eivät varo tarpeeksi. Voi av-mammat, teidän perhe ei ole kaikkien elämän keskipiste tai edes huomion arvoinen.

Kyllä olet ikävä ihminen. Itsehän sinä tässä muita sätit ja halveksit.

Vierailija kirjoitti:

Hetki kerrallaan.

Tämä. Päivä kerrallaan mennään. Korona on muuttanut sen ettei enää voi odottaa tulevaa matkaa, suunnitella sitä, odottaa tulevia tapahtumia jne. Ei ole muuta kuin tämä hetki.

Omalta osaltani tämä on hieman vaikeaa ollut kun tähän mennessä katse on ollut niin niissä tulevissa jutuissa. Mutta ehdottomasti oikeampi tapa elää tämä päivä kerrallaan on. Kukaan ei tiedä tulevasta joten siksi on hyvä keskittyä ihan vaan tähän päivään ja tehdä siitä itselleen hyvä.

Arki on muuttunut. Ei salikäyntejä, ei ravintolassa syömistä, ei tapahtumia, ei työmatkoja, vähemmän ihmisten tapaamista. Kaipaan näitä mutta ei tälle nyt vain voi mitään.

Mökki on ja ymmärrän että tämä on sellainen mitä ei kaikilta löydy. Tästä saa kuitenkin maiseman vaihtumista ja erilaista ympäristöä ja ihan erilaista tekemistäkin. Vaikuttaa jaksamiseen paljon. Ilman mökkiä tekisimme erilaisia retkiä luontoon enemmän.

En tiedä mitä voisin antaa vinkiksi muille, mutta tiedän että monia arjen muuttuminen kuormittaa. Ehkä se ettei jää murehtimaan sitä mitä nyt ei pysty tekemään, sen aika tulee taas vielä joskus kun asiat muuttuu normaaleiksi. Ja sen sijaan miettisi mikä on hyvää tässäkin hetkessä ja miten voi tehdä omasta arjestaan mieluisan.

Töissä on käytävä kun etätyö ei ole mahdollista. Aika vähän on korona muuttanut mitään.

On ihan selvä, että toisille tämä aika on raskaampaa kuin toisille. Sille nyt vain ei voi muut mitään. Jokainen voi itse kuitenkin vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä siitä tällaisenakin aikana edes siedettävämpää.

Jos kaipaa kavereita, yhteyttä voi pitää ja tavatakin, kunhan sen tekee järkevästi. Jos se hirnutärkeä harrastus on tauolla, kai sitä voi harrastaa itsekin? Tai harrastaa jotain muuta.

Olen minäkin jättänyt nyt menemättä harrastukseeni, mutta koetan ylläpitää sitä omin päin.

Erittäin hyvin! Tähän mennessä tämä on ollut pelkkää kotona lomailua, 7 kuukauden ajan.

Puutarhassa ja kasvihuoneessa on ollut tekemistä, keväällä hoidettiin 2 remonttia ja muuttoa, olemme saaneet ollaa lastenlasten kanssa, olen uinut päivittäin (tänäänkin), on ollut aikaa leipoa ja laittaa ruokaa (laihtunut yli 5kg). Samalla kuuntelen äänikirjoja.

Harrastuksia voi muuttaa tilanteen mukaan ja sopeutua. Salin, pilateksen ja vesijuoksun sijaan kävelen, pyöräilen, marjastan, sienestän ja uin lähijärvessä. Kutsun perhettä ja ystäviä syömään. Matkustamisen sijaan tyydyn dokumentteihin ja kokeilen entistä enemmän eri maiden herkkuja.

Rahatilanne huolestuttaa mutta vielä on katto pään päällä ja joka päivä ruokaa pöydässä. Murehdin sitten kun joudun luopumaan noista.

Ai ei vaikuta perheellisiin mitenkään?!?!! Koko ajan joutuu puntaroimaan jotakin, mitä ennen ei ole tarvinnut: Voinko laskea lapsen futisturnaukseen jonne tulee joukkueita muistakin maakunnista. Onko nyt viisasta järjestää syntymäpäivät. Voinko antaa lapsen mennä elokuviin. Jne jne jne jne jne jne jne jne jne. Joka halvatun päiväistä vatulointia sieltä maaliskuusta asti, että mikä tekeminen on nyt viisasta ja mikä ei. Ja kyllä perheetönkin joutuu, mutta vain omasta puolestaan. MIKÄÄN ei ole jatkunut normaalina. Menoja on peruttu, harrastuksia on ollut tauolla, harrastuksissa ja monessa muussa asiassa on aina se "koronatilanteen mukaan" epävarmuus: kisat järjestetään JOS, tapahtuma järjestetään JOS. Tämän vuoden puolella on tavattu kerran (kesällä) toisia isovanhempia ja taas näyttää siltä, ettei syyslomalla heille matkusteta. Toiset isovanhemmat ovat lähellä, mutta hyvin vahvasti riskiryhmää. Ystäviä perheineen ei onnistuta tapaamaan, kun aina jollain on joku köhä. Tämä syksy on ollut ihan hiivattia näiden valuvien nenien kanssa, työpoissaoloja ja taas sitä vatulointia että onko tämä nyt testin paikka vai ei. Nyt sentään jo pääsee samana päivänä testiin toisin kuin vielä kuukausi sitten. Peukut on koko ajan pystyssä ettei menisi taas etäkouluksi, koska meillä vain toinen voi tehdä etätöitä ja hänkin vain osittain, joka tarkoittaisi TAAS sitä, että olisi yksin vastuussa työnsä hoitamisen lisäksi lasten koulusta.

Sori nyt tämä yhteen pötköön oksennus, eikä tuossa nyt vielä edes tullut kaikkia tuntoja esiin, mitä tässä puolessa vuodessa on käyty läpi. Lähellekään. Ihan oikeastiko nyt joku siellä sanoo, ettei tämä korona kosketa perheellisiä?!?

Meillä ollaan onnekkaita ja toistaiseksi töitä on ollut, itseasiassa enemmän kuin ehtii tehdä ja uupumus alkaa olla melkoinen. Mutta sitten on niitä, jotka ovat menettäneet työnsä ja painivat raha- ja työllistymishuolissa. Ne voi painaa jopa perheetöntä enemmän, kun ruokittavana on muitakin kuin oma suu...

Että semmosta. Mutta millä tämä jaksetaan? Sillä, ettei ajattele liian pitkälle. Ahdistun eniten silloin kun alan miettiä kuinka kauan tätä mahdollisesti vielä jatkuu.

Tämä ei ole minulle ollut vaikeaa. Olen kylläkin erityisen hyvässä asemassa eläkeläisenä. Etätyö ei olisi ammatissani mahdollista ja olen onnellinen, että ehdin eläkkeelle koronan alta pois. Nuorena olin taloudellisesti hyvinkin tiukalla. Opin elämään niukasti ja säästämään pahan päivän varalle ja siitä olen nyt onnellinen. Nyt on katto pään päällä eikä kukaan voi heittää minua ulos, ja ruokaa on pöydässä joka päivä, ja pystyn vielä huolehtimaan myös, että on lämmintä pakkasella. Uskon siis selviäväni vaikka mitä tulisi, paitsi sairauksista, jos terveydenhuoltoa ei enää olisi. Kun on nähnyt vaikeita aikoja ja nähnyt, että elämä menee eteenpäin ja selvitään, ja luonteenlaatu ehkä sitten on pohjimmiltaan optimistinen ja sinnikäs, ja on pystynyt luomaan itselleen perusturvalliset olot, niin tässä en koe itselleni suurta uhkaa. Iän, lievän ylipainon ja sairauteni vuoksi kuulun riskiryhmään, mutta luotan siihen, että sairastumiselta voi suojautua pitämällä 2m väliä, pesemällä käsiä ja tarvittaessa käyttämällä maskia. Olen aina ennenkin ollut yksin ja oppinut siihen, eikä korona vaikuta siihen kovin paljoa. Harrastuksia olen karsinut toisaalta, mutta vapautuvan ajan olen käyttänyt siihen, että olen ollut enemmän luonnossa. Luonto on muulloinkin ollut minulle tärkein henkireikätValtavan hyvä marjavuosi on tarjonnut ilojaan. Sitä olen miettinyt, että ehkä testamenttaan omaisuuteni valtiolle tän koronavelan maksamista varten. Oman osuuteni siitä se ehkä kattaisi.

Että ei tässä mitään. Elämä opetti vastoinkäymisissä, että aina on toinen tapa selvitä, kun pitää jäitä hatussa eikä panikoi. Ja jos vähän katsoo eteenpäin ja varautuu siihen, ettei huominen aina ole yhtä hyvä kuin tänään, niin huomisen vastoinkäymisessä on enemmän liikkumavaraa ja vapautta. Ihan hyvää aikaa tunnen eläväni juuri nytkin. Huomisen olemassaolosta ei tiedä. Sekin tuli tutuksi äkillisen sairauskohtauksen myötä, johon olisin saattanut kuolla. Jatkoajalla tavallaan tässä ollaan eikä sitä ole syytä murehtia. 148

Elämällä ihan normaalisti.

Koronaväsymys oirehtii just näin, ettei jaksa enää ajatella koko koronaa, tai ainakin harvemmin jaksaa.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka korona aiheuttaa ymmärtämättömyyttä ja syyttelyä. Ihmisten empatiakyky ja jaksaminen on vähentynyt. Eli kyllä tuo epävarmuus ja stressi vaikuttaa.

Meitä on monessa elämäntilanteessa ja monenluontoisia ihmisiä. Jopa ne jotka sanovat ettei ole vaikuttanut ovat näköjään tehneet Koronan vuoksi muutoksia elämäänsä. Mutta eivät näe sitä välttämättä huonona.

Iloa saan läheisistä ihmisistä. Perhe on se minkä avulla jaksan.

Muutama kotimaan reissu varattuna, joita odotan. Kun joku tuolla sanoi ettei ole mitään matkoja mitä odottaa.

Ajattelemalla, että tämä ei kestä ikuisesti. Keskittymällä perusasioihin (työ, perhe, koti), jotka omalla kohdalla eivät ole muuttuneet miksikään. Totta kai on tullut koronasuosituksia joita noudatan ja elämää sovitetaan uuteen tilanteeseen.

Ajattelen paljon omien lasten kautta. Tämä on heidän lapsuuteensa ja nuoruutensa. Yritän tehdä siitä heille niin hyvän kuin mahdollista.

Meillä arki jatkuu normaalisti. Töissä käydään, ei onneksi etätöitä, vanhempi lapsi koulussa ja harrastuksissa, pienempi päiväkodissa. Sukulaisten ja ystävien luona vieraillaan kuten ennenkin. Ravintolassa, leffassa, uimassa,kaupassa jne käydään ihan normaalisti.

Risteilyt on ainoa juttu mikä on jäänyt nyt väliin.

Asumme maalla joten elämme ihan normaalisti.

Elämme lähes samalla tavalla kuin ennenkin. Mies on siirtynyt etätöihin (työmatkat tosin loppuivat) ja minä käyn tavallisesti töissä. Lapset harrastavat ja näkevät kavereita, kirjastossa käydään, kesällä tavattiin sukulaisia, minä ja mies nähdään satunnaisesti ystäviä, käyn kuntosalilla sekä kaupassa normaalisti (en edes yritä tiivistää kerta viikkoon vaan käyn muutaman kerran) jne. Oikein mikään ei ole muuttunut paitsi treffi-illat miehen kanssa ravintolaan ovat jääneet. Nykyisin kokataan pari kertaa kuussa kotona kahdestaan.

Minusta tämä on suhteellisen helppoa. Kärsin ahdistuksesta ja masennuksesta jo aiemmin, eikä tämä ole niitä pahentanut. Niiden kanssa eläminen on itsessään jo niin hirveää, että korona ei oikein tunnu miltään.

Minä saan voimia ja jaksamista siivoamisesta ja kodin laitosta. Raivaan varastoja, tasoitan multakasoja, setvin epämääräisiä säilytyslaatikoita. Tuunaan ja puunaan.

Se on fyysistä, siinä näkee jäljen heti. Ja viihtyisässä kodissa on helpompi ja mukavampi olla.

Olen myös myynyt paljon kaikenlaista ja saanut yli 2 000 euroa näistä myynneistä, mikä on helpottanut yrittäjän taloutta huomattavasti.

Ei mitään mullistavia muutoksia ole tapahtunut. Koronaeristys ei ole häirinnyt tai vaivannut ollenkaan. Joitain yhdistysjuttuja on loppunut, mutta en voi sanoa, että niitä edes kaipaisin. Jotenkin ihanan vapaata elämä on nyt, kun koko ajan ei tule vaatimuksia, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mennä sinne tai tänne.

Koronan myötä perheessä on uusi tuttavuus, kauppa-asiat hoidetaan nykyään noutopalveluna, suosittelen!

Vierailija kirjoitti:

Helposti. Voisi olla paljon pahempaakin! Ei oo sota sentään.

Ainoa mitä vaaditaan on lukittautuminen jälleen piiiiitkäksi aikaa etätöihin ja etäjormailu siihen asti että meillä on rokote.

Suhteellisuudentajua siis. Meiltä ei vaadita mahdottomia.

Meiltä? Kyllä multa vaaditaan joka arkipäivä töihin menoa, koronalle voi altistua koska vaan ja missä vaan. Ei kaikki voi olla etätöissä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään mullistavia muutoksia ole tapahtunut. Koronaeristys ei ole häirinnyt tai vaivannut ollenkaan. Joitain yhdistysjuttuja on loppunut, mutta en voi sanoa, että niitä edes kaipaisin. Jotenkin ihanan vapaata elämä on nyt, kun koko ajan ei tule vaatimuksia, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mennä sinne tai tänne.

Koronan myötä perheessä on uusi tuttavuus, kauppa-asiat hoidetaan nykyään noutopalveluna, suosittelen!

Miksi muutenkaan suostua vaatimuksiin että pitäs koko ajan mennä johonkin?