Tokmannin perustaja kiristäisi pienituloisimpien verotusta
Uutinen vain tilaajille, mutta tässä hienoja sitaatteja sisällöstä. Eli ottakaapas oppia työttömät loisijat tästäkin miljonääristä, niin!
"Olen Björn Wahlroosin kanssa samaa mieltä, että voisimme kokeilla myös Yhdysvalloissa ja Ruotsissa hyväksi koettua mallia, että lasketaan veroja. Pienituloiset ovat aliverotettuja."
"Vasemmisto teki piika-sanasta halveksitun."
"Ensimmäisenä kaataisin sätkynukkehallituksen ja kokoaisin uuden porvarikoalition kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja kristillisten enemmistöllä."
"Myös medialukutaito on entistä tärkeämpää. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sankariteot - 140 000 uutta työpaikkaa ja velkaantumisen saaminen kuriin - on totaalisesti vaiettu agendaansa ajavien Helsingin Sanomien ja Ylen analyyseissä."
"Työeläkeputken poistaminen ja 15 000 työpaikkaa tuova paikallinen sopiminen on päätettävä heti. Luottamushenkilöiden liittosidonnaisuus puretaan. Ansiosidonnainen eli kassasidonnainen työttömyysturva on siirrettävä Kelan maksettavaksi."
"Säädeltävyys ja normistot on purettava. Rakennusteollisuudellekin talvella rakentaminen on paljon kalliimpaa kuin projektien siirtäminen kesäksi. Talvella voidaan sitten lomailla."
"Laittomat lakot pitää jatkossa rangaista tuottamuksellisuutensa mukaan. Jos pahin riidankylväjämme AKT tukee Paperiteollisuutta tukilakolla ja saa aikaan 500 miljoonan vahingot, pitää sakonkin olla sen suuruinen. Jos Suomessa lakkoillaan jatkuvasti laittomasti, vihreä kiihkomielinen idoelogia jarruttaa kaikkea eikä työn hintaa saada alemmaksi, emme ole houkutteleva kohde."
Tiesittekö muuten että Kyösti Kakkosella on yksi suomen hienoimmista design- ja taide-esineiden kokoelmista, jota tämä esittelee jatkuvasti ulkomailla? Puhumattakaan historiallisista pitsihuviloista ja muusta miljoonaomaisuudesta.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Lopetin Tokmannilla käynnin jo vuosia sitten naisvastaisten puheiden takia.
Tästä en ole kuullutkaan ja haluaisin tietää lisää. Millaisia naisvastaisia puheita?
Vaarallista nykyiselle Tokmannille.
Riittääkö tuon perustajan puheet tuhoamaan nykyisen Tokmannin, jonka omistaja hän ei enää ole?
Kakkonen ja Wahlroos ymmärtävät talouspolitiikan perusteet aivan varmasti. Köyhän ihmisen - eli sen joka Tokmannilla käy - rajakulutusalttius on sadan prosentin luokkaa, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisesta ylimääräisestä eurosta noin sata prosenttia palautuu takaisin kulutukseen. Tämä nyt ttt-asiakkaille suunnattu noin 70€ tullee palautumaan sata prosenttisesti markkinoille. Esimerkkinä rajakulutusalttiudesta: Wahlroosille annettu 70€ ei palautuisi markkinoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen sitaatti on epälooginen tai irrotettu asiayhteydestään. "lasketaan veroja - pienituloiset aliverotettuja." Kyösti Kakkonen ei ikinä sanoisi mitään tällaista. Ei kukaan omaa jalkaansa pure. Köyhät Tokmannille rahansa vievät ja rahojen/tulojen määrä laskisi verojen noustessa.
Kirjoitus sitaatteineen muutenkin äärimmäisen sekava.
Se on myynyt Tokmannin ajat sitten. On kyllä aina ollut ihmisenä täysi m*lkku.
Omistajuus on epäolennainen asia tässä. Oma lapsi se on kotoa lähdettyäänkin ja kuten todettua Kakkonen on pätevä mies.
Taidat tuntea lähemminkin, kun puhut siitä millainen Kakkonen on ihmisenä. Tuliko hyvä mieli?
Eihän Kyösti omista enää tokmannia? Mulkku kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tienaan asiantuntijana verojen jälkeen 100 euroa enemmän kuussa kuin työpaikkamme sihteeri. Verotus hoitaa hienosti tehtävänsä, kommunismi toimii. En pidä sihteerin työtä siis huonompana, mutta olen opiskellut yliopistossa ja vastaan päivittäin valtavan isoista päätöksistä. Jos teen virheen, on tuloksena mahdollisesti jonkun kuolema. Sihteerillä ei ole tätä vastuuta, ja hän on opiskellut ammattitutkinnon aikoinaan.
Kuulostaa siltä että olet Tokmannilla töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen sitaatti on epälooginen tai irrotettu asiayhteydestään. "lasketaan veroja - pienituloiset aliverotettuja." Kyösti Kakkonen ei ikinä sanoisi mitään tällaista. Ei kukaan omaa jalkaansa pure. Köyhät Tokmannille rahansa vievät ja rahojen/tulojen määrä laskisi verojen noustessa.
Kirjoitus sitaatteineen muutenkin äärimmäisen sekava.
Se on myynyt Tokmannin ajat sitten. On kyllä aina ollut ihmisenä täysi m*lkku.
Omistajuus on epäolennainen asia tässä. Oma lapsi se on kotoa lähdettyäänkin ja kuten todettua Kakkonen on pätevä mies.
Taidat tuntea lähemminkin, kun puhut siitä millainen Kakkonen on ihmisenä. Tuliko hyvä mieli?
Jos boikotilla uhataan, niin omistajuus on aika keskeinen asia.
Aika ikävää, jos boikotoknti kohdistuu väärään firmaan.
Tasaverotus 20 % ja pääomaverotus 35 % (miljoonapääomatuloihin esim. 45 %), perintövero pois. Siinä on minun mielipiteeni verotukseen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli mielenkiintoista. Olen aina pitänyt tätä äijää mulkkuna, mutta en tiennyt että se on näin mulkku. Täytyy jatkossa harkita tarkemmin mitä Tokmannilta ostan ja mitä en. Taidanpa hakea vain tarjoustuotteet.
Wikipedian mukaan Kakkonen ei ole enää mukana Tokmanni Oyj:n hallinnossa tai sen merkittävänä omistajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme näistä Vartiaisista, Wahlrooseista ja Kakkosista tekee tällaisia käsittämättömiä ihmisvihaaja-hirviöitä?
Jotain kompensointia kouluaikojen kiusaamisesta, vai mitä tässä on taustalla?
Jos minulla olisi noin monien kymmenien tai satojen miljoonien omaisuus, keskittyisin elämästä nauttimiseen sen sijaan että käyttäisin 80-90% energiastani ja valveillaoloajastani köyhien terrorisointiin ja sen lobbaamiseen, että näiden elämästä tehdään mahdollisimman tukalaa.
Ei rationaalinen ihminen voi toimia noin. Näillä on jotain pahoja psykologisia ongelmia taustalla.
Ne on lusiferisteja.
Opettele nyt edes tietämään mitä Lucifer tarkoittaa, ennen kuin tulet tänne paskaa jauhamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyypä vähentää Tokmannilla käymistä.
Älähän nyt Piika. Kyllä sinä siellä jatkossakin käyt siivoustarvikkeet hakemassa ..
Zinc
Mitähän sä teet työksesi kun ehdit päivystää täällä aina?
Tämä on 10 wuotta wanha ketju.
Ettekö te koskaan pohdi oikeita kysymyksiä ?
Zinc
Jaahas, tämäkin ketju paljasti että kaikki eivät olekaan iloisia veronmaksajia vaikka niin antavatkin ymmärtää kun gallupin täti sitä kysyy.
Vierailija kirjoitti:
Tasaverotus 20 % ja pääomaverotus 35 % (miljoonapääomatuloihin esim. 45 %), perintövero pois. Siinä on minun mielipiteeni verotukseen.
Ja sitten kun sä olet kerännyt omaisuuttasi koko elämän, niin se verotetaan 3 vuodessa sinulta pois ?
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Tienaan asiantuntijana verojen jälkeen 100 euroa enemmän kuussa kuin työpaikkamme sihteeri. Verotus hoitaa hienosti tehtävänsä, kommunismi toimii. En pidä sihteerin työtä siis huonompana, mutta olen opiskellut yliopistossa ja vastaan päivittäin valtavan isoista päätöksistä. Jos teen virheen, on tuloksena mahdollisesti jonkun kuolema. Sihteerillä ei ole tätä vastuuta, ja hän on opiskellut ammattitutkinnon aikoinaan.
Nyt olisi kiva nähdä palkat ihan bruttoansioina kerrottuna. Verotus on henkilökohtainen, toisella voi olla paljon vähennyksiä, toisella ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasaverotus 20 % ja pääomaverotus 35 % (miljoonapääomatuloihin esim. 45 %), perintövero pois. Siinä on minun mielipiteeni verotukseen.
Ja sitten kun sä olet kerännyt omaisuuttasi koko elämän, niin se verotetaan 3 vuodessa sinulta pois ?
Zinc
Menisit töihin.
Miksi usein nämä isojen yritysten johtajat ovat tämmösiä mulkeroita? Olisipa hienoa nähdä ja kuulla välillä sellaisiakin, joilla riittää empatiaa, ymmärrystä ja sydäntä myös niille, jotka eivät kykene rikastumaan syystä tai toisesta. Pienituloisten panos tälle yhteiskunnalle on myös tärkeä, emme me olisi viime keväästäkään selvinneet ilman duunareita kuten kaupan myyjiä, siivoojia ja laitoshuoltajia. Vai saako se valta ja rikastuminen aikaan sellaisen harhan, että se kaikki on vain omaa ansiota ja muut typeriä laiskimuksia, kun ei pysty samaan?
Mä en nykyään enää kovin usein viitsi Tokmannille vaivautua. Hinnat on nousseet, tarjoustuotteet usein loppu ja kukat/viherkasvit jo valmiiksi kuolleina myynnissä. Olen siirtynyt Lidliin, sieltä saan tuoreet kukat aina loppuviikosta, edullista kosmetiikkaa ja pesuaineita ja plussana vielä ruuatkin saman katon alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyypä vähentää Tokmannilla käymistä.
Älähän nyt Piika. Kyllä sinä siellä jatkossakin käyt siivoustarvikkeet hakemassa ..
Zinc
Mitähän sä teet työksesi kun ehdit päivystää täällä aina?
Tämä on 10 wuotta wanha ketju.
Ettekö te koskaan pohdi oikeita kysymyksiä ?
Zinc
Onko tää sun ainoan aivosolusi joku uusi innovaatio, kun sä olet alkanut joka toisessa uudessa ketjussa trollaamaan, että ketju on muka 10 vuotta vanha?
Vanhuudenhöperöitä.
Kyllä pitäisi mediallakin joku vastuu olla, että kenen hourailuja painaa lehteen.