Tokmannin perustaja kiristäisi pienituloisimpien verotusta
Uutinen vain tilaajille, mutta tässä hienoja sitaatteja sisällöstä. Eli ottakaapas oppia työttömät loisijat tästäkin miljonääristä, niin!
"Olen Björn Wahlroosin kanssa samaa mieltä, että voisimme kokeilla myös Yhdysvalloissa ja Ruotsissa hyväksi koettua mallia, että lasketaan veroja. Pienituloiset ovat aliverotettuja."
"Vasemmisto teki piika-sanasta halveksitun."
"Ensimmäisenä kaataisin sätkynukkehallituksen ja kokoaisin uuden porvarikoalition kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja kristillisten enemmistöllä."
"Myös medialukutaito on entistä tärkeämpää. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sankariteot - 140 000 uutta työpaikkaa ja velkaantumisen saaminen kuriin - on totaalisesti vaiettu agendaansa ajavien Helsingin Sanomien ja Ylen analyyseissä."
"Työeläkeputken poistaminen ja 15 000 työpaikkaa tuova paikallinen sopiminen on päätettävä heti. Luottamushenkilöiden liittosidonnaisuus puretaan. Ansiosidonnainen eli kassasidonnainen työttömyysturva on siirrettävä Kelan maksettavaksi."
"Säädeltävyys ja normistot on purettava. Rakennusteollisuudellekin talvella rakentaminen on paljon kalliimpaa kuin projektien siirtäminen kesäksi. Talvella voidaan sitten lomailla."
"Laittomat lakot pitää jatkossa rangaista tuottamuksellisuutensa mukaan. Jos pahin riidankylväjämme AKT tukee Paperiteollisuutta tukilakolla ja saa aikaan 500 miljoonan vahingot, pitää sakonkin olla sen suuruinen. Jos Suomessa lakkoillaan jatkuvasti laittomasti, vihreä kiihkomielinen idoelogia jarruttaa kaikkea eikä työn hintaa saada alemmaksi, emme ole houkutteleva kohde."
Tiesittekö muuten että Kyösti Kakkosella on yksi suomen hienoimmista design- ja taide-esineiden kokoelmista, jota tämä esittelee jatkuvasti ulkomailla? Puhumattakaan historiallisista pitsihuviloista ja muusta miljoonaomaisuudesta.
Kommentit (69)
Joo kiristetään vaan, voinkin sitten jäädä hyvillä mielin kotiin makaamaan. Nyt jo siinä hilkulla että kannattako työssäkäynti ollenkaan.
Pienituloinen siivooja
Täytyypä lopettaa tokmannilla käynti. Itse olen sitä mieltä että pienituloisimpien palkansaajien verotuksen kuuluisi olla aivan nimellinen.
No ei oikein keskituloisilla ole mistä kiristää, on houkutus jäädä tukien varaan, jos niin käy. Sitten saisi asuntotukiakin ym etuja ja saattaisi jäädä voitolle. Rikkaitakin on Suomessa vähän ja he jo maksavat tukipolitiikasta 80 prosenttia, ja syömävelan ottaminenkin kostautuu.
Luultavasti veroja tullaan kaikilta kiristämään, muuten ei riitä verotettavia, niin paljon on jaettu rahaa, mitä ei ole.
Lopetin Tokmannilla käynnin jo vuosia sitten naisvastaisten puheiden takia.
Miksi antaisin rahaa Tokmanni miehelle joka käyttää sitten varallisuuttaan minua vastaan?
Jos pienituloisten veroja kiristetään loppuu tokmannissa asiointi. Asiakkaat siirtyvät leipäjonoihin.
Hyvin tää kakkonen markkinoi. Pienituloiset ovat hänen asiakaskuntaansa. Veikkaan ettei tokmannin myyjienkään palkka ole häävi.
Se on hyvä, että köyhät pysyvät köyhinä niin heillä ei ole varaa muuhun kuin Tokmannin halpiskamaan.
Tienaan asiantuntijana verojen jälkeen 100 euroa enemmän kuussa kuin työpaikkamme sihteeri. Verotus hoitaa hienosti tehtävänsä, kommunismi toimii. En pidä sihteerin työtä siis huonompana, mutta olen opiskellut yliopistossa ja vastaan päivittäin valtavan isoista päätöksistä. Jos teen virheen, on tuloksena mahdollisesti jonkun kuolema. Sihteerillä ei ole tätä vastuuta, ja hän on opiskellut ammattitutkinnon aikoinaan.
Ylimielinen ukko vihaa oman puljunsa asiakkaita.
Eikös tämäkin ole tekopyhä lesta, kuten eräs aiempi pääministerikin?
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme näistä Vartiaisista, Wahlrooseista ja Kakkosista tekee tällaisia käsittämättömiä ihmisvihaaja-hirviöitä?
Jotain kompensointia kouluaikojen kiusaamisesta, vai mitä tässä on taustalla?
Jos minulla olisi noin monien kymmenien tai satojen miljoonien omaisuus, keskittyisin elämästä nauttimiseen sen sijaan että käyttäisin 80-90% energiastani ja valveillaoloajastani köyhien terrorisointiin ja sen lobbaamiseen, että näiden elämästä tehdään mahdollisimman tukalaa.
Ei rationaalinen ihminen voi toimia noin. Näillä on jotain pahoja psykologisia ongelmia taustalla.
Ei se ole mitään muuta kuin empatiakyvyttömyyttä. Ei haluta ymmärtää muita, projisoidaan omaa ahneutta toisiin.
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että köyhät pysyvät köyhinä niin heillä ei ole varaa muuhun kuin Tokmannin halpiskamaan.
Ei tokmanni ole edes halpa, ylihinnoiteltua krääsää täynnä.
Kaikki ei krääsä on ihan yhtä kallista kuin muuallakin.
Tämä oli mielenkiintoista. Olen aina pitänyt tätä äijää mulkkuna, mutta en tiennyt että se on näin mulkku. Täytyy jatkossa harkita tarkemmin mitä Tokmannilta ostan ja mitä en. Taidanpa hakea vain tarjoustuotteet.
Vierailija kirjoitti:
Tienaan asiantuntijana verojen jälkeen 100 euroa enemmän kuussa kuin työpaikkamme sihteeri. Verotus hoitaa hienosti tehtävänsä, kommunismi toimii. En pidä sihteerin työtä siis huonompana, mutta olen opiskellut yliopistossa ja vastaan päivittäin valtavan isoista päätöksistä. Jos teen virheen, on tuloksena mahdollisesti jonkun kuolema. Sihteerillä ei ole tätä vastuuta, ja hän on opiskellut ammattitutkinnon aikoinaan.
Sihteerit ovat harvoin kovin hyvätuloisia eli olette siis molemmat varmaan aika pienituloisia. Sinulle siis kelpaisi vielä kireämmät verot?
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme näistä Vartiaisista, Wahlrooseista ja Kakkosista tekee tällaisia käsittämättömiä ihmisvihaaja-hirviöitä?
Jotain kompensointia kouluaikojen kiusaamisesta, vai mitä tässä on taustalla?
Jos minulla olisi noin monien kymmenien tai satojen miljoonien omaisuus, keskittyisin elämästä nauttimiseen sen sijaan että käyttäisin 80-90% energiastani ja valveillaoloajastani köyhien terrorisointiin ja sen lobbaamiseen, että näiden elämästä tehdään mahdollisimman tukalaa.
Ei rationaalinen ihminen voi toimia noin. Näillä on jotain pahoja psykologisia ongelmia taustalla.
Ne on lusiferisteja.
Vierailija kirjoitti:
Tienaan asiantuntijana verojen jälkeen 100 euroa enemmän kuussa kuin työpaikkamme sihteeri. Verotus hoitaa hienosti tehtävänsä, kommunismi toimii. En pidä sihteerin työtä siis huonompana, mutta olen opiskellut yliopistossa ja vastaan päivittäin valtavan isoista päätöksistä. Jos teen virheen, on tuloksena mahdollisesti jonkun kuolema. Sihteerillä ei ole tätä vastuuta, ja hän on opiskellut ammattitutkinnon aikoinaan.
Tämmöset väitteet on aivan totaalista paskaa. Tokihan voi olla, että asiantuntijuutesi on korkeintaan sihteerin luokkaa, eikä työnantajasi siis maksa sinulle juurikaan sihteeriä parempaa palkkaa, mutta totaalista sontaa on se, että sinun tuplasti suurempi bruttopalkkasi muka muuttuisi verotuksella liki samaksi nettopalkaksi. Totta kai se ero hieman tasaantuu verotuksella, mutta niinhän sen kuuluu mennäkin.
Vierailija kirjoitti:
Tienaan asiantuntijana verojen jälkeen 100 euroa enemmän kuussa kuin työpaikkamme sihteeri. Verotus hoitaa hienosti tehtävänsä, kommunismi toimii. En pidä sihteerin työtä siis huonompana, mutta olen opiskellut yliopistossa ja vastaan päivittäin valtavan isoista päätöksistä. Jos teen virheen, on tuloksena mahdollisesti jonkun kuolema. Sihteerillä ei ole tätä vastuuta, ja hän on opiskellut ammattitutkinnon aikoinaan.
Sinä varmaan elät kuitenkin ihan mukavasti. Pienipalkkaisimmat joutuvat hakemaan tukia tulojensa lisäksi. Kyllä työtä tekevän pitäisi myös pystyä elämään palkallaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli mielenkiintoista. Olen aina pitänyt tätä äijää mulkkuna, mutta en tiennyt että se on näin mulkku. Täytyy jatkossa harkita tarkemmin mitä Tokmannilta ostan ja mitä en. Taidanpa hakea vain tarjoustuotteet.
Ainut vaan, että b-rappu kyöstiä ei sillä pääse rankasemaan, sillä kuvotus myi Tokmannin pois jo vuosia sitten.
Täytyypä vähentää Tokmannilla käymistä.