Äitini menetti täysin malttinsa lapselleni - mitä teen?

Ehkä sille sun melskaavalle lapselle on ihan hyväkin tulla joskus raja vastaan. Harmi, että muutenkin raskasta elämää elävä mummo sen joutui tekemään. Jos minun lapseni melskaisivat isovanhempien hoidossa, pitäisin huolen siitä, että sama ei toistu ja lapset pyytäisivät käytöstään anteeksi seuraavan kerran nähdessä.

Nyt järki päähän ja lakkaat kyselemästä hoitoa äidiltäsi. On aika hänen olla saamapuolella.

Rauhoittukaa nyt. Ei tuo mikään maailmanloppu ole eikä lapselle sattunut mitään. Asiassa on täysin ylireagoitu täällä vaahtoavien kirjoittajien puolelta. Vai onko äitiä haukkuvat jotain avoimen kasvatuksen kannattajia ? Tosiaan jäitä hattuun nyt!

[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 00:25"]

Äitini oli hoitamassa lapsiani. Hän on fiksu ihminen ja rakastaa lapsiani, näin olen ainakin luullut. Hän on sairastellut viime aikoina (mm. aivoverenkiertohäiriöitä) ja se osaksi varmaankin selittää tätä, mutta olen järkyttynyt ja ymmälläni siitä mitä tapahtui.

5-vuotiaani, joka on temperamenttinen ja saa kiukkukohtauksia (joiden käsittelyssä itsellänikin on joksu vaikeuksia) oli saanut kiukkukohtauksen. Äitini oli pimahtanut täysin. Oli mm. huutanut ja raivonnut lapselle, matkinut lastani (istunut lattialla ja heilutellut raajojaan) ja huudellut ikkunasta "tontuille" että eivät toisi lainkaan lahjoja tälle lapselle! Lapsi oli tästä vain yltynyt ja huutanut täyttä kurkkua. Kun lapsi oli sanonut mummolle, että kertoo äidille, oli äitini huutanut, että "minä en voi kertoa omalle äidilleni, koska hän on kuollut." Isosisarus 7v. oli kuunnellut vieressä ja tihrustanut itkua. Lapset kertoivat tästä äitini lähdettyä. Käsittelimme asiaa lasten kanssa. Kiukutellut lapsi kertoi "tietävänsä" että mummo ei rakasta häntä - tämän ajatuksen jakoi isosisarus. Puhuimme, että mummo on ollut sairas ja että hän on väsynyt eikä nyt vain jaksanut vastaanottaa lapsen kiukkua ja että mummo kyllä rakastaa jne.

Mitä teen? Otanko asian puheeksi äitini kanssa vai annanko olla?  Tuntuu kamalalta, sillä olen kuvitellut, että äidilleni jos kelle voin luottaa lapset hoitoon. Äitini sanoi lähtiessään, että hän vähän menetti malttinsa ja että on siitä pahalla mielellä. Silloin en sitä niin vakavasti ottanut, mutta lasten kertomusten jälkeen kyllä... Toisaalta tiedän, että äidilläni täytyy olla tosi paha olla. Pahinta mitä voisin hänelle tehdä on se, että en luottaisi lapsia hänelle enää hoitoon. Mitä teen, auttakaa!

[/quote]

Ihan normaalia käytöstä jopa terveeltä ihmiseltä. Jos pentu saa kiukkukohtauksia ilman syytä, voi joskus tehdä hyvääkin osotitaa, miltä se näyttää ulkopuolisten silmissä.

Okei, tässä kävi siis näin: sinä epäilit äidin jaksamista, _tiedät_ että lapsi saa kiukkukohtauksia, mutta silti jätit lapset äidin hoitoon.  Äitisi sanoi, että jaksaa kyllä hoitaa, mutat tiesikö hän muka, jaksaako raivoavaa lasta? Kerroitko sinä, että lapsi saa sellaisia kohtauksia ja miten pitää silloin toimia.

Älä syytä tästä ensisijaisesti äitiäsi. Ja anna toki lapset hoitoon uudestaan, mutta ole itse lähistöllä ja teet jotain, mihin tarvitse omaa rauhaa.

Kai nyt jokainen pimahtaa, jos tuollaista kauhukakaraa pitää hoitaa! Vie se tyttäresi pää tutkittavaksi, ei tuollaiset kiukkukohtaukset ole normaaleja.

Ohoh, olipas tänne tullut melkoisesti uusia viestejä näin aamutuimaan.

Vähän ihmettelen, että noin monessa kommentissa äitini käytöstä sanotaan normaaliksi ja vielä peukutetaan...Tiedoksi niille, jotka nimittelevät lastani kauhukakaraksi: Hän ei ole koskaan kiukunnut muille kuin minulle. Päiväkodisssa hänestä kerrotaan vain hyvää - on auttavainen, iloinen, ottaa muut huomioon, on pidetty ystävä. Äidilleen eli minulle sitten purkaa tunteensa (varmasti kärsii vielä myös vanhempiensa erosta, joka tapahtui 1,5v sitten). Olen käynyt asian vuoksi myös perheneuvolassa. En usko, että kasvatustavassani on kovasti vikaa, mutta ainahan sitäkin voi epäillä (ja toki itsekin kyseenalaistan toimintaani ja omakin pinnani palaa joskus.) Hänellä on rajat ja rakkautta, kuten isosisaruksellaan (joka taas on hyvin tasapainoinen lapsi). Kiukkukohtauksia saavalla lapsellani on hiljattain todettu myös krooninen sairaus (ei onneksi vakava sellainen), joka hoitamattomana aiheuttaa väsymystä ja myös mielen heilahteluja. Toivon siis, että kiukut nyt vähenevät, kun sairaus todettiin ja sitä hoidetaan.

Lapset eivät kertoneet tapauksesta oma-aloitteisesti mitään, vaan vastasivat vaivalloisesti kysymyksiini. Eivät selvästi olisi halunneet kannella mummosta, mutta minusta oli tärkeää, että saivat kertoa minulle ja purettua tilnateen. En usko, että värittävät kertomusta, olivat päinvastoin jotenkin "häpeissään" mummon puolesta ja antoivat tietoa nihkeästi. Esikoiseni on hyvin oikeudenmukainen ja empaattinen, eikä valehtelisi (tosin voihan sitäkin epäillä, mutta epätodennäköistä se kuitenkin on, varsinkin kun hänelle ei olisi mitään hyötyä sepittelystä tässä tilanteessa). Äidilleni olen kiukkukohtausten varalta antanut toimintaohjeet, mutta niitä ei ole tätä ennen tarvittu.

Äitini selvästi luulee jaksavansa enemmän kuin jaksaa ja yhä tarjoaa hoitoapuaan, josta on tietysti vaikea perusteetta kieltätyä. Hänen todellinen vointinsa selvisi minulle nyt. Tässä pitää nyt olla hienovarainen ja luovia jotenkin. Voi tosin olla, että itsekin nyt ymmärtää, että voimat eivät riitä. Ja tietysti yritän auttaa äitiäni kaikin mahdollisin tavoin, kunhan hän vain apua vastaanottaa.

Asia on asettunut mielessäni oikeisiin mittasuhteisiinsa yön aikana. Kiitos kommenteista kaikille.

Ap

Aivoverenkiertohäiriöitä. Vastasit jo omaan kysymykseesi.

En ymmärrä, mistä moinen haloo! Äitisi ei käynyt käsiksi lapsiisi kuitenkaan. Vai eikö lapsiisi saa hermostua? Ei ymmärrä, ei.....

Ei ihme jos menee hermo rääkymiseen. Kyllä mullakin voisi mennä vaikkei ole mitään aivoverenkiertohäiriötä. Jos äitisi vielä tulee hoitamaan lapsiasi, niin sano että vie omaan huoneeseensa kiljumaan ja sitten vasta saa tulla pois kun ei enää rääy.

Jos joku toisi minulle kiukuttelevan lapsen hoitoon, niin en jaksaisi. Vie sitten hoitoon, kun lapset osaavat käyttäytyä.

Juuri tuollaisena entisenä "kauhukakarana" voin sanoa AP:lle, että jos hän painaa asian villaisella ja sama tilanne toistuu mummon kanssa tulevaisuudessa, lapsi alkaa hyvin nopeasti vältellä mummoa ja vieraantuu tästä mahdollisesti pysyvästi.

Itse sain pienenä noita kiukkukohtauksia ja muistan, miten kerta kaikkiaan oli paska olo, en tehnyt sitä kiusallani. Jos siinä sitten joku "turvallinen aikuinen", vanhempi tai isovanhempi menetti hermonsa, alkoi huutaa, nimitellä, matkia tms. niin se tunne oli sanoinkuvaamattoman hirveä, varsinkin jos tilannetta ei jälkikäteen puhuttu auki ja anteeksi pyydetty. Ei tarvinnut tapahtua kuin pari kertaa kun luottamus särkyi, eikä se koskaan enää palautunut entiselleen.

Ja te, joiden mielestä mummo toimi normaalisti ja oikein, olette sairaita.

31, miksi mummon pitäisi pyytää anteeksi, jos eiole tehnyt sen kummempaa kuin lapsikaan. Ensisijaisesti kai se on lapsen anteeksi pyydettävä. Ja tosiaan aivosairaudet lyhentävät pinnaa, joten ei minusta mummoa kannata hirveästi laittaa kiukkuavan lapsen hoitajaksi.

[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 15:24"]

31, miksi mummon pitäisi pyytää anteeksi, jos eiole tehnyt sen kummempaa kuin lapsikaan.

[/quote]

Koska mummo on aikuinen ja häneltä voidaan odottaa aikuisen käytöstä?

t. 31

Minusta tuo tapahtuma on oikein loistava oppitunti lapsille siitä, että aikuisetkin erehtyvät ja mokailevat mutta elämä jatkuu. Pahin moka tuossa olisi se jos ap et enää antaisi lasten olla mummon kanssa. Se osoittaisi sen, että mummo on todella pahaa seuraa ja että nyt on sattunut jotain tosi kamalaa. Mutta tuollaista sattuu. Se on älytöntä miten lapsia suojellaan niin paljon kaikesta vähänkin pahalta. Se luo lapselle täysin vääristyneen kuvan aikuisista ja maailmasta ylipäänsä koska myöhemmin se lapsi joutuu kohtaa kaikki epäkohdat tulevaisuudessa mikä voi sitten luoda pelkoja yms.

Nyt täytyy lapsille vaan todeta, että mummolla meni hermot ja näin käy joskus ihan kaikille ja se on normaalia! Ja aikuisetkin ovat joskus väärässä. Mummo on ihan yhtä ihana kuten on aina ollutkin. Äläkä missään nimessä laita jotain tuollaista mummon sairauden piikkiin. Kaikilla menee joskus hermot ja sellaista ei pitäisi alkaa yhdistää mihinkään sairauteen herranen aika sentään!