Syyt miksi en halua lapsia kun niitä täällä aina udellaan
- En halua käyttää toiseen ihmiseen niin paljon rahaa kuin lapsen kasvatus maksaa
- En halua ihmisen josta tulisi minulle maailman rakkain joutuvan elämään nykymaailmassa
-psyykeeni ei kestäisi sitä huolta ja murhetta lapsen pärjäämisestä
- en halua synnyttää koska se pilaa vartalon
- en usko ikuiseen rakkauteen ja uuden kumppanin löytäminen on helpompaa kun ei ole lapsia
- En halua suunnitelmieni ja menojeni olevan riippuvaisia kenestäkään
- En halua kuunnella huutoa, itkua, lapsen ääntä, vaihtaa vaippoja tai siivota toisten sotkuja.
Tiedostan, että näistä huolimatta oma lapsi on ihana ja maailman rakkain. Mitään ei kuitenkaan menetä, jos sitä ei ehdi kokea. Minulla ei ole sisaruksiakaan, ja vaikka ymmärrän miten rakkaita ne ovat niille joilla niitä on aina ollut, en osaa kaivata niitä ja nautin vanhempien jakamattomasta huomiosta ja tulevasta perinnöstä täysin rinnoin!
Kommentit (8)
Ainoa hyvä syy hankkia lapsi on se, että haluaa lapsen.
Ainoa hyvä syy olla hankkimatta lasta on se, ettei halua lasta.
Ei tarvitse olla mitään syitä. Ketään ei tosiaan kiinnosta, ihan samaa diipadaapaa puolesta ja vastaan.
Muutama kymmenen vuotta sitten lapsettomat saivat kuulla usein sellaista kommenttia että "olet itsekäs kun et ole hankkinut lapsia". Perusteluna oli se että elämä oli helpompaa ilman lapsista koituvat työtä ja vaivaa. Siis itsekästä.
Oikeastihan lapset halutaan itsekkäistä syistä. "Siksi kun mä haluan lapsen."
Surullista että vieläkin on kitkaa lapsettomien ja lapsiperheiden välillä.
Eläköön yksilöllisyys ja erilaisuus!
Kaksi kommenttia: vartalo menee "pilalle" ihan iän myötä itsekseen, siihen ei lastensaanti vaikuta suuntaan eikä toiseen. Vaippaikä kestää noin 2v eli sun 80v elinodotteestasi 0,02%. Noi muut sen sijaan on ihan relevantteja asioita miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kommenttia: vartalo menee "pilalle" ihan iän myötä itsekseen, siihen ei lastensaanti vaikuta suuntaan eikä toiseen. Vaippaikä kestää noin 2v eli sun 80v elinodotteestasi 0,02%. Noi muut sen sijaan on ihan relevantteja asioita miettiä.
*kele* siis tietenkin 2%, ei taas ajatus ja sormet kulje samaa rataa...
Vauva.fi:ssä pitää tulla tällaista laukomaan. Ei sitten mitään tilannetajua.
Varsinkaan, kun kukaan ei kysynyt mitään.
En olisi voinut myöskään kuvitella haluavani ikinä lapsia, mutta sitten tapasin elämäni rakkauden lomaillessani Thaimaassa. Nyt niitä on kaksi :)
Minä taas halusin lapsen, koska
- Mulla on rahaa ja halua käyttää toiseen ihmiseen niin paljon rahaa kuin lapsen kasvatus maksaa
- Nykymaailmassa ei ole mitään vikaa.
- Minulla on vahva psyyke
- Vartalo on ok synnyttäneenäkin ja raskausaika oli ihanaa tunnetta vartalossa
- Uskon ikuiseen rakkauteen ja tulen olemaan mieheni kanssa kunnes kuolen
- Musta on ihanaa olla tärkeä
Kummankaan argumentit ei oikeasti kiinnosta ketään.