Onko vaikea pitää teillä vaitiolovelvollisuutta?

Itsellään siis sisällään

On se vaikeaa. Ja se rajanveto on myös vaikeaa, että kelle saa sanoa ja kuinka paljon. Esim kollegan kanssa voi puhua asiakkaan asiasta niin kauan kuin se on oleellista ja edistää asiakkaan asian etenemistä = jaetaan tärkeä tieto. Mutta on hyvin hyvin vaikeaa poistaa siitä omia arvioita, mielipiteitä, tai jättää sanomatta jotain ei niin oleellista.

Samoin puolisolle on hyvä ja turvallinen puhua tietyssä määrin. Hän ei tunne asiakkaitani, enkä minä hänen (ollaan ihan eri alalla, kummallakin vaitiolovelvollisuus). Yritetään kertoa miltä tuntuu, miten töissä yleisesti menee, mikä nyt on vaikeeta, samalla jättäen pois liiat yksityiskohdat, aiheet ja nimet. Mutta varmasti joskus tulee sanottua liikaakin.

Mutta mistä olen tarkka ja mistä on helppo pitää kiinni? Ei koskaan mainita nimiä, ikää, sukupuolta, paikkaa.

Tulkkina käytännössä pelkästään terveydenhuollossa. Noin 10 vuotta tässä työssä.

Ei ole vaikeaa, ei ollenkaan. Vaitiolovelvollisuus on ammattini, koulutukseni ja työni ydinarvo, se on kertakaikkiaan selkärangassa ja joka solussa. Kuolisin häpeästä, jos narahtaisin tietojen urkkimisesta tms.

Vaikeita asioita voi käsitellä työnohjauksessa tai oman tiimin kesken.

Olen terveydenhuollossa hallinnollisissa ja johtotehtävissä ( sh, TtM ja VM). Alalla jo kohta 20 v.

Ei mulla ole mitään vaitiolo velvollisuuksia. Onko nuo muka yleisiä?

Ei ole vaikeaa. Vaitiolovelvollisuus koskee myös asioita, kun puhutaan yhdestä ihmisestä nimeä mainitsematta. Usein vaitiolovelvolliset puhuvat niin, että asioista ihminen tunnustetaan. Jos puhutaan terveydenhuollostam, se on perusasia, jonka pitäisi toimia. Vaan ei toimi, kun joku tuttu vaikkapa tulee vastaan tai muuten erikoinen juttu.

Olen opettaja, ollut nyt 15 v. Ei ole vaikeaa. Vaikka pidänkin työstäni ja oppilaiden asiat ovat minulle tärkeitä, he eivät kiinnosta minua niin paljon, että jaksaisin vapaa-ajallani juoruta heidän asioitaan kenellekään.

Kyllä psykiatrit ja muut varmasti myös jonkin verran puhuu potilaistaan. Poistaa vaan tunnistettavat tiedot ja puhuu yleisemmällä tasolla. Jonkun kanssahan niistä asioista on pakko saada puhua, se on ihmiselle tärkeetä että jaksaa sitä työtä.

Pari pv sit näin facebookissa jonkun traagisen sairaskertomuksen jostain lihassairaudesta. Kommenteissa eräs nainen kertoi tyyliin "ihan hirvee sairaus! Minä oon 10-v Vantaalaisen pojan avustaja ja hänellä sama sairaus. Joinain päivinä toimintakyky sellanen että...". Ja sitten joku sepustus sen lapsen sairaudesta. Mä en voi käsittää että se laittoi tollasen julkisen kommentin! Ei pitäis työnantajan sairaudesta höpötellä mitään ainakaan netissä!! Vois varmaan sanoa "olen avustaja henkilölle jolla on tämä sairaus", jos sitäkään. Mutta siinä kerrottiin ikäkin ja ties mitä.

Oletteko tulleet ajatelleeksi joku saattaa tunnistaa asiastakin vaikkei sanois nimeä jos juoruilee jollekin kaverilleen tai vaikka ohikulkija tajuta näiden juoruillessa? Ja onhan muutenkin aika tökeröä kertoa anonyyminkin asiakkaan asiasta/asioista vaikka kotona ja/tai sanoa "huh olipa rankka asiakas tänään."

Sosiaalityöntekijänä kohta 30v. Ei ole vaikeaa, alusta asti ollut itsestäänselvää ja helppoa noudattaa vaitiolovelvollisuutta.

Miten vaitiolovelvollisuus opetetaan koulussa tai töissä? Onko siitä joku kurssi missä kerrotaan keksittyjä esimerkkejä tarkalleen mitä ei saa kertoa? Muistutetaanko siitä usein ettei unohdu?

Monenlaisia työpätkiä tullut koettua vuosien varrella. Sanoisin, että asiakkaiden henkilötietoihin liittyvät vaitiolovelvollisuudet on suht helppoja ja simppeleitä. Hankalaa on enemmän se, jos ollaan tosi tarkkoja firman sisäisistä asioista ja kilpailutekijöistä. Niissä on monesti tosi hankala hahmottaa, mikä nyt on sellainen asia mistä ei saa kertoa, ja kyse voi olla myös sen tyyppisistä asioista jotka helposti tulevat puheeksi kahvipöytäkeskusteluissa tuttujen kanssa. Vaikkapa terveydenhuollon työntekijä kun voi yleensä ihan helposti kertoa muita kiinnostavalla kahvipöytätasolla, millaisten asioiden kanssa työssään puuhailee, mutta on firmoja ja toimenkuvia jossa se ei onnistu - pelkkä titteli ei sano kenellekään mitään, ja mikään yli sen on jo hiukan harmaalla alueella vähintäänkin... Tällaista on silloin, jos salassapitosääntöjen korostetaan olevan älyttömän supertärkeitä, mutta niiden täsmällinen sisältö jää epäselväksi eikä logiikka avaudu.

Vierailija kirjoitti:

Miten vaitiolovelvollisuus opetetaan koulussa tai töissä? Onko siitä joku kurssi missä kerrotaan keksittyjä esimerkkejä tarkalleen mitä ei saa kertoa? Muistutetaanko siitä usein ettei unohdu?

Jos on alalle yhtenäinen käytäntö, vaikka lainsäädännöstä tuleva, niin opetetaan sen alan koulussa. Jos on enemmän yrityskohtaiset käytännöt, opetetaan työpaikalla. Opetuksen taso vaihtelee, joissain paikoissa selitetään hyvinkin konkreettisesti mitä ei saa kertoa ja miksi (eli siis avataan homman logiikkaa, jolloin sitä on helpompi soveltaa uusiin tilanteisiin), joissain paikoissa on enemmän sellainen "projektin sisäisiä asioita ei saa kertoa" -meininki, ja kukin päättelee sitten itse mitä se tarkoittaa...

Vierailija kirjoitti:

Oletteko tulleet ajatelleeksi joku saattaa tunnistaa asiastakin vaikkei sanois nimeä jos juoruilee jollekin kaverilleen tai vaikka ohikulkija tajuta näiden juoruillessa? Ja onhan muutenkin aika tökeröä kertoa anonyyminkin asiakkaan asiasta/asioista vaikka kotona ja/tai sanoa "huh olipa rankka asiakas tänään."

Puolison kanssa on oltava yhteisymmärrys asiasta. Katson että vaitiolovelvollisuus ulottuu mieheeni. Jos sanonkin että "huh huh oli rankka päivä tänään töissä, 4 tuntia erään alkoholistin asioita katsottiin ja nyt oon ihan poikki" niin mies kyllä käsittää ettei voi sanoa sitä eteenpäin. Ja tästä on ihan puhuttukin. Jos miehen kaveri vaikka kysyisi minun työstä niin ei se saa vastata mitään "no sellasta sosiaalityötä, höpöttelee alkoholistien kanssa", vaan toteaa mun ammatin sitten vaan.

Mutta kyllä kotona molemmat saa tunteita purkaa. Ei tietenkään asiakkaista puhuta sen enempää, mutta sellainen todella tiukka "en kerro koskaan mitään ja mieheni ei edes tiedä missä olen töissä" tyyli ei ehkä kanna todellisuudessa, enkä itse edes näe siihen tarvetta.

On myös ihan eri asia miten näistä asioista julkisesti puhutaan, eli tämä mitä annetaan ymmärtää. Ja sit on se miten asiat todellisuudessa on. Kyllähän 99% kiillottaa omaa sädekehää ja kertoo miten ei 20 vuoteen oo mitään mistään missään sanonut. Ja totuus on sit jotain muuta.

Törkeät vaitiolovelvollisuuden rikkomiset on varmaan harvinaisia, uskon ja toivon näin. Lievemmät, jopa hyvin kevyet rikkomukset varmasti äärettömän yleisiä. Esim itse kerron miehelle melkein aina mihin kaupunkiin milloinkin menen töihin. Periaatteessa sitäkään ei kuuluis sanoa. Mutta käytännössä haluan että hän tietää about missä menen. Jos vaikka joudun auto-onnettomuuteen tai ties mitä..

Teillä ei ole vaikea pitää vaitiolovelvollisuutta, mutta kaupoissa ja kahviloissa on hankalampaa. Teillä olen yleensä yksin eikä ole ketään, kenelle muiden asioista kertoa.

Nimiä mainitsematta voin puhua silloin, kun on selkeää ettei henkilöä kertomuksestani tunnisteta. Saatan muuttaa myös joitakin faktoja, jotta tunnistaminen hankaloituu entisestään, esim. sukupuolta, ikää tms. jos kertomisen kannalta on oleellista jotain kyseisiä tietoja muka heittää.

Voin puhua esim. tapahtumista, mutta en liian yksityiskohtaisesti, enkä mielellään heti kun ne on tapahtuneet, vaan vasta kun aikaa on jo kulunut (pienentää mahdollisuutta tunnistaa edes tapauskertomuksen pohjalta).

Kyllä musta on tosi hienoa, ettei esim. Amerikassa ole ihan samalla tavalla vaitiolovelvollisuutta esim. psykologeilla, tykkään lukea Torey Haydenin kirjoja vaikka samalla toki suomalaisena ihmetyttää, että hän voi niin avoimesti puhua asiakkaistaan, toki moni faktoja varmasti muutellut, mutta silti, varmasti ne asiakkaat tunnistaa itsensä niistä kirjoituksista.

Lähihoitaja.

Ei oo vaikeaa, voit puhua asioista niin että henkilön tiedot eivät tule esiin voit kertoa kyllä mitä töissä on tapahtunut, kunhan se ei ole mitään arkaluontoista. Voit vaikka keksiä nimet näille henkilöille , kun aina ei ole järkevää käyttää edes etunimeä tai lempinimeä...

Vierailija kirjoitti:

Miten vaitiolovelvollisuus opetetaan koulussa tai töissä? Onko siitä joku kurssi missä kerrotaan keksittyjä esimerkkejä tarkalleen mitä ei saa kertoa? Muistutetaanko siitä usein ettei unohdu?

Tietysti opetetaan, paljonkin. Opetetaan eettisiä keissejä, keskustellaan, avataan niitä sääntöjä. On paljon harmaata aluetta, ei se ole aina niin selkeetä mitä saa ja ei saa sanoa.

Esim työskentelen uuden työparin kanssa. Menemme perheen luokse, jossa on ollut aiemmin satunnaisesti ongelmia, kuten päihtymystä/uhkailua/huutamista. Kuinka paljon sanon tästä työparille, varoitanko yleisesti "voi olla häslinkiä" vai "älä istu lähelle henkilöä x, sillä..." niin mitä, kerronko kuinka tarkkaan aiemmista tapahtumista. Se on tärkeää tietoa ja parilla on turvallisuuden näkökulmasta oikeus tietää. Toisaalta sellainen tarinointi menee helposti juoruamisen suuntaan. "X oli silloin kännissä, tai siis sekava, saattoihan se olla kamoissakin. Sitten se sanoi näin ja me tehtiin noin ja...".. joka sanan kohdalla pitää miettiä onko tää nyt oleellista vai ei.

Melkein joka kerta kun joudun miettimään rikonko vaitiolovelvollisuutta se ei oo yksinkertainen ja selkeä tilanne. Mutta sen ei kuulukaan olla helppoa.

Ulkopuolinen vois luulla että tää on mustavalkosta. Tai kuvittelee että "rikkoa vaitiolovelvollisuus" tarkoittaa että kertoo kaverille "Matti Meikäläisellä on kuppa!!". Se on kyllä niin paljon muutakin!!

On myös tarkkaa mitä saa kirjoittaa ylös. Minä en saa paperikalenteriin laittaa ylös osoitteita, nimiä, puh numeroita. Paitsi jos kalenteri on aina lukkojen takana esim työhuoneessa. Kiva kun kalenterissa on vaikka "PT. J. rrTG 12-14". Yritä siinä sitten miettiä mitähän oon tarkoittanut tällä :D Onneksi nykyään on hyviä sähköisiä järjestelmiä ja kännykkään voin kirjata nimetkin kokonaan (koska kännykässä on numerokoodi/sormenjälkitunnistin).

Kaikki materiaali pitäis tuhota tarkasti, ei saa reppuun unohtua mitään lippua tai lappua koskaan. On mahdollista ettå joku varastaa repun bussissa tms.

Mut onko mulla koskaan vuosien aikana ikinä unohtunut päivän päätteeksi joku muistilappu reppuun tai kalenterin väliin? Niin no..

Mutta koskaan ei oo lappu kadonnut tai reppua varastettu!

Mut säännöt on tiukat ja jo se lappu siellä repussa rikkoo vaitiolovelvollisuutta mun työssä.

Mun hommassa ne jutut tulee jossakin vaiheessa mediaan, joten jossain vaiheessa voin sitten puhua niistä. Odotellessa on joskus vaikeaa. Pitää puhua ympäripyöreästi. 

Hiljaa hyvä tulee.

Ollaan hiljaa saadaan kalaa.