Oletko käynyt patologian laitoksella katsomassa kuolleita läheisiä?
Kommentit (30)
Yleensä niitä ei käydä katsomassa siellä vaan siinä vaiheessa kun mennään hautaustoimiston kanssa hakemaan ruumista sairaalalta kotipaikkakunnalle.
Olen käynyt kerran ja järkytyin kyllä pahasti.
Eikö se ole oikeuslääketieteen laitos?
Isä kuoli hoitokodissa omassa huoneessa. Ehdin käydä katsomassa häntä siinä huoneessa, vaikka matkaa oli 300 km ja ehdin paikalle vasta puolenpäivän maissa. Isä oli menehyynyt aamulla nukkuessaan.
Tuosta käynnistä jäi äärettömän surullinen, mutta jollain tavoin hyvä muisto.
En ole. Joko juuri kuolleena hoitolaitoksen huoneessa tai arkutettuna siunauskappelilla.
Kyllä. Siellä oli kuolleena syntynyt lapseni. Tunnelmat voitte arvailla.
Olen käynyt kolme kertaa jättämässä jäähyväiset lapselleni. Kuoleman tuoksu jäi muistiin ja sieraimiin.
En ole.Haluan muistaa heidät elävinä.
Vierailija kirjoitti:
En ole.Haluan muistaa heidät elävinä.
Olen nähnyt useamman läheisen kuolleena, mm. äitini ja kaikki muistan elävinä.
siellä käynyt opiskelijana ja nähnyt ruumiita ja vienyt yhden joka kuoli vuoroni lopussa ja jäin seuraamaan kun hänet vietiin kylmään "kaappiin".
Olen vain hautauskappelissa käynyt katsomassa pikkusiskoani ja mummuani.
Olen kävellyt muutaman kerran patologian laitoksen (osaston?) läpi. Ei ollut sukulaisia ja mielelläni unohdan nämä vierailut.
Eihän siellä mitään hirveätä ollut, mutta ei mikään houkutellut jäämäänkään.
Onkos sitä katsottu liikaa dekkarisarjoja?
Sairaalan kappelissa arkutettuna olen nähnyt mummoni, ennenkuin vietiin siunausta varten hautuumaan kappelille. Varsinaisesti ruumishuoneella en ole vieraillut.
Kävin, äitiäni. Tosin kyseessä ei ollut patologian laitos, vaan ihan vaan paikka, missä ruumiita säilytetään. Ei ollut järkyttävää, päinvastoin.
En, mutta ennen hautajaisia vainaja oli kappelissa jossain erillishuoneessa nähtävissä. Ei ollut mitenkään pahan näköinen, mutta silti järkytyin kun läheinen ja ensimmäinen vainaja jonka olen nhnyt.
Olen. MIkä ihme siinä on niin järkyttävää? Järkyttävintä on se, että ihminen on kuollut, ei se ruumis. Paitsi jos on kuollut onnettomuudessa ja kaikki tuusan nuuskana.
Vierailija kirjoitti:
En ole.Haluan muistaa heidät elävinä.[/quote
Tämä on niin hassu kommentti. Ei se, että näät ihmisen kuolleena, poista sitä tosi asiaa, että silti tulet aina muistamaan hänet elävänä. Olet nähnyt hänet elävänä ehkä montakymmentä vuotta ja vain sen yhden kerran kuoleena, niin ei se ole se, mitä tästä ihmisestä myöhemmin muistat.
Patologian laitoksella olen käynyt vain kerran opiskeluaikoina, kun kävimme katsomassa ruumiinavausta. Kaksi mummoa silloin avattiin. Se ei ollut kovin mukavaa.
Mutta valvoin äitini kuolinvuoteella ja olin läsnä, kun äiti kuoli. Siinä hetkessä on jotakin haurasta ja kaunista. Äitini sairasti syöpää ja oli loppuajasta aika kipeä. Siinä jotenkin tajusi, että äiti oli mennyt pois ja jäljellä oli vain kuori. Se ei ollut enää äiti.
Olen nähnyt myös isäni kuolleena, kun hän tuli ruumiinavauksen jälkeen takaisin kotipaikkakunnalle ja oli jo valmiiksi arkussa. Kävimme sanomassa hyvästit sisarusteni kanssa. Silitin isän poskea ja se oli uskomattoman kylmä.
Vaikka olen nähnyt vanhempani kuolleina, silti muistoissani muistan heidät aina elävinä.
Mieheni kävi pari viikkoa sitten. Omaa kokemusta ei ole. Mies oli aika järkyttynyt. Ehkä olisi ollut parempi jos hän olisi jättänyt sen väliin. Sellainen vaikutelma jäi.