Miksi jotkut vanhemmat torppaa lapsensa opiskeluhaaveet?

Koska lapsi ei todellakaan tukisi pärjäämään. Kunlukihäiriöisen keskiarvo on kauheasta työstä huolimatta alle seiskan ja kielet vitosta ja kutosta, sen ei todellakaan pidä yrittää lukiota. Mieluummin duunari kuin stressiin ja pettymyksiin mielenterveytensä tuhonnut wannabekorkeakoulutettu.

Enpä ole tavannut tuollaista perhettä. Ei kai niitä montaa ole, mutta ainahan erikoisia lannistajatyyppisiä ihmisiä löytyy. Yleensä vanhemmat kannustavat lapsiaan. 

jos lapsella on täysin tuulesta temmatut toiveet. Mun kummipoika haluaisi lääkäriksi. Hänen keskiarvo on tällä hetkellä 6 pintaan. Mutta kuulemma aina joku lääkikseen pääsee, miksei hän.

Onneksi hän on voinut tuplata matikan ja fysiikan tunteja, iso koulu ja on vielä iltakoulu erikseen, eli on päässyt kursseista läpi. Joku opettaja antoi vinkin kannattaa opiskella latinaa ja sitäkin nyt innoissaan lukee.

Jos ei pääse Helsinkiin opiskelemaan ( ihan vissiin... ) aikoo mennä Eestiin vuodeksi opiskelemaan ja sitten hakee Helsinkiin. On kuulemma ihan ok, että valmistuu, kun täyttää 30 v.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 14:59"]

jos lapsella on täysin tuulesta temmatut toiveet. Mun kummipoika haluaisi lääkäriksi. Hänen keskiarvo on tällä hetkellä 6 pintaan. Mutta kuulemma aina joku lääkikseen pääsee, miksei hän.

Onneksi hän on voinut tuplata matikan ja fysiikan tunteja, iso koulu ja on vielä iltakoulu erikseen, eli on päässyt kursseista läpi. Joku opettaja antoi vinkin kannattaa opiskella latinaa ja sitäkin nyt innoissaan lukee.

Jos ei pääse Helsinkiin opiskelemaan ( ihan vissiin... ) aikoo mennä Eestiin vuodeksi opiskelemaan ja sitten hakee Helsinkiin. On kuulemma ihan ok, että valmistuu, kun täyttää 30 v.

[/quote]

Pojallahan on suunnitelmat valmiina! Mitä niitä torppaamaan: Jos ei koulut suju niin ainahan voi ruveta valelääkäriksi =)

Se on vaikeaa, jos lapsella itsellään ei ole mitään käsitystä omista lahjoistaan. Tosin eipä silloinkaan tule torpattua, mutta ihmetyttää, miten miltei täysikäinen ei tajua vieläkään omia rajoitteitaan. Esimerkiksi eräs sukulaispoika on ihan ulalla näistä jutuista. Poika kävi erityisluokalla koko peruskoulun, koska on erittäin suuret oppimisvaikeudet matikassa ja kielissäkin jonkin verran. Lisäksi ADD ja hahmotuksessa ylipäätään ongelmaa. No, tämä keksii itselleen tulevia aloja juuri niistä, jotka ei sovi. Sen sijaan, että hyödyntäisi esimerkiksi reippautta ja sosiaalisuuttaan (esim. automyyjä), niin puhuu koodarin urasta (vaatii keskittymistä ja matikkaa), opettajan urasta (pitkät lomat, akateeminen koulutus vaatii juuri teoriaa) ja sitten kun piti joku amisala valita, niin kaikista halusi sähkäriksi eli siihen, mihin eniten vaaditaan matikkaa. Kauhea pettymys, kun ammattikoulusta torpattiin ajatus heti tuon matikan takia ja heille on hyviä laskijoita tulossa, joten valitettavasti hojksattu matikka peruskoulussa ei ole mikään meriitti. Tuolle tekisi hyvää, jos joku kävisi realiteetit läpi ja sen, mikä on pojalle realistista ja mikä ei. Ikää on 18, joten pikkuhiljaa jalat maahan.

Hyvä kysymys ap ja kyllä niitä on. On toki osa tilanteista edellisen kirjoituksen mukaisia, että lapsi ei oikeasti tulisi pärjäämään niin silloin on vanhemmilta oikein torpata ne haaveet, kun ei niistä tule kuin paha mieli. Jos lukion tahmaa vitosella läpi ja kirjoitusten läpäiseminen jää haaveeksi niin minnepä sitten haetaan. Lukio on eli pk-pohjalta ei haeta, mutta ei ole kuitenkaan. Mä tiedän muutaman, joille vanhemmat sanoivat, että koulut käyt kotoa käsin. Meidän kaupungissa ei yliopistoja ollut. Mun isä oli duunari ja voi taivas, että sekin päivitteli näitä vanhempia. Meillä siis kannustettiin ja en voi minäkään ymmärtää. Ehkä siellä jossain syvällä on 'herrain pelko' tai joku tarve (oma epävarmuus?) dissata koulun käyntiä.

Minun vaikeasti lukihäiriöinen mieheni jätti lukion aikoinaan kesken, koska useampikin opettaja lyttäsi hänet joko tyhmäksi tai laiskaksi. Meni siitä armeijaan, sen jälkeen aikuislukioon, jossa lukihäiriö todettiin.

Kirjoitti joten kuten ylioppilaaksi ja pääsi yliopistoon. Valmistuikin sieltä ja nyt hyvässä asemassa työelämässä. Käyttää päivittäin englantia työkielenään, vaikka vieläkään oikeinkirjoitus ei suju, takeltelee myös iltasatua lapsille lukiessaan. Hänen lahjakkuutensa on muilla osa-alueilla. Eikai kukaan enää nykypäivänä usko, että lukihäiriöllä on jotain tekemistä älykkyyden kanssa?

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 15:09"]

. Eikai kukaan enää nykypäivänä usko, että lukihäiriöllä on jotain tekemistä älykkyyden kanssa?

[/quote]

aika monet opettajat uskovat, vaikka toki pyrkivät piilottamaan ajatuksensa ja ilmaisemaan itseään poliittisesti korrektimmalla tavalla. Ajatuksen näkee heidän toimistaan.

Kakkosen poika on erittäin älykäs - ja kärsii epäonnistumisistaan sitäkin enemmän. En pidä mahtottomana, että hän kouluttautuisi aikuisena korkeammalle, sillä aikuiskoulutuksesssa näyttää olevan enemmän erilaisuuden suvaitsemista ja monipuolisempia opetusmenetelmiä kuin nuorisokoulutuksessa. En kuitenkaan pidä sitä tärkeänä. Sen sijaan minulle on tärkeää, että lapsi oysyy järjissään - liika paine nyt voi myös estää yrittämisesnkään tulevaisuudessa.

t nro 2

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 14:59"]

jos lapsella on täysin tuulesta temmatut toiveet. Mun kummipoika haluaisi lääkäriksi. Hänen keskiarvo on tällä hetkellä 6 pintaan. Mutta kuulemma aina joku lääkikseen pääsee, miksei hän.

Onneksi hän on voinut tuplata matikan ja fysiikan tunteja, iso koulu ja on vielä iltakoulu erikseen, eli on päässyt kursseista läpi. Joku opettaja antoi vinkin kannattaa opiskella latinaa ja sitäkin nyt innoissaan lukee.

Jos ei pääse Helsinkiin opiskelemaan ( ihan vissiin... ) aikoo mennä Eestiin vuodeksi opiskelemaan ja sitten hakee Helsinkiin. On kuulemma ihan ok, että valmistuu, kun täyttää 30 v.

[/quote]

Se on muuten Viro, vai lähdetkö useinkin Sverigen risteilylle ja viikonloppureissulle Londoniin United Kingdomiin? Niin ja Tartossa, jonne Suomesta haetaan jonkin verran on sinnekin ihan kohtuu vaikea päästä (ei tietysti mitään verrattuna suomalaisiin lääkiksiin) ja lukukausimaksu 11 000€ ja viimeistään motivaatiokirjeen kohdalla jää kiinni mikäli aikoo lähteä vuoden jälkeen litomaan.

On kai sitäkin katkeruutta että kun ei itse aikoinaan päässyt opiskelemaan, ei lapsenkaan " tarvitse".

No voihan sitä aina lukioon mennä ja vaihtaa sitten amikseen jos ei suju. Onhan aina vaihtoehtona myös aikuislukio, jossa saa käydä kursseja omaan tahtiin, etänä jne.

Mulla on onneksi ihanat vanhemmat jotka jaksaa kannustaa, eikä ikinä ole lytännyt mun unelmia.

Kun eivät oikeasti usko että toinen pärjää. Minulla vanhemmat on kouluttamattomia, ja siinä käsityksessä, että "ei ole meidän suvussa lukupäätä ihmisillä". Enkä itsekään esim. yläasteaikana antanut viitteitä siihen että tekisin poikkeusta, sillä minua kiinnosti amiksen pojat, kaupungilla kaljoittelu ja lintsaaminen lähinnä koulun sijaan. Keskiarvoni oli 6-7 välillä. 

Halusin kuitenkin lukioon, ja haaveenani oli akateeminen koulutus. Tätä vastaan puhuivat yhdessä sekä vanhemmat että esim. opinto-ohjaaja, ja vakuuttelivat että en tule mitenkään siellä pärjäämään. Minä kuitenkin itse tiesin, että en minä tyhmä ole, on vaan ollut motivaatio-ongelmia. Ja sain todellakin vahvan halun näyttää kaikille epäilijöille. Lukio meni oikein hyvin, kirjoitin 5 Laudaturia ja 1:n C:n (ruotsin kielestä), pääsin toisella yrityksellä yliopistoon ja valmistuin maisteriksi 4 vuodessa. Lannistajille sanon: BUUUUU! ;-)

Jaa-a. Sitä älykkyyttä on monenlaista. Mikä on sitten älykkyyttä? Minusta se on kaikkea: osata lukea ja kirjoittaa sujuvasti, osata laskea ja tehdä loogisia päätelmiä, kolmiuloitteinen ajattelu, arkielämän ongelmanratkaisukyky, sosiaalinen älykkyys jne. Se on omituista, kuinka lukihäiriöstä kärsivää pitää hirveäti hehkuttaa, että "on se älykäs". Ei se kaikessa ole. Lukihäiriö ei tarkoita, ettei voi olla matemaattinen, luova, sosiaalinen jne.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 15:05"]

Se on vaikeaa, jos lapsella itsellään ei ole mitään käsitystä omista lahjoistaan. Tosin eipä silloinkaan tule torpattua, mutta ihmetyttää, miten miltei täysikäinen ei tajua vieläkään omia rajoitteitaan. Esimerkiksi eräs sukulaispoika on ihan ulalla näistä jutuista. Poika kävi erityisluokalla koko peruskoulun, koska on erittäin suuret oppimisvaikeudet matikassa ja kielissäkin jonkin verran. Lisäksi ADD ja hahmotuksessa ylipäätään ongelmaa. No, tämä keksii itselleen tulevia aloja juuri niistä, jotka ei sovi. Sen sijaan, että hyödyntäisi esimerkiksi reippautta ja sosiaalisuuttaan (esim. automyyjä), niin puhuu koodarin urasta (vaatii keskittymistä ja matikkaa), opettajan urasta (pitkät lomat, akateeminen koulutus vaatii juuri teoriaa) ja sitten kun piti joku amisala valita, niin kaikista halusi sähkäriksi eli siihen, mihin eniten vaaditaan matikkaa. Kauhea pettymys, kun ammattikoulusta torpattiin ajatus heti tuon matikan takia ja heille on hyviä laskijoita tulossa, joten valitettavasti hojksattu matikka peruskoulussa ei ole mikään meriitti. Tuolle tekisi hyvää, jos joku kävisi realiteetit läpi ja sen, mikä on pojalle realistista ja mikä ei. Ikää on 18, joten pikkuhiljaa jalat maahan.

[/quote]

Ei pidä lannistaa!Olen itse entinen matemaattisesti lahjaton, ja diagnosoitu ADHD, ja olen koodari. Ja hyvä työssäni myös! Minä päätin vaan jossain vaiheessa lukion jälkeen lopettaa uskomisen siihen että olen matemaattisesti lahjaton ja päätin olevani ihan riittävän lahjakas. Kyllähän ne yliopiston matiikan kurssit työtä tuotti toki kun oli lyhyt matiikka lukiosta pohjana, ja sekin jotenkuten vaan suoritettu, mutta selvisin, ja aloin jopa pitämään matematiikasta. 

Keskittyminen - itse ainakin pystyn hyvin keskittymään asioihin, jotka minua oikeasti kiinnostaa, jopa liiankin hyvin ;-) Töissä olen useni flow-tilassa, jossa en edes huomaa ulkomaailmaa. Saatan jopa unohtaa juoda vettä kunnes alkaa huimata janosta jos oikein on vauhti päällä. Ei ADHD minulla ainakaan vaikuta häiritsevästi työntekoon.

Mitenkäs, jos itse ymmärtää omat rajoitteensa, mutta vanhemmat ei niitä usko. Jätin yliopiston kesken, koska se oli liian vaikeaa. Nyt olen ammattikorkeassa, ja vanhempani kuulemma häpeävät silmät päästään. Nyt olen itse tyytyväinen, koska opiskelen oman tasoisiani asioita.

Miehen sisko ei saanut äidiltään hyväksyntää ammatinhankkimiseen pk:n jälkeen. Keskiasteen koulu, johon nyk. kälyni olisi halunnut, sijaitsi toisella paikkakunnalla, eikä äitinsä halunnut päästää irti pikku tytöstään... Anoppi ei kyllä kovin välkky ole, jos luuli/luulee, että nykyään pääsisi työhön ilman jonkinlaista ammatillista koulutusta.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 15:38"][quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 14:59"]

jos lapsella on täysin tuulesta temmatut toiveet. Mun kummipoika haluaisi lääkäriksi. Hänen keskiarvo on tällä hetkellä 6 pintaan. Mutta kuulemma aina joku lääkikseen pääsee, miksei hän.

Onneksi hän on voinut tuplata matikan ja fysiikan tunteja, iso koulu ja on vielä iltakoulu erikseen, eli on päässyt kursseista läpi. Joku opettaja antoi vinkin kannattaa opiskella latinaa ja sitäkin nyt innoissaan lukee.

Jos ei pääse Helsinkiin opiskelemaan ( ihan vissiin... ) aikoo mennä Eestiin vuodeksi opiskelemaan ja sitten hakee Helsinkiin. On kuulemma ihan ok, että valmistuu, kun täyttää 30 v.

[/quote]

Se on muuten Viro, vai lähdetkö useinkin Sverigen risteilylle ja viikonloppureissulle Londoniin United Kingdomiin? Niin ja Tartossa, jonne Suomesta haetaan jonkin verran on sinnekin ihan kohtuu vaikea päästä (ei tietysti mitään verrattuna suomalaisiin lääkiksiin) ja lukukausimaksu 11 000€ ja viimeistään motivaatiokirjeen kohdalla jää kiinni mikäli aikoo lähteä vuoden jälkeen litomaan.

[/quote]

Eesti, Eesti, Eesti kaipaan sinne perkeleesti.

Viro ja Eesti ovat puhekielessä sallittuja sanoja kumpikin

Kuka on niin tyhmä että haastattelussa kertoisi aikovansa hakea uudestaan Helsinkiin ?

Nimimerkillä Juice fani

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 15:09"]

Minun vaikeasti lukihäiriöinen mieheni jätti lukion aikoinaan kesken, koska useampikin opettaja lyttäsi hänet joko tyhmäksi tai laiskaksi. Meni siitä armeijaan, sen jälkeen aikuislukioon, jossa lukihäiriö todettiin.

Kirjoitti joten kuten ylioppilaaksi ja pääsi yliopistoon. Valmistuikin sieltä ja nyt hyvässä asemassa työelämässä. Käyttää päivittäin englantia työkielenään, vaikka vieläkään oikeinkirjoitus ei suju, takeltelee myös iltasatua lapsille lukiessaan. Hänen lahjakkuutensa on muilla osa-alueilla. Eikai kukaan enää nykypäivänä usko, että lukihäiriöllä on jotain tekemistä älykkyyden kanssa?

[/quote]

Meillä on yksi proffa jolla on myös lukihäiriö mutta se ei ole menoa estänyt. Oikeinkirjoituksessa ja lukemisessa ongelmia, mutta niin vain on julkaissut x määrän kirjoja, koko ajan on tutkimusprojektia meneillään ja opettaa vielä siihen päälle.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 15:51"]

No voihan sitä aina lukioon mennä ja vaihtaa sitten amikseen jos ei suju. Onhan aina vaihtoehtona myös aikuislukio, jossa saa käydä kursseja omaan tahtiin, etänä jne.

Mulla on onneksi ihanat vanhemmat jotka jaksaa kannustaa, eikä ikinä ole lytännyt mun unelmia.

[/quote]

ei muuten ole alle seiskan oppilaan helppoa päästä amikseen enää kesken jääneen lukion yrityksen jälkeen. Peruskoulusta juuri päässeet menevät niin helposti ohi niillä kuudella lähtlpisteellään jotka saa siitä, että on päässyt pesukoulusta tänä vuonna.

Omassa lapsuudenperheessäni tämä oli tapana, erityisesti omalla kohdallani. Olin sisaruksistani fiksuin, opin varhaisessa vaiheessa lukemaan ja pärjäsin koulussa. Vanhempani yrittivät varmaan estää ettei fiksuus nouse päähän, mutta tekivät samalla todellista vahinkoa itsetunnolleni ja pärjäämiselleni.