Lue keskustelun säännöt.
Korona-aika ja jaksaminen
30.09.2020 |
Alkaako kenelläkään muulla käymään etäily ja muut rajoitukset jo psyyken päälle? Itsellä ollut etänä opiskelut maaliskuusta lähtien ja tuntuu ettei vaan enää jaksa. Olen muutenkin yksinäinen ihminen, joten korona vei ne rutiinit ja vähäisetkin ihmiskontaktit, joita ollut aikaisemmin. Jonkinlaista masentuneisuutta on jo havaittavissa, kun ei mikään huvita tai tunnu mielekkäältä. Päivät vain lipuvat ohi toistensa kaltaisina, ja tulevaisuus tuntuu näköalattomalta. Elämänala muutenkin kaventunut entisten harrastusten ja menojen suhteen. Kyllästyttää ja masentaa koko touhu, eikä muutosta näytä olevan ainakaan vähään aikaan tulossa.
Kommentit (58)
Juu, tulis äkkiä se maailmanloppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Olen nyt niin loppu. Kevät vielä jotenkin meni, sellaisessa alkupaniikissa. Mutta nyt on pelkästään synkkää ja toivotonta. Tänäänkin olen itkenyt täällä kotona etätöissä jo ties kuinka monta kertaa. Ja mulla on 2 pientä lasta. Mitä niille käy? Niiden kehitykselle ja tulevaisuudelle? Ja koko tälle yhteiskunnalle? Ja mitä jos omatkin työt ja miehen lähtee alta? Lähteekö talokin? Kadun jo lastenhankintaa, koska tämä on niin kauheaa. Mutta pakokeinokaan ei enää edes ole. En halua illalla nukahtaa, koska pelkään seuraavaa aamua.
Jos joku aamu heräis ja tajuais et koko korona oli painajaisuni.
Itse olen pysynyt perheellisenä järjissäni, mutta silti jotain oireita jo huomaan näin alkavan syksyn myötä. Kotona olo ja ihmiskontaktien väheneminen kyllä vaikuttaa. Lisäksi kannan huolta opiskelun aloittaneiden lasteni yksinäisyydestä opiskelupaikkakunnilla. Heillä ei ole muodostunut kunnollista sosiaalista verkostoa tai kaveripiiriä Koronan supistamassa opiskelijaelämässä.
Muu ei rasita kuin kahden koululaisen selviäminen siitä koulunkäynnistä. Taas odotamme tietoa että onko toinen altistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle opiskelijana tässä kaikessa on ylivoimaisesti raskainta tulevaisuuden epävarmuus. Esimerkiksi työllistyminen valmistumisen jälkeen. Minua ei kiinnosta tai pelota pätkääkään sairastunko itse, ainoa pelko ja motivaatio noudattaa suosituksia tarkasti on taudin yhteiskunnalliset vaikutukset.
Mä olen tehnyt etätöitä jo 5 vuotta. Se on ihan percstä. Ihmetyttää kuinka porukat täällä hehkuttavat ihanaa etäarkea ja sitä, ettei tarvitse olla toisten kanssa tekemisissä. Ainakin omalla kohdallani 5 vuotta etäilyä on vaikuttanut mielenterveyteeni. Kaipaan tavallista fyysistä työyhteisöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriöitä ja korona on yhtenä suurena syynä ollut siihen, että minulle on puhjennut masennuskausi. Päivät todellakin vain lipuvat, enkä koe mitään iloa missään.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tehnyt etätöitä jo 5 vuotta. Se on ihan percstä. Ihmetyttää kuinka porukat täällä hehkuttavat ihanaa etäarkea ja sitä, ettei tarvitse olla toisten kanssa tekemisissä. Ainakin omalla kohdallani 5 vuotta etäilyä on vaikuttanut mielenterveyteeni. Kaipaan tavallista fyysistä työyhteisöä.
Noin täydellinen etätyö on ollut harvinaisuus ennen koronaa, joten voisin sanoa "oma valinta". Tuollaisia työpaikkoja ei ole paljon. Varmasti olisit voinut näiden vuosien aikana etsiä itsellesi jotain muutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan että stressaan kaupassakäyntejä ja asiakastyötäni. Nyt on käytössä maskit töissä, mikä tuntuu epäluontevalta. Kuulun riskiryhmään ja myös lapseni kuuluu. Huomaan väsyneisyyttä. Myös uutisten ja uusien ohjeiden seuraaminen töissä väsyttää. Yritän välttää huoliajattelua, mutta onhan tämä kuormittavaa...
Itse olen käynyt töissä normaalisti. Mutta lasten arkeen korona vaikutti keväällä tosi radikaalisti, poika jäikin sitten luokalle. Nyt jännätään koko ajan kenelle tulee nuha, ketään raahataan kivuliaaseen nenätestiin väkisin, miten lapsi pysyy kouluarjessa mukana jos siihen tulee isoja taukoja sairastamisen tai eristämisen vuoksi.
Mielestäni tässä koronajupakassa ei ole todellakaan ajateltu ja tutkittu riittävästi rajoitus ym. toimien sivuvaikutuksia ihmisiin. Osallahan ne on täysin katastrofaaliset ja epäinhimilliset (esim. elinkeinon menettäminen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tuli tieto että toisen lapsen koulussa on karanteenissa nyt 15 opettajaa ja liki 100 oppilasta.
Olen aineenopettaja ison kaupungin yläkoulussa. Opetan reilua 200 oppilasta. Päivä kerrallaan mennään ja odotetaan sitä ensimmäistä koronaa meidän kouluun.
Etäkoulu sujuisi varmaan jo kohtuudella, mutta arvionnista se tekee hankalaa. Stressaa.
Maskisuositusta ei ole tulossa. Aikaisintaan koronan leviämisvaiheessa. Aamulla tulen maski kasvoilla bussilla kouluun, jossa otan maskin pois. Maskien käyttöä ei suositella. Enkä tiedä pystyisinkö sitä pitämään koko päivää.
Eläkkeelle olisi vielä pari vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lomautus ja korona. Kun olisi aikaa harrastaa, ei uskalla liikkua.
Raskainta tässä on juuri se epävarmuus ja jatkuvat muutokset esim. ohjeistuksissa. Varsinaista sairastumista en pelkää, sillä en kuulu riskiryhmään. Monesti olen miettinyt miten lapsilta ja nuorilta sujuu koulunkäynti tässä epävarmuuden keskellä, omia lapsia ei ole. Nythän on ollut lyhyen ajan sisään monia nuorten tekemiä väkivallantekoja, olisikohan jo erityistilanteen aiheuttamaa oireilua.
Kaikki koronan ja rajoitustoimien sivuvaikutukset tulevat varmaan kunnolla näkyviin vasta vuosien päästä ja pystytään arvioimaan olivatko ne sen arvoisia. Pakkohan niitä oli tehdä, mutta toivoisi, että tilanne normalisoituisi mahdollisimman pian. Tosin vaikea sanoa, onko enää lainkaan paluuta vanhaan normaaliin, vaan onko kaikki tästedes vaan "uutta normaalia".
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Olen nyt niin loppu. Kevät vielä jotenkin meni, sellaisessa alkupaniikissa. Mutta nyt on pelkästään synkkää ja toivotonta. Tänäänkin olen itkenyt täällä kotona etätöissä jo ties kuinka monta kertaa. Ja mulla on 2 pientä lasta. Mitä niille käy? Niiden kehitykselle ja tulevaisuudelle? Ja koko tälle yhteiskunnalle? Ja mitä jos omatkin työt ja miehen lähtee alta? Lähteekö talokin? Kadun jo lastenhankintaa, koska tämä on niin kauheaa. Mutta pakokeinokaan ei enää edes ole. En halua illalla nukahtaa, koska pelkään seuraavaa aamua.
Mee jutteleen jollekin.
Itsellä on elämässä tällä hetkellä niin paljon muita juttuja, esim.omaan terveyteen liittyviä, että korona ei juurikaan mielessä ole.
Meillä käydään töissä normaalisti, lapset koulussa ja päiväkodissa. Harrastuksissa käydään normaalisti ja kavereita/sukulaisia tavataan normaalisti.
Epävarmuus kaikesta ja tulevaisuudesta. Oma talous. Maailmantila. Terveyshuolet. Asuminen. Työ/työttömyys.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Olen nyt niin loppu. Kevät vielä jotenkin meni, sellaisessa alkupaniikissa. Mutta nyt on pelkästään synkkää ja toivotonta. Tänäänkin olen itkenyt täällä kotona etätöissä jo ties kuinka monta kertaa. Ja mulla on 2 pientä lasta. Mitä niille käy? Niiden kehitykselle ja tulevaisuudelle? Ja koko tälle yhteiskunnalle? Ja mitä jos omatkin työt ja miehen lähtee alta? Lähteekö talokin? Kadun jo lastenhankintaa, koska tämä on niin kauheaa. Mutta pakokeinokaan ei enää edes ole. En halua illalla nukahtaa, koska pelkään seuraavaa aamua.
Hei, mitäpä ,jos tekisit sellaisen ”kultaisen taulun” listaten siihen just nyt ,mikä kaikki on elämässänne hyvin.
- on töitä
- on mies ja lapset ( kaikki ei saa lapsia koskaan
- on oma koti
- asut puhtaassa rauhallisessa maassa.
- ruoka riittää ja kaikkea välttämätöntä.
- olette terveitä
J Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” ne,
Mietippä tätä
Minulla ei ainakaan vielä, olen erittäin lähellä erakkoa luonteeltani ja tavoiltani, joten en kaipaa oikein mitään tai ketään. Sen mitä tarvitsee, liikun ihmisten ilmoilla, mutten kaipaa mitään tapahtumia tai menoja ainakaan vielä. On jopa helpottavaa, ettei tarvitse nyt perustella juurikaan sitä, että on kotona kaiket ajat minkä vain voi.