Lasten saamisen jälkeen parisuhde on kuollut , miten se korjataan?

Lasten saamisen jälkeen elämä on täydellistä.

Suurin osa ihmisistä haluaa jättää jälkensä tähän maailmaan.

Sitä ei voi tavallinen ihminen tehdä muutoin, kuin hankkimalla omia jälkeläisiään.

Ja ne jälkeläiset tarkoittavat sitä, oma suku jatkuu senkin jälkeen, kun itse poistuu tästä maailmasta.

Jokainen normaali avio / avoliitossa oleva ihminen tietää sen tunteen, mikä syntyy kun saanut maailmaan ihmisen, joka on omaa lihaa ja verta.

Se on jotain niin ainutlaatuista, ettei sitä voi koskaan ymmärtää.

Palattiin takaisin lapsettomaan tilaan eli annettiin lapsi muualle hoitoon. Tämä sopii meille niin paljon paremmin. Nyt on aikaa uralle, kavereille ja harrastuksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kun nämä 6 ja 7 viestin luki, niin oon entistä varmempi ettei tämä ole enää pelastettavissa.

Ap

Jos mies ei suostu puhaltamaan yhteen hiileen, et voi yksin pelastaa tilannetta.

Sen mielestä kaikki on varmaan ihan hyvin, mitä nyt pil*** saanti on liian vähäistä 🤷‍♀️ on perusluonteeltaan tosi itsekästä tyyppiä, eikä todellakaan suostu muiden mieliksi tekemään asioita joista ei itse pidä (esim. minun kanssa ulos tms)

Ihan ok isä se sillon on kun sattuu olemaan kotona, sitä vain sattuu tosi harvoin työn ja harrastusten takia. Lapset ja koti on ollut aivan täysin 100% minun hoidettavissa viimeiset 3v. Ja tänä 3v aikana ollaan muistaakseni käyty yhdessä perheenä vain yksissä hautajaisissa, lasten isyydentunnustuksissa ja lasten ristiäisissä/synttäreillä. Kaikki sukuloinnit ja muut reissut teen yksin lasten kanssa, alkaa nolottamaan ainainen selittely miehen poissaololle.

Olen käytännössä yh, välillä vain joku puoliksi vieras käy meillä kylässä.

Nyt saan sata viestiä miksi tein tuollaisen kanssa lapsia, ja vastaus näihin viesteihin on se, että en tajunnut tätä ennen lasten saamista. Silloin olin monesti mukana miehen harrastuksissa yms.

Miksi pitäisi muka jatkuvasti käydä kaiken maailman kissanristiäisissä ja kyläilemässä? Toiset ei vaan välitä moisesta, ja jokaisella on oikeus pysyä omalla mukavuusalueellaan. Sinua sapettaa kun miehesi ei alistu SINUN agendaasi. Sinulla on joku huomionkipeys ja läheisriippuvuus, ja kun maailma ei pyörikään sinun ympärilläsi sinun pillisi mukaan, niin yrität maalata miehen roistoksi jonka syytä kaikki on.

No jos ei kissanristiäisissä, niin kyllä normaalisti perheet viettävät aikaa yhdessä muutenkin. Saatetaan kotosalla katsoa joku elokuva tai pelata lautapelejä, laitetaan ruokaa yhdessä ja syödään. Ja sitten lomilla tehdään jotain ulkomaanreissuja perheenä. 

Onhan se outoa, jos mies viettää jotain poikamieselämää omine menoineen ja vain äiti elää perhe-elämää lasten kanssa. 

Meilläkin mies teki alkuun töitä paljon ja liian moni päivä meni niin, että mies oli lähtenyt töihin kun lapsi vielä nukkui, ja tuli kotiin vasta kun lapsi oli jo nukkumassa. Mutta kun mies ja lapsi olivat samaan aikaan kotona ja hereillä, mies oli kyllä lapsesta kiinnostunut ja leikki lapsen kanssa. Meillä isompi muutos taisi lähteä siitä, kun joku kerta miehen tullessa kotiin lapsi juoksi eteiseen ja hihkui innoissaan, että "Isi tuli käymään!" ihan niin kuin mies ei edes meillä asuisi - ja siltä se varmaan lapsen silmissä näyttikin, kun ei päivittäin isää nähnyt. 

Miehestä tuli ajan kanssa ihan kelpo isä, löysi omat jutut mitä tekee lapsen kanssa ilman minua. Ja kotitöihin hän on aina osallistunut, on meidän perheen pääkokki. Ei siitä mitään olisi tullut, jos mies olisi töiden lisäksi vielä juossut jossain harrastuksissa.