Muita joilla ei yhtään kaveria?

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:29"]

Pitäisi olla joku tunnusmerkki, pinssi, tatuointi tms. josta tällaiset yksinäiset luuserit tunnistaisi toisensa. Ettei turhaan kuluttaisi aikaa etsien ystävää normaalien parista...

[/quote]

Aika moni yksinäinen taitaa esittää kiireistä. Ne joiden näkee hengailevan rennosti yksikseen, ovat usein niitä joilla on hetken päästä tuttujen jengi ympärillä.

Up

Mulla oli ennen kavereita. Nyt on yksi jota joskus tapaan. Eräs ystävä on kehittänyt omat kaverit ympärilleen ja liehuu baanalla.

Ei soita koskaan.

Yks toinen myös tapailee omia kavereitaan.

Lopputulos: olen yksin ja lapseni on yksin.

Siis tavallaan joo. Mä en koskaan tapaa ketään, en käy kylässä enkä kutsu meille ketään. Koska en vaan jaksa olla ihmisten kanssa, olen mieluiten yksin. Mulle tulee aina päänsärky kyläilyistä ja olen fyysisesti poikki vaikkapa jonkun kahden tunnin kahvisession jälkeen.

Mutta tavallaan mun vanhat kaverit 2-3 on olemassa. Ei ne mihinkään katoa, vanhaa ns. bestistäni en ole nähnyt 4 vuoteen, mutta on se silti mun kaveri. Se ei ole edes fb:ssä, ilmeisesti kuitenkin asuu vielä samalla paikkakunnalla. Sitten on kaksi muuta, joiden kanssa joskus kommentoidaan fb:ssä.

Mun ympärillä pyörii tuttuja ja tutuntuttuja. Nautin myös yksinäisyydestä. Uusia ystäviä löytyy helposti kun vaihtaa työpaikkaa ja harrastuksia.

Useimmat ystäväni ovat ns. hyvänpäiväntuttuja. En tiedä pitääkö edes olla sellaisia sydänystäviä joiden kanssa puhellaan aivan kaikesta. Muutamien ystävien kanssa se ystävyys vaan syvenee ajan myötä. Toisten kanssa se ystävyys pysyy hiukan etäisenä.

Jos vaikka pariutuu ja tulee lapsia on riski menettää sinkkuystävät. Jonkinlainen luokkaero siitä tulee ja sinkkuystäviin pitää erikseen olla yhteydessä ja vaatia mm. kyläilemään. Jutella pitää niistä yhteisistä aiheista eikä esim vauvasta.

Minä en pidä ihmisistä, jotka ovat olevinaan ystäviä, mutta eivät kykene keskustelemaan vaikeista ja negatiivisistä asioista kanssani. Minusta ystävyyden punnitsee juuri tapa miten hankalat asiat käydään läpi.

Minä. En tunne enää ketään, jota voisi pyytää kaveriksi vaikka lähtemään ulos, uimaan tai käymään kylässä. Syy on varmaankin se, että mont vuotta on mennyt erakoituessa vaativien lasten hoidon äärellä. Lisäksi olen liian epävarma ihminen. Pelkään etten kelpaa, en riitä, koti on ruma jne. Se näkyy käytöksessäni, eli yritän liikaa miellyttää ja olla kiva. Rasittavaa heille.

On parempi olla yksin, ettei aiheuta pettymyksiä itselleen eikä muille.