Masennus

Aurinko pilkisti puiden takaa ja tuuli oli ihanan raikas, aloin hymyilee. Sit tajusin että en muistakkaan milloin viimeksi hymyilin. Kyllä tää tästä!

Masennus on omituinen juttu. Mulla on kaikki "hyvin" ja ei aihetta valittaa. Silti päivittäin olen taistellut itteni sängystä ylös, pakottanut itseni hoitamaan arjen. Talo on siisti, ruoka hyvää ja riittävästi. Leikin ja ulkoilutan taaperoa. Juttelen myös mukavia muiden kanssa. Sit kun pääsen kotia, istun sohvalla seinää tuijottaen kunnes on seuraava asia mitä pitää tehdä. Omituista. Tuntuu että henkisesti ja fyysisesti tarpois suossa.

MUTTA! Kyl tää tästä! Yksi (vilpitön) hymy kerrallaan

Jos joku tätä lukee ja paha olo, tsemppiä. Kyl se siitä :)