Listataan älykkäiden ihmisten musiikkia
Voi olla kotimaista tai ulkomaalaista.
Aloitan: Nightwish
Kommentit (38)
Eiköhän musiikkimaku ole ennen kaikkea kulttuurisidonnainen asia ja riipu siitä, mitä oman sosiaalisen kuplan kollegat kuuntelevat. Rikkaiden kulttuurisukujen vesat on pienestä pitäen otettu mukaan klassisiin konsertteihin ja pantu soittotunneille, joten he kuuntelevat enemmän klassista keskimäärin kuin vaikka duunarisukujen lähiövesat
En ole huomannut musiikimaun mitenkään korreloivan älykkyyden kanssa.
Musiikki on ääntä, meteliä. Mikään musiikki ei ole toista älykkäämpää. Sama kuin vertaisi kahta huutavaa ihmistä ja väittäisi toisen huutamista älykkäämmäksi kuin toisen. Musiikin tekeminen taas vaatii älyä ja se on asia erikseen. Aivan kuin älykäs huutaminenkin. Älykkäämpi saa uskoteltua oman huutamisensa älykkäämmäksi aina jollekin tampiolle joka ei ymmärrä mitään.
Älykkäiden ihmisten musiikkimaulla ei ole kaavaa genressä, sointukuvioissa tai sanoituksissa.
Yleisesti ehdotetaan klassillista musiikkia, joten voin tässä kertoa omat lempparini:
Antonio Vivaldin vuodenajat. Talvi on minulle mieluisin.
Pianomusikista Frederic Chopin. Mieluisin kappale minulle on Waltz in c# minor. (Op. 64, No. 2)
Ludwig wan Beethovenin pianosonaatti nro 14 eli Kuutamosonaatti.
Wintergatan
Leonardo Da Vinci jää toiseksi
Vierailija kirjoitti:
Onpa älytön aloitus. Musiikki vetoaa ennen kaikkea tunteeseen ja kehoon, ei älyyn.
Minä kuulun Mensaan, ja pidän edm:stä, koska tykkään tanssimisesta. Nightwish on minusta tylsöö uhoa, mutten silti kuvittele oman mutuni olevan universaali tuomio.
Uhoa? Et selvästikään ole edes kuunnellut sitä, jos tuollaista väität.
Vierailija kirjoitti:
Musiikki on ääntä, meteliä. Mikään musiikki ei ole toista älykkäämpää. Sama kuin vertaisi kahta huutavaa ihmistä ja väittäisi toisen huutamista älykkäämmäksi kuin toisen. Musiikin tekeminen taas vaatii älyä ja se on asia erikseen. Aivan kuin älykäs huutaminenkin. Älykkäämpi saa uskoteltua oman huutamisensa älykkäämmäksi aina jollekin tampiolle joka ei ymmärrä mitään.
Kirjat on vain kirjaimia, kirjainten sekamelskaa. Mikään kirja ei ole toista älykkäämpää...
Sepi Kumpulainen. Tätä soitetaan Mensan kaikkein pyhimpien salaisissa kokoontumisissa.
Sellaisia asiantuntijoita koko keskustelu täynnä.
Onko kenelläkään tähän keskusteluun kirjoittaneista todellista musiikkitieteellistä koulutusta? Aivan. Ei ole.
Ilman sitä suurin osa musiikin ilmiöistä jää teiltä huomaamatta, puhumattakaan siitä, että pystyisitte niitä analysoimaan.
-Huomasitko, miten d toimi tuossa raamisävelenä?
-Tunnistitko tuossa selvän salzerilaisen prolongaatiomuodon?
-Aukeaisiko tämä sävelteos paremmin jos sen temaattista materiaalia tarkasteltaisiin sen tonaalista liikettä artikuloivana tekijänä?
Niin. Ilman asianmukaista koulutusta musiikkia ja sen säveltäjiä sekä esittäjiä arvottava ihminen rinnastuu syöttötuolissa istuvaan vauvaan, jonka suuhun huoltaja työntää ruokaa. "Nam, maistuu hyvältä koska maistuu hyvältä." "Yäk, maistuu pahalta koska en pidä tästä."
Kuvittele tilanne, jossa nämä vauvat kiistelevät siitä, mikä purkkiruoka on yliarvostettua. Tai no, ei tarvitse kuvitella. Näet sen tässä keskustelussa.
Takavuosina aidon nörtin tunnisti siitä, että levyhyllystä löytyi ainakin Dream Theateria. Kai se tekninen rumpu-kitara -onanointi jotenkin vetosi ko. porukkaan.
Behm, Sia, Antti Tuisku, Vesala
Tuossa joitain mistä pidän.
Vierailija kirjoitti:
Älykkäiden ihmisten musiikkimaulla ei ole kaavaa genressä, sointukuvioissa tai sanoituksissa.
Yleisesti ehdotetaan klassillista musiikkia, joten voin tässä kertoa omat lempparini:
Antonio Vivaldin vuodenajat. Talvi on minulle mieluisin.
Pianomusikista Frederic Chopin. Mieluisin kappale minulle on Waltz in c# minor. (Op. 64, No. 2)
Ludwig wan Beethovenin pianosonaatti nro 14 eli Kuutamosonaatti.
Kappas, pidän minäkin noista mutta ovat klassisen musiikin valtavirtaa, eli suositumpia. Vertaa vaikka nykypoppiin. Klassinen musiikki on laaja käsite, Sibeliuksesta en välitä juuri ollenkaan. Suosikkejani on Händelin trumpettikonsertit, klassisessa musiikissa on paljon eri suuntauksia. Musiikkimaussani riittää variaatiota barokista rokkiin.
Kaikki muu paitsi räppi. Siinä menee aika selkeä raja fiksujen ja tollojen välillä.
Spirit of the new age
tai sen cover
Ei juma kaikki tämänkin ketjun kommentoijat kuvittelevat olevansa taas jotain älykköjä LOL :D
6ix9ine