Minkälainen kasvatus johtaa siihen, että...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun vauvasta saakka saa kaiken ihan itsestäänselvänä, huomiota, syliä, keskipisteenä oloa. Sitten vielä koko ajan hoetaan kuinka tärkeä on, kuinka ihmeellinen, kaikkein tärkein ja hienoin maailmassa jne. Jos tekee jotain väärin, niin joku ryntää sanomaan ensimmäisenä ettei oo sun vika, joku muu on syyllinen, sinä pikku kullannuppu ei koskaan tee mitää väärää, aikuinen on vikapää kaikkeen.  Ja oikeuksia luetellaan suu vaahdossa. Kasvaessa sitten ihmetellään miksi se lapsi ei halua luopua saavutetuista eduista, lapsi on ymmällään, aikuisenhan piti tehdä ne ikävät hommat, ei hänen koska hän on jo ihan täydellinen omana itsenään. Vähän myöhemmin se aikuistuminen alkaa olla todella ahdistavaa ja pelottavaa, kun alkaa tajuta, että itsekin todella menettää kaikki edut kasvaessaan, kukaan ei enää paapo ja tee kaikkea valmiiksi nenän eteen. 

Tämä on ihan järkevä selitys - kuvailemallasi tavalla kasvatettu lapsi varmasti käyttäytyisi noin.

Aloituksessa kuitenkaan ei ole kyse ihan näin ääripäisestä lapsen paapomisesta.

Esim. lapsen tehdessä jotain väärin - jos siis tarkoitit tällä "väärin tekemisellä" sitä, että lapsi tekee jotain kiellettyä/tuhmaa - on hänelle toiminnasta koitunut seurauksia. Ei ole sanottu tai annettu ymmärtää, että aikuinen on vikana kaikkeen, vaan että lapsen toiminta on johtanut siihen että tulee seuraus.

Tämäntyyppistä kasvatusta voi olla vaikka päiväkodissa tai se voi välittyä huonosti tehdyissä lastenohjelmissa ja kirjoissa, joita luet lapsellesi.  Ehkä itsekin huomaamattasi toistelet kuluneita fraaseja "lapsi on ykkönen" "lapsi on tärkein", lapsi on "erityinen" jne.  Ehkä alennat itsesi tiedostamatta jonkinlaisen kotipiian osaan tai sitten yrität olla kiva kaveri. 

Minkälaisessa visuaalisesa ympäristössä lapsi kasvaa? Näkeekö paljon television ja lastenohjelmien piilomainontaa ja siksi turhautuu, kun se näyttää niin paljon kivemmalta? Jonkun näkeminen omin silmin on paljon voimakkaampi aistimus kuin aikuisen suorittama toisesta korvasta sisään toisesta ulos pursuileva opettavainen äitimonologi? 

Katselemme iltaisin pikkukakkosen ja viikonloppuisin n. 1h ohjelmia/pvä, mutta mitään muuta, esim. pelejä kännykällä / tabletilla /konsoleita tms. ei ole meillä käytössä. - ap

Vierailija kirjoitti:

Sensorisen integraation häiriö. Ei näy välttämättä päällepäin mutta tekee niin lapsen kuin aikuisten elämästä hankalaa.

Ja toiset lapset vaan on luonteeltaan haastavampia kuin toiset.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa, ettei ole välttämättä ollenkaan kasvatuksesta kiinni.

Ei johdu kasvatuksesta. Lapsella voi olla nk. vaativa temperamentti. Kyseessä voi siis olla ihan vain temperamenttipiirteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillekään tuota kitisevää nuottia ei ilmestynyt kun jos mankunaa kuului, sanoin että pyydä kunnolla jos jotain tarvit kun ei tuosta saa selvää. Ihmettelin, että näinkö helppoa tämä on. Oli muita ongelmia joita en osannut odottaa, mutta tämä jäi noin yksinkertaisella konstilla kokonaan välistä. Murjottaa sitten jos on tyytymätön, mutta olen kysynyt heti murjotuksen havaittuani, mikä ongelma on, ja selittänyt miksi ei ole menty niinkuin hän olisi toivonut.

Isälleen vänisee joskus, eli kun hän ei ole reagoinut ajallaan vaan ottaa sen mitä annetaan, niin jonkinverran komentelee ja kinuaa ja näin. Mutta eihän siinä ole tuollainen tarmo silloin takana ja vakituinen asenne kuten aloittajan kuvauksessa. 

Niinhän siinä on tainnut käydä kuten jo muut sanoivat. Lapsi on oppinut, että tuosta narusta kun vetää niin tapahtuu. Välillä naru juuttuu ja sitä pitää nykiä kovemmin, mutta lopulta se alkaa toimia taas kun aikansa nykii.

Ja sitten vanhemmat ovat voittaneet mielestään taistelun pettymyksiä vastaan, ja tuloksena on kokoaikaisesti pahantuulinen ja pettynyt lapsi. Totta kai, koska hänen todelliset tarpeensa ovat hautautuneet syvälle haluamisten alle, ja opeteltu asennoituminen on alkanut muuttua hänen vakioasenteekseen ja sitä kautta luonteekseen.

Hyviä pointteja, täytyy kokeilla tuon tyylisillä sanoilla kuten "pyydä kunnolla"!

Voi olla hyvä idea myös keksiä ihan konkreettinen ohje lapselle. "Pyydä kunnolla" tai "Ole kunnolla" ei vielä kerro lapselle, mitä häneltä odotetaan. Sen sijaan, jos lapsi vaikka ruokapöydässä hakkaa veistä ja haarukkaa pöytään, voi sanoa esimerkiksi, että "laske veitsi ja haarukka pöydälle, laita kädet syliin". 

Jos lapsella ei ole käsitystä siitä, mitä se "kunnolla" pyytäminen tai "kunnolla" oleminen on, siihen tarvitaan ihan konkreettinen sanoitus. 

Temperamenttipiirteitä esim. tunne-elämän intensiivisyys (kokee tunteet voimakkaina) ja perustyytymättömyys (on perustyytyväisiä lapsia ja sitten on niitä tyytymättömiä, vähän niin kuin aikuisissakin, onko lasi puoliksi täynnä vai tyhjä.. ) Luepa Keltinkangas-Järvisen temperamenttikirja niin lapsesi maailma avautuu sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan ole mitään oikeaa vastausta, mutta voisi olla vanhemmat, jotka eivät halua tuottaa lapselleen pientinäkään pettymystä ( curling), vaan pyrkivät täyttämään kaikki tämän toiveet ja tekemään kaikkensa, jotta lapsi ei vaan joudu kokemaan epämiellyttäviä hetkiä.

Tai päinvastoin. Lapsi tietää jo, että mikään ei tule menemä'än hyvin, paljon kurjaa tulee tänäänkin tapahtumaan ja moititaan ja ehkä vielä pistetään nurkkaan miettimään, miksi on taass tehnyt niin huonosti kaikkea mitä ei ymmärrä tehneensä huonosti. Epävarmuus. Paha olo. Miksi itse luuliosit lapsen olevan aina stressaantunut ja tyytymätön ja ahdistunut? Ihanko todella siksi, ettei ole pettymyksiä? Että kun päivät on niin mukavia?

Vierailija kirjoitti:

No kun vauvasta saakka saa kaiken ihan itsestäänselvänä, huomiota, syliä, keskipisteenä oloa. Sitten vielä koko ajan hoetaan kuinka tärkeä on, kuinka ihmeellinen, kaikkein tärkein ja hienoin maailmassa jne. Jos tekee jotain väärin, niin joku ryntää sanomaan ensimmäisenä ettei oo sun vika, joku muu on syyllinen, sinä pikku kullannuppu ei koskaan tee mitää väärää, aikuinen on vikapää kaikkeen.  Ja oikeuksia luetellaan suu vaahdossa. Kasvaessa sitten ihmetellään miksi se lapsi ei halua luopua saavutetuista eduista, lapsi on ymmällään, aikuisenhan piti tehdä ne ikävät hommat, ei hänen koska hän on jo ihan täydellinen omana itsenään. Vähän myöhemmin se aikuistuminen alkaa olla todella ahdistavaa ja pelottavaa, kun alkaa tajuta, että itsekin todella menettää kaikki edut kasvaessaan, kukaan ei enää paapo ja tee kaikkea valmiiksi nenän eteen. 

Kiva satu. Ei perustu tieteelliseen havaintoon. Jännästi näitä nyt keksitään omasta päästä, että niin siinä tapahtuisi, juu u, just silleen tapahtuisi kyllä ihan varmaan. Myös Keijo tahkokallion puheista paljon on tieteellisesti toteen näyttämätöntä. Odotetaan 10 vuotta, että tämänhetken vanhempien kasvatus näkyy ja katsotaan. Mutta noin 3-4 sukupolven kasvatustyyleistä ON jo tutkimustietoa, ja liika pehmeys ei todellakaan, kertakaikkiaan, ole millään lailla selittävä tekijä tavallisimmissa häiriöissä, tai oikeastaan missään häiriössä. jos ei puhuta sitten laiminlyönnistä, mutta se ei ole liikaa pehmeyttä (empatiaa), se on kovuutta (puuttuu välittäminen).