Vierailija

Olen 32-vuotias nainen, ja onnellisesti naimisissa yhdeksättä vuotta. Seksielämäämme on varjostanut tai oikeastaan häirinnyt alusta asti oma seksuaalinen estyneisyyteni ja häveliäisyyteni. Se juontuu paljolti lapsuuden kodistani, jossa seksiä ja omaa vartaloa piti häpeillä ja peitellä eikä äitini pyynnöistä huolimatta suostunut keskustelemaan seksiasioista millään lailla. Salaa luin kirjastossa seksistä kertovia kirjoja.

Mieheni on myös ensimmäinen poikaystäväni enkä ole koskaan harrastanut seksiä muiden kanssa.

No, niihin ongelmiin. Vaikka vartalossani ei ole mitään vikaa, minun on vaikea näyttäytyä miehelle ilman vaatteita jos valaistusta on liikaa. Seksiä harrastettaessa valaistusta pitäisi olla mahdollisimman vähän, ei kuitenkaan ihan pimeää. Monet seksiasennot ovat vaikeita, emme oikeastaan harrasta muita kuin eri variaatioita lähetyssaarnaajasta ja lusikasta. Koira-asento esimerkiksi olisi minulle täydellinen kauhistus VAIKKA haluaisinkin kokeilla sitä. En vaan uskalla enkä kehtaa. Suuseksistä pidän, mutta esim. 69 asento nolottaa kauhesti. 

Yleensä jos olen ottanut pari lasia viiniä, seksi on vapaantuneempaa. Mutta ei sitä aina voi ryypiskelemään alkaa. Mua harmittaa ja suorastaan tuskastuttaa tämä oma estyneisyyteni joka estää nauttimasta monipuolisesta seksistä. Ja samalla mieheni joutuu tyytymään tällaiseen seksii, vaikkei ole koskaan valittanutkaan. Tiedän kuitenkin, että varmaan tykkäisi monipuolisemmista jutuista.

Muita samanlaisia? Olen oikeasti miettinyt johonkin terapiaan menemistä tämän asian vuoksi. Eikö niitä kaiken maailman seksuaaliterapioita ole.

  • ylös 17
  • alas 0

Sivut

Kommentit (97)

No suosittelen kyllä sitä terapiaa, aika ankealta kuulostaa. Mikä siinä takaapäin asennossa kauhistutta? Mikset kehtaa? Itse en ole ikinä ajatellut että se olisi sen kummempi asento kuin muutkaan. Se oli jopa mun eka asento mitä ikinä kokeilin. Meet seuraavaan kerran vaan kontilleen ja pyydät miestäsi antamaan kovaa kyrpäänsä takaapäin oikein kunnolla. Samalla hän voi esim pitää sua hiuksista kiinni. Jos tykkäät. 

Mä olen seksuaalisesti estynyt, mutten viitsi kertoa siitä sen enempää, koska tiedän, että täällä saa asiasta lähinnä haukkuja tai vaihtoehtoisesti besserwisseröintiä. En itse ymmärrä, miksi olen tällainen.

  • ylös 10
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

No tuosta pääsee yli sillä, että rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Minä olen aika samanlainen, ja vaikka pidänkin seksistä ja olen kokeilunhaluinen, mun on aivan mahdottoman vaikeaa ehdottaa mitään tai näyttää omaa haluani. Onneksi olen kuitenkin mieheni kanssa päässyt näistä estoista jo aika hyvin yli, kärsivällinen ja ymmärtäväinen mies on auttanut minua eteenpäin ja myös itse olen sitkeästi tehnyt epämukavaltakin tuntuvia asioita. Ekalla kerralla se tuntuu kauhean vaikealta, tokalla kerralla jo vähän vähemmän.

Ap, kerro mikä siinä takaapäin asennossa hirvittää? en vaan voi tajuta. Meillä yleisin asento on takaapäin. Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa? 

  • ylös 1
  • alas 10

Älä ota paineita. Masturboitko ikinä? Jos et ole nuorenakaan tehnyt sitä, et ole ehkä kauhean seksuaalinen. Ei kaikkien ole pakko olla. Jos taas kyllä, en näe ongelmaa. Silloin kyse on enemmän läheisyydestä sinun ja miehesi välillä, uskon niin. Järjestäkää enemmän parisuhdeaikaa, koeta rentoutua, lue vaikka cosmoa tai eroottisia novelleja jos et tykkää pornosta.

Ap:lle suosittelen terapiaa. Ei tuohon auta se, että "rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle", "Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa" sun muut mitä nämä asiasta mitään ymmärtämättömät jauhavat. Kun ei pysty niin ei pysty ja joskus (kuten tässä tapauksessa) ammattilaisen apu on elintärkeää.

  • ylös 17
  • alas 1

Miten niin ei pysty? Perse pystyyn ja kyrpää sisään! 

  • ylös 1
  • alas 12
Vierailija

Ap:lle suosittelen terapiaa. Ei tuohon auta se, että "rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle", "Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa" sun muut mitä nämä asiasta mitään ymmärtämättömät jauhavat. Kun ei pysty niin ei pysty ja joskus (kuten tässä tapauksessa) ammattilaisen apu on elintärkeää.

Hmm, mitä luulet, että siellä terapiassa tehdään tai miten asiaa viedään eteenpäin? Babysteps... T: se , joka puhui mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä, itsekin vuosikausia terapiassa käynyt

Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä. 

Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun. 

Oletko mies?

Kyllä olen masturboinut ihan jostain 10-vuotiaasta asti, vaikka se oli lapsuudenkodissa synti ja tietenkin tein sen omissa oloissani (joskus jäin "kiinni). Aikuisena masturboin säännöllisesti, viime vuosina 2-3krt/vko. Saan orgasmin helposti itsekseni, yhdynnässä se on vaikeampaa, mutta onnistuu aika usein siinäkin (klitoriksen kosketuksella).

Niin, miksen vaan laita pyllyä pystyyn ja pyydä miestä panemaan niin? No kun en vaan voi, en pysty en kehtaa. Siihen ei ole mitään järjellistä selitystä. Kai se on se kiltin tytön syndrooma missä olen pienestä saakka kasvanut. Kai siinä asennossa on jotain sellaista mitä ei kiltit tytöt tee. VAIKKA haluaisin suuresti, harmittaa tosi paljon.

Miehenikään ei ole mikään macho eikä mikään älyttömän villi ja kekseliäs rakastaja. Mutta tiedän kyllä, että kaipaisi vähän variaatiota "ohjelmistoon" enemmän. Seksi on kyllä aivan hyvää ja nautinnollista näinkin, mutta tiedän, että se voisi olla myös paljon enemmän.

Mulle ei ole helppoa puhua seksiasioista edes mieheni kanssa. Kyllä hän toki tietää, että lukkoja ja estoja minusta löytyy. Huomaan mieheni ilahtuvan kovasti jos teen jotain tavallisesta poikkeavaa, esim. otan suihin kun hän istuu sohvalla (mikä on tosi harvinaista ja uskalsin tehdä näin vasta aivan viime aikoina). 

Huolettaa, että psytyisinkö mä puhumaan näistä asioista edes terapeutin kanssa, kun en miehenkään kanssa kovin hyvin voi?

ap

  • ylös 12
  • alas 0

Ja ei me pimeässä seksiä harrasteta, semmosta sopivan hämärää pitää olla (esim. kynttilä tai pari valaistuksena). En koe häpeileväni alapäätäni kuitenkaan. Jotain lukkoja tässäkin asiassa kuitenkin.

ap

Lisään vielä, että toki mun olisi helpompaa kokeilla esim. tuota takaapäin-asentoa, jos mieheni olisi enemmän aloitteellinen ja tavallaan veisi ja minä vikisen. Siis vaikka ihan kädestä pitäen laittaisi minut siihen asentoon ja sanoisi että ole siinä. Mutta koska näkee varmasti, että se on epämukavaa mulle, niin ei sellaista tee. 

ap

Vierailija
Vierailija

Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä. 

Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun. 

Oletko mies?

en vaan nainen. miksi kysyt? 

Tuosta visuaalisuuden tärkeydestä vaan ajattelin. Mua ei ainakaan kiinnosta yhtään nähdä mitään lähikuvaa penetraatiosta, se ei ole se juttu mikä mua sytyttää. Miehille yleensä on tärkeämpää nähdä sitä hydrauliikkaa.

Kokeilkaa sellaista asentoa, että laitat tyynyn sun vatsan alle, ja olet vatsallasi peppu vain vähän ylhäällä, jalat melkein yhdessä. Mies tulee päällesi jalat sun jalkojen ulkopuolella. Siinä mies voi rakastella sua takaapäin, lähellä sinua ja hellästi, mutta halutessanne rajustikin. Tykkäämme mielettömästi tuosta asennosta, mutta se ei ole yhtä "eläimellinen" kuin perinteinen doggy style. :)

Vierailija

Mä olen seksuaalisesti estynyt, mutten viitsi kertoa siitä sen enempää, koska tiedän, että täällä saa asiasta lähinnä haukkuja tai vaihtoehtoisesti besserwisseröintiä. En itse ymmärrä, miksi olen tällainen.

Juu, no minun estoihin verrattuna ap on seksin ylipapitar. Eikä niistä tosiaan voi kenellekään puhua, edes terapeutit ei halua kuulla.

Vierailija
Vierailija
Vierailija
Vierailija

Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä. 

Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun. 

Oletko mies?

en vaan nainen. miksi kysyt? 

Tuosta visuaalisuuden tärkeydestä vaan ajattelin. Mua ei ainakaan kiinnosta yhtään nähdä mitään lähikuvaa penetraatiosta, se ei ole se juttu mikä mua sytyttää. Miehille yleensä on tärkeämpää nähdä sitä hydrauliikkaa.

No ei ole tärkeämpää. Mä oon aina ollut kiinostunut näkemään penetraatiota ja tiedän monia muitakin naisia joita se kiihottaa. 

kiitos vinkistä nro 17 :) tuohon voisin ehkä kyetäkin.

Ja varmasti joku syndrooma on, joo. Ette tiedä miten tämä estoisuus syö naista.

ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla