Mitä ostatte joululahjaksi (lapsille)?
Eli otsikossa kysymys jo tuleekin.
Itse väsyin tavarapaljouteen ja kärräsin suurimman osan leluista joilla ei leikitä eri suuntiin (on kokeiltu myös sitä että niitä on kaapissa ja sitten ovat kuin uusia mutta ilmeisesti meillä on silti ollut niitä aivan l-i-i-k-a-a)...miehelle tilasin lehden ja sioin saa lahjakortin ja pienimmät saavat liput teatteriin hevimusikaaliin. Ostin perheenisälle samalla (kuulun samaan porukkaan jotka aktiivisesti valittaa kun mies ei osallistu lasten kanssa, nytpä osallistuu hähää...)Hitto vie, tavaraa ei tule ja se piti:D mietin enää mitä keksisin tuolle koululaiselle, meniskö sekin samaan mukaan...ehkä musiikin puolesta. Itselle (joo, ostan myös itselle lahjoja vaikka se ketju olikin hyvä idea jossa täälä sai viime jouluna kertoa mitä haluaisi ja sitä sitten vaivihkaa näytti miehelle;D meillä onnistui noin niinkun puoliksi, joku muu oli toivonut melkein samoja eli puolet osui kohdilleen omista toiveista, mies kiltisti hankki kaikki) ostin samoin hemmotteluhoitoja.
Tietysti kaikki saavat vielä suklaata ym ym perusjutut pesuaineista lähtien mutta pääpiirteissään rojua ei tule.
Mutta siis mitä olette hankkineet ja mitä vielä aiotte hankkia? Sori jos oli jo useampi ketju aiheesta. Onko muita jotka ei aio hankki ns. tavaraa vaan suosii "aineettomia" lahjoja??
-ap
Kommentit (31)
Kyllä me yhdet lelut ostetaan lapsille mutta siihen se jääkin...loppu onkin sitten vaatetta ja saippuaa/voidetta ym. tarpeellista. Meilläkin on tosiaan roinaa ihan liikaa, joten leluvuoria ei haluta lisää..ennen joulua aion myös kärrätä osan vanhoista leluista/roinasta pois jotta saadaan lisää tilaa.
Miehelle ajattelin leffalippuja tai lahjakorttia, vaikka toivookin kyllä playstationia :D
2 v. Duploja ainakin
4 v. toiveiden mukaan
7 v. Lego Chima leijonalinnake, Furby
9 v. Furby ja sille aurinkolaseja
En taida ostaa tänä vuonna mitään vaatteita lahjaksi, niitä saa sitten alesta, jos tarvitsee. Jotain namia kaikille, mutta lelulahjoja ehkä 5/lapsi. Osa saa jotain kummeiltaan, isovanhemmilta tulee yhteensä kaksi pakettia.
Meillä on paljon leluja, mutta ei silti mitään krääsää ihmeemmin. Lapsilla on omat huoneet, joissa lelut säilytetään.
Naapuri kysyi lapsilta mitä haluavat ja lupasi ostaa ne, toiselle jotain legoja ja toiselle barbia. Itse en vielä tiedä. Pikkulegoja? Palapelejä? Ööh. Hyviä ideoita?
Vien syömään hyvin.
Joulun vietämme koko porukka kylpylässä.
That's it.
Niin tapana täällä rapakon takana.
Urheiluvälineitä, pelejä ja kirjoja saavat. Ja vaatteita, kosmetiikkaa.
Mina annan miehelle ja lahisukulaisille (lapset mukaanlukien) AINA jotain muuta kuin tavaraa. Yleensa lippuja (teatterit, konsertit, urheilutapahtumat) tai palveluja (lahjakortti kauneushoitolaan, hierojalle, siivouspalveluun, herkkukauppaan, valokuvaamoon...). Lehtia olen myos tilannut.
Ja tunnustanpa tassa nyt senkin, etta meidan omat lapset (3 kpl) eivat saa meilta vanhemmilta MITAAN. Nain on tehty jo muutaman vuoden ajan. Lasten mielesta kaikki lahjat ovat joka tapauksessa "Joulupukilta", eivat he tieda/huomaa mita me ollaan hommattu vai ollaanko mitaan. Sukulaisilta tulee joka tapauksessa lahjavuori (jonka sisallosta puolet paatyy muutamassa viikossa/kuukaudessa kierratykseen).
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 18:59"]
Naapuri kysyi lapsilta mitä haluavat ja lupasi ostaa ne, toiselle jotain legoja ja toiselle barbia. Itse en vielä tiedä. Pikkulegoja? Palapelejä? Ööh. Hyviä ideoita?
[/quote]
Onpa outoa. Onkohan ihan ok?
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 19:17"]

Onko naapuri ehkä pedofiili?

Ei ole, naapuri kertoi siis oman perheensä tilanteesta. Ei osta minun lapsilleni.
-5
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 19:16"]
Mina annan miehelle ja lahisukulaisille (lapset mukaanlukien) AINA jotain muuta kuin tavaraa. Yleensa lippuja (teatterit, konsertit, urheilutapahtumat) tai palveluja (lahjakortti kauneushoitolaan, hierojalle, siivouspalveluun, herkkukauppaan, valokuvaamoon...). Lehtia olen myos tilannut.
Ja tunnustanpa tassa nyt senkin, etta meidan omat lapset (3 kpl) eivat saa meilta vanhemmilta MITAAN. Nain on tehty jo muutaman vuoden ajan. Lasten mielesta kaikki lahjat ovat joka tapauksessa "Joulupukilta", eivat he tieda/huomaa mita me ollaan hommattu vai ollaanko mitaan. Sukulaisilta tulee joka tapauksessa lahjavuori (jonka sisallosta puolet paatyy muutamassa viikossa/kuukaudessa kierratykseen).
[/quote]
Hei kivaa joku oli vastannut! Tätä justiin tarkoitan! Sillä roinalla ei tee mitään! Päätin juuri että koululainenkin saa lipun samaan musikaaliin, en löytänyt hakemalla vaihtoehtoa ja on vähän liian nuori rock-konsertteihin...
-ap
Eikö teidän lapset leiki? Meillä leikkivät kaikki neljä, ja siksi ostan kaikille niitä leluja. Ja kirjoja toki myös. Leikki on lapsen työtä! Se kehittää kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja sekä tunne-elämän hallintaa paremmin kuin mikää muu toiminta.
No hitto!Leikkii leikkii mutta rojua on enemmän ku laki sallii!Ymmärrän aptä, tsekkaanpa itsekin tuon vaihtoehdon, en ollut tullut edes aatelleeksi.Toinen kysis tietty on kandeeko ostaa täydellä hinnalla.
Minäkin olen turhaa roinaa vastaan, mutta ostan kyllä lapsille lahjoja. Lähinnä kirjoja, äänikirjoja, pelejä, palapelejä, legoja, musiikkiin liittyviä lahjoja. Noista tiedän, että tulevat takuulla pidempiaikaiseen käyttöön. Lapset (alakoululainen ja päiväkotilainen) voisivat ihmetellä pelkästään aineettomia lahjoja, vaikka teatterissa/museoissa/leffoissa muuten käydäänkin. Millä sitä leikkisi joulunpyhinä?
Muutenkin olen kyllä iloinen niin kauan kuin lapset jaksavat leikkiä.
Me annetaan Tukholman reissu hiihtolomalle. Mietin myös lahjatilausta ja jotain pientä vaatetta, mitä tarvitsevat. Kumpikaan ei toivo mitään.
ot mitä ruotsissa on nähtävää hiihtolomalla?
itse olen miettinyt legolandia, kuinka hirveän kalliiksi tulisi..
Meillä vielä niin pienet lapset, että Junibacken on kova juttu. Laivassakin tykkäävät ihan katsella siitä hytin ikkunasta ja pääasia tietty, että ollaan yhdessä kaikki.
Niin ja noilla laivoillahan on aina erikseen jotain hiihtoloman puuhakerroksia yms. Siis kaikkinensa sellasta lasten ehdoilla reissaamista.
Ostan teineilleni uudet kännykät, pari pc-peliä ja leffaliput. Sitten tottakai kaikkea tilpehööriä sukista lapasiin, kirjoihin ym.
Ostan teineilleni uudet kännykät, pari pc-peliä ja leffaliput. Sitten tottakai kaikkea tilpehööriä sukista lapasiin, kirjoihin ym.
Oho, isoin siis tietysti...
-ap