Taapero+vauva: koska rutiinit pelaamaan?

Sellaista se alussa vaan on, älä huoli. :) Ei sitä nyt yksi ihminen voi vaan jakautua moneksi, kun molemmat lapset ovat vielä aivan pieniä ja tarvitsevia. Jotkut vauvat sopeutuvat esikoisen rytmiin, mutta jotkut eivät. Jos vauva ei sopeudu, eikä taaperoltakaan voi hirveästi vaatia, niin sitten vaan karsitaan elämästä kaikki epäolennainen, kuten kotityöt, odottamaan päivää parempaa. Pääasia että äidillä pysyy pälli kasassa, eikä sellainen asenne, että voi että kun ei nyt mikään onnistu kuten pitäisi. Ei mikään onnistukaan kuten pitäisi, koska ei se ole nyt tuon tilanteen pointti. Pointti on siinä, että selvitään päivästä päivään ilman suurempia katastrofeja.

Meillä toinen lapsi oli vauvana, ja on yhä vieläkin, herkkä, voimakastahtoinen ja myös infektioherkkä. Eka vuosi oli täysin sitä, että olin ihan tööt, ja lapsi tuntui olevan loputtoman pahantuulinen. Me kyläiltiin paljon, koska tuntui että kenelläkään ei ole kiva olla siellä meidän kodissa, jossa esikoiselle pitäisi keksiä tekemistä ja oma aika menee jatkuvasti vauvan kanssa. Tuntui että kylässä vauvakin rauhoittui ällistelemään ympäristöään jo ihan pienestä lähtien. Mutta kyllä mä annoin vauvan joskus ihan raakasti huutaakin, että päästiin lähtemään ja ehdittiin bussiin tms. Ei muuten oltaisi ikinä päästy sieltä asunnosta mihinkään. Monella kaverilla oli sama tilanne, ja joskus puhuttiin, että toinen lapsi on vaan paketti, jota roudataan kainalossa paikasta toiseen samalla kun juostaan esikoisen perässä. Mut ihan hyviä lapsia näistä on silti tullut eikä mitään traumoja jäänyt. ;)

Tsemppiä vaan ja myötätuntoa, ota nyt eka vuosi ainakin ihan rennosti. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. :)

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 10:54"]

Sellaista se alussa vaan on, älä huoli. :) Ei sitä nyt yksi ihminen voi vaan jakautua moneksi, kun molemmat lapset ovat vielä aivan pieniä ja tarvitsevia. Jotkut vauvat sopeutuvat esikoisen rytmiin, mutta jotkut eivät. Jos vauva ei sopeudu, eikä taaperoltakaan voi hirveästi vaatia, niin sitten vaan karsitaan elämästä kaikki epäolennainen, kuten kotityöt, odottamaan päivää parempaa. Pääasia että äidillä pysyy pälli kasassa, eikä sellainen asenne, että voi että kun ei nyt mikään onnistu kuten pitäisi. Ei mikään onnistukaan kuten pitäisi, koska ei se ole nyt tuon tilanteen pointti. Pointti on siinä, että selvitään päivästä päivään ilman suurempia katastrofeja.

Meillä toinen lapsi oli vauvana, ja on yhä vieläkin, herkkä, voimakastahtoinen ja myös infektioherkkä. Eka vuosi oli täysin sitä, että olin ihan tööt, ja lapsi tuntui olevan loputtoman pahantuulinen. Me kyläiltiin paljon, koska tuntui että kenelläkään ei ole kiva olla siellä meidän kodissa, jossa esikoiselle pitäisi keksiä tekemistä ja oma aika menee jatkuvasti vauvan kanssa. Tuntui että kylässä vauvakin rauhoittui ällistelemään ympäristöään jo ihan pienestä lähtien. Mutta kyllä mä annoin vauvan joskus ihan raakasti huutaakin, että päästiin lähtemään ja ehdittiin bussiin tms. Ei muuten oltaisi ikinä päästy sieltä asunnosta mihinkään. Monella kaverilla oli sama tilanne, ja joskus puhuttiin, että toinen lapsi on vaan paketti, jota roudataan kainalossa paikasta toiseen samalla kun juostaan esikoisen perässä. Mut ihan hyviä lapsia näistä on silti tullut eikä mitään traumoja jäänyt. ;)

Tsemppiä vaan ja myötätuntoa, ota nyt eka vuosi ainakin ihan rennosti. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. :)

[/quote]

Voi kiitos tästä, ihana viesti! Tulostan ja ripustan seinälle ja luen aina, kun tuntuu, että pää leviää just. Kiitos!

Helpottaa niin kuulla, että tämä on aikas normaalia, vaikka sen jollain tasolla toki tiesinkin. Aika tosiaan tuntuu kuluvan vauvan syömisten ym. hoitamiseen ja esikoinen tuntuu olevan lähes heitteillä verrattuna aikaan enen vauvaa, jolloin hänen kanssaan pystyi viettämään enemmän aikaa. Ja kun esikoinen sitten hakee huomiota tekemällä pikkutuhmuuksia, on oma pää sekoitus ärtymystä ja syyllisyyttä. Lapset ovat ihanat, vielä kun äitiä riittäisi molemmille! 

-ap

Tuollaista se on alussa... Ihan ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat pahimpia. Meillä päivärytmi alkoi kunnolla tasaantua vasta siinä vaiheessa, kun vauvakin söi jo kiinteitä ja unirytmi säännöllistyi - molemmat lapset pystyi laittamaan yhtäaikaa päikkäreille ja tekemään sillä välin jotain muuta.

Alusta asti kyllä pidin kiinni tietyistä rutiineista, kuten ulkoilusta sekä aamu- että iltapäivällä (vauvahan kulkee mukana vaunuissa/liinassa/repussa) ja tietystä ruokailurytmistä sekä isomman lapsen että n. 6kk iästä alkaen myös pienemmän kanssa. Kotitöitä sitten tehtiin silloin kun sopiva hetki oli.

Itselläni on 3 lasta, kaksi isointa 1v2kk ikäerolla (ovat nyt 5 ja 6), kuopukseen sitten pidettiinkin vähän pitempi tauko ja hän on nyt reilu 1½v. Vauva-aika on ollut tällä kertaa huomattavasti helpompaa, kun toiset ovat jo noin isoja. Mutta silti koen, että oli hyvä ratkaisu tehdä kaksi peräjälkeen, ovat toistensa parhaat kaverit. Oltaisiin haluttu tehdä tälle kuopuksellekin vielä kaveri perään, jos olisi ollut mahdollista.

Meillä esikoinen (erityislapsi 3v) sekä kaksoset (9kk) ja arki rullaa kunnolla, on rullannut jo pari kuukautta :) Siivoan aamuisin, kun saan pienemmät pienille nokosille ja esikoisen istutan katsomaan piirrettyjä. Iltaisin, kun mies tulee kotiin. Jossain vaiheessa päivää pyykit pesuun, ruoan laittoa yms. Olen keksinyt tavat, joilla helpottaa meidän arkea. Ja kyllä sinäkin varmasti keksit! Aikaa siinä voi mennä, mutta antaa mennä! :)

Alun pari kk oli epäsäännöllistä eloa, ei silti mitään kaaosta. Vain pakolliset hommat tehtiin, muut sai jäädä. Parikuisena vauva alkoi nukkua säännöllisiä kolmia päiväunia, jotka kestivät sen verran pitkään, että hänet kannatti (keskitalvi) niiden ajaksi pakata ulos vaunuihin. Selvä unirytmi selkeytti ruokarytminkin 3-4 tunnin väleihin. Vauvan oli jo ekoilla unilla, kun 2v esikoisen kanssa istuttiin aamupalalla ja lähdettiin pihalle. Sisälle tullessa vauva söi, jonka jälkeen laitoin lounaan. Esikoinen meni päiväunille, seurustelin hetken vauvan kanssa ja sain hänetkin unille. Hetki omaa aikaa. Välipalaa ja imetystä, vauva sopivsti kolmansille unille niin pääsin päivällisen valmistuksen pariin. Esikoinen simahti iltaisin puoli yhdeksältä, vauva kukkui pari tuntia pidempään iltatankkaillen. Vauvan ollessa puolivuotias ja jättäessä kolmannen päiväunet pois, meillä tuntui aina joku nukkuvan: vauva, esikoinen, vauva. Kummatkin olivat vuorotellen ulkona vaunuissa klo 9-17. Molemmille ehti antamaan aikaa erikseen, mutta toisaalta omaa levähtämisaikaa ei jäänyt enää yhtään kun esikoisen uniaika meni kotitöihin ja vauvan lähdettyä liikkeelle hän ei enää viihtynyt vain sitterissä seuraamassa elämänmenoa vaan vaati jatkuvaa vahtimista.