Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tytölleni ei juuri kukaan kaveri ota yhteyttä, mitä tehdä? Kohtalotovereita?
04.12.2013 |
Tytölläni 9v on kavereita, mutta lähes poikkeuksetta käy niin, että tyttöni soittaa kavereilleen tai hakee heitä ulos leikkimään. On harvinaista, että kukaan näistä kavereista soittaa hänelle tai hakee ulos.
Olettavatko he, että tyttöni soittaa kuitenkin?
Mitä voisin tehdä äitinä? Ei tämä ongelma tyttärelleni ole, ainakaan vielä. Mutta olen huomannut kuinka iloiseksi tulee, kun hänelle joskus harvoin joku soittaa. Se ilo mikä hänen kasvoilleen tulee!
Itselläni oli lapsuudessa ja nuoruudessa juuri tuollaisia ystäviä. Olin itse lähes aina se, joka otti yhteyttä ja ehdotti tekemistä. Minua se otti päähän tuolloin.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ja kuinka olette asian ratkaisseet? Kiitos etukäteen asiallisista neuvoista :-)
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 09:25"]
Älä nyt tee omasta lapsuuden "traumasta" lapsesi traumaa. Anna lapsesi luoda rauhassa omat säännöt ystävyydelle.
[/quote]
No en nyt ole tekemässäkään. Lähinnä vain tiedän omien kokemuksieni kautta, miltä tuo voi tuntua. En noin hienosti ja psykologisesti tätä elämää osaa edes elää kuin sinä 2!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 09:28"]
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 09:25"]
Älä nyt tee omasta lapsuuden "traumasta" lapsesi traumaa. Anna lapsesi luoda rauhassa omat säännöt ystävyydelle.
[/quote]
No en nyt ole tekemässäkään. Lähinnä vain tiedän omien kokemuksieni kautta, miltä tuo voi tuntua. En noin hienosti ja psykologisesti tätä elämää osaa edes elää kuin sinä 2!
ap
[/quote]
Tyttäresi ei ole sinä. Hän ei koe asioita samalla tavalla. Hän ei ole sinun jatko vaan ihan oma persoonansa. Älä mieti niin paljon. Anna asioiden mennä omalla painollaan.
Mun mielestä näyttää siltä, että toiset lapset vaan on aktiivisempia soittelemaan ja hakemaan kaveriseuraa ja toiset on niitä, jotka on tottuneet vaan vastailemaan pyyntöihin. Oma tyttöni taas ei koskaan soittele kavereille, mutta hänelle soitellaan jonkun verran. Ei jotenkaan osaa itse olla aktiivinen, ei ehkä kehtaa. Sinuna olisin vain iloinen, että tyttösi on aktiivinen, ihan hyvä piirre.
Mulla tuli myös mieleen että moni nykylapsi viihtyy vallan hyvin tv:n, tietokoneen ja kännykän ääressä. Ei varmaan tule ensimmäisenä mieleen soitella kavereille. Tuttavapiirissä muutamia tämmöisiä lapsia. Sääli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna olla. Kaveri porukoissa on aina se promoottori, joka pitää kavereihin yhteyttä. Kohta tytöllä ei ole yhtään kaveria, jos puutut siihen miten ja kuka pitää yhteyttä.
Ja ihan varmasti saat lapselle myös pahanmielen, jos menet puhumaan kuinka sinusta tuntuu nyt äitinä pahalta ja kuinka sinusta joskus tuntui pahalta.
On tosi harvinaista, että lapset enää soittelee toisilleen tai leikkii ulkona. Tiedätkö yhtään miten paljon hän saa kavereilta viestejä heidän aloitteestaan.
Minustakin sinä mietit asiaa ihan turhaa. Tyttärelläsi on kavereita, eikö se ole pääasia, eikä se miten yhteydenpito jakautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olishan se hienoa kertoa, kuinka suosittu se oma lapsi on kun kaverit soittelee ja pyytelee ulos jne. Mutta niin ei nyt ole...uskon että sinua harmittaa.
Ajat muuttuu, eikä kaveruus ole sitä samaa kun sinun lapsuudessa, jolloin oltiin ulkona aamusta iltaan jne.... Nyt ollaan sosiaalisia verkossa.
Tuo on kyllä niin sääli, jos yhdessä oleminen ja leikkiminen/ulkoilu vähenevät tietokoneiden yms takia! Olenkin välillä miettinyt mitä hänen kaverinsa illat tekevät, kun ei niitä koskaan ulkonakaan näy. Ei ole tullut mieleenkään, että netti ym vie jo tuon ikäisten aikaa!
Oma lapseni on liikunnallinen, ulkona viihtyvä ja aktiivinen. Hän pelaa tietokoneella ehkä 1 tunnin viikossa, katsoo tv:tä ½ tuntia päivässä jne. Häntä ei kerta kaikkiaan kiinnosta tietokoneet yms. Vaan aito yhdessäolo, leikkiminen ja ulkona touhuilu.
Mutta kiitos hyvistä neuvoista! Olen siis puuttumatta jatkossakin asiaan. Toivottavasti tyttö löytää joskus yhtä aktiivisia kavereita kuin hän itse eikä pelkkiä sohvaperunoita :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lapsi 80-luvulla enkä muista ikinä ottaneeni keneenkään yhteyttä ja pyytäneeni leikkimään. Reippaammat kaverit ottivat minuun yhteyttä ja lähdin aina ihan mielelläni mukaan. Yksi kaveri kerran kysyi, miksi en ikinä itse ehdota tapaamista ja nimenomaan äitinsä oli sanonut, että en välttämättä halua olla kaveri, kun en ikinä pyydä minnekään. Ei todellakaan ollut siitä kyse! Olin vain niin saamaton tai ujo tai mitä lie. Jos siis tyttösi ei kärsi tilanteesta, niin eihän siinä ole ongelmaa.
Alue: Aihe vapaa
Älä nyt tee omasta lapsuuden "traumasta" lapsesi traumaa. Anna lapsesi luoda rauhassa omat säännöt ystävyydelle.