Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Koska pitäisi erota?
03.12.2013 |
Meillä on vuoden ikäinen lapsi, minä olen lapsen kanssa kotona. Mies ei osallistu kotitöihin mitenkään, ei käy kaupassa, ei tee ruokaa (mutta syö kyllä kaiken joka ikinen päivä niin, että saan heti seuraavana päivänä miettiä lapselle lounaan alusta asti), ei siivoa, joskus tyhjentää/täyttää astianpesukonetta ja ripustaa pyykkejä ryttyyn ja päällekkäin. Yleensä, jos tekee jotain, tekee sen huonosti ts ihan oikeasti niin, että esim puolet tiskeistä on koneessa puolet pöydällä, sanoo ettei huomannut. Jättää vaatteitaan joka puolelle, jättää vessan kauheaan kuntoon, ei mukamas huomaa ja minä siivoan. Huolehdin myös vuokranmaksusta, laskuista yms. ihan kaikesta, mikä pitää meidän taloutta pyörimässä. Meillä ei ole seksiä, mies ei ole ikinä edes viikonloppuisin hereillä silloin, kun lapsi nukkuisi. Ei tee minkäänlaisia aloitteita, vaikka itse lopetti ne hommat, kun olin raskaana, sanoo että haluaa ja ettei minussa ole vikaa, mutta mitään ei ikinä tapahdu. Menee ryyppäämään aina kun siltä tuntuu, myös ilmoittamatta etukäteen suoraan töistä, arvaan tämän yleensä siitä, ettei ole tullut kuuteen mennessä kotiin. Hänellä ei ole pienintäkään ongelmaa lähettää minua ja lasta kahden bussilla monen sadan kilometrin päähän mummolaan ja ryypätä itse kotona, mutta kun ehdotin, että hän menisi lapsen kanssa jonnekkin, että saisin itse vähän vapaata, tuli riita. Jätti minut yksin kotiin moneksi päiväksi 3kk ikäisen esikoisen kanssa ja oli itse juomassa, olin niin hädissäni että soitin omat vanhempani hätiin. Ei tee lumitöitä, kolme päivää synnytyksestä lapioin lunta pihalla, että pääsen vaunujen kanssa ulos, jos haluan (ei toki silloin vielä menty ulos, mutta piha piti putsata, koska lunta tuli paljon kerralla, ettei se esim jäädy siihen), pihaa meillä on rivitalossa kaksi metriä. Rahankäyttötaidot 5-vuotiaan tasolla. Työpaikat tähän asti olleet vähän mitä sattuu vaihtuen useita kertoja vuodessa. Ulostottovelkaa on, tottahan toki. Koska olen kotona, minulle on ok, että siivoan enemmän ja käyn kaupassa tms, mutta hänen kanssaa tuntuu, että saa koko ajan pitää puoliaan tai hän kyllä vie kaiken ja käyttää hyväkseen, omatunto ei ikinä hänellä sano mitään siitä, mikä olisi reilua ja kohtuullista eikä hän tosiaan ikinä saa käskemättä aikaan yhtään mitään.
En usko, että hän tekee näitä kaikkia tahallaan, hän on vaan ihan oikeasti tosi avuton ja ajattelematon mutta en halua komentaa ja määräillä aikuista ihmistä.
Nyt olen tullut siihen pisteeseen, etten ihan oikeasti jaksa enää. Kun meillä menee hyvin, meillä on tosi hauskaa yhdessä ja perheenä, mies on läsnä ja on tosi hyvä isä, lapsi on hänelle kaikki kaikessa. Meillä on samanlaiset arvot ja kasvatusperiaatteet. Rakastan häntä vilpittömästi, mutta arkemme on minulle sietämätöntä. Eteenkin kun minua ei ikinä panna, se kiristää hermoa ihan sietämättömästi. En uskalla tehdä itseäni tykö, koska sain tosi inhottavaa kohtelua, kun olin raskaana.
En haluaisi erota enkä olla yksinhuoltaja mutta en voi toisaalta jatkaakkaan näin, oman jaksamisen ja katkeroitumisen uhan takia sekä siksi, että lapsi saa ihan sairaan mallin parisuhteesta, kun toinen hoitaa kaiken ja toinen pahoittaa mielen vähintään kerran viikossa.
Tämä on nyt ihan sekava kirjoitus, mutta antakaa vertaistukea! Miten olette pärjänneet yksin lapsen kanssa? Meillä mies varmasti osallisuisi lapsen elämään vaikka erottaisiin, mutta toisaalta olen valmis kestämään tosi paljon, ettei lapsen tarvitisi asua kahdessa eri kodissa. En toisaalta ihan näin paljona.. Voisikoha pariterapiasta olla apua? Mies aina haluaa yrittää ja korjata asioita, mitään konkreettista ei vaan saa aikaan kuten että tarttuisi imuriin. Eilen siivosin koko asunnon yksinäni kun hän tuli töistä aiemmin ja nukkui päiväunia lapsen kanssa. Tänään puhdistan ilmanvaihto mitkä lie poistojutu joka huoneeta, kun ne on ihan mustat ja tulee huono sisäilma jossei niitä putsaa, olen puhunut tästä hommasta hänelle monta viikkoa, mutta ei hän vaan tee sitä, paitsi jos käsken ja sitten tulee riita. Vituttaa ja ahdistaa. Tuntuu myös tosi tyhmältä kirjoittaa tänne tällaisista ongelmista, kun on itse valinnut noin pöllön ihmisen kumppaniksi ja toiseksi miehestä niinkuin se olisi joku koira. Mies sitä ja mies tätä. Pelottaa muuten kirjoittaa tänne näin henkilökohtaisista asioita, jos tuleekin ilkeilyä.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TAAS KERRAN: miten ihmeessä te onnistutte naaraamaan noita kusipääukkoja ja vielä menette ihan vapaaehtoisesti kimppaan niiden kanssa ja teette lapsiakin??? Ei vaan ymmärrä....
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 13:13"]
Tuliko kotitöiden tekemättömyys jotenkin yllätyksenä?
[/quote]
No mutta kun ap ja muut mammat luulee, että he rakkaudellaan pystyvät muuttamaan miehen ja sen tavat....
No moralisointi sikseen, jos eroaa saa varmasti tehdä ne kotityöt yksikseen, ei se sitä muuta millään tavalla.
Eroa. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi. Jaksat ja pärjäät varmasti paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis oliko mies jotenkin erilainen ennen lasta? Jos ei, niin miksi hankit lapsen tuollaisen kanssa? Kuvittelitko, että se ihan itsekseen muuttuu?
Oletteko keskustelleet asiasta? Asiallisesti, riitelemättä? Mitä olet sanonut, mitä mies on sanonut? Ymmärtääkö, että asia oikeasti vaivaa sinua etkä jaksa hoitaa kotia yksin?
Muutos on kyllä mahdollinen, mutta myös miehen täytyy haluta sitä ja tehdä töitä sen eteen. Sinä voit olla tukena toisen muutoksessa, mutta sinä yksin et voi toista ihmistä muuttaa.
No, kun maito on jo kaatunut (eli lapsi tehty tälle nimenomaiselle miehelle), niin varmaan eroaisin. Mieti ihan oikeasti, riittääkö sinulle se, että kun teillä menee hyvin, teillä on tosi hauskaa? Voimaannutko tuossa suhteessa? Sitäpaitsi tuo "mies on läsnä ja on tosi hyvä isä, lapsi on hänelle kaikki kaikessa. Meillä on samanlaiset arvot ja kasvatusperiaatteet." ei ihan mätsää tuon alkukirjoituksen kanssa. Että mennään ryyppäämään koska huvittaa, ei voi mennä lapsen kanssa mihinkään tai tulee riitaa, ei voinut lumitöitä vaikka olit juuri synnyttänyt, voi hyvin tupata sut bussiin päästäkseen yksinään ryyppäämään - mikä tuossa huokuu sitä hyvää isää tai edes kumppanuutta sinua kohtaan? Vieläpä, kun toista ei voi muuttaa, vain itseään, ja miehesi tuskin oivaltaa mitään muutostarvettaan edes itsessään, joten sinä voit valita joko jäädä ja sietää, tai sitten et siedä, ja lähdet. Entä mikä olisi rehellinen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen: Kun ajattelet elämääsi 10 vuoden päästä, näetkö itsesi onnellisena tämän saman miehen rinnalla, tässä samassa elämässä (koska et voi laittaa mitään sen varaan, että hän oivaltaisi muuttua)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos keskustelu ei onnistu vaan menee aina riitelyksi, niin kirjoita kirje. Sen mies voi lukea rauhassa ilman, että kokee heti tarvetta puolustautua (jolloin sinun viestisi ei mene perille, kun mies nostaa suojamuurit heti). Älä kirjoita sitä vihaisena vaan rauhallisessa ja selkeässä mielentilassa. Kirjoita asiallisesti mikä vaivaa, miltä se sinusta tuntuu. Ole rehellinen tunteistasi, mutta älä muotoile kirjettä syyttelevästi ("kun sitä et koskaan ja minä aina ja sinä et ikinä") vaan koita kirjoittaa objektiivisesti.
Kirjoita toiveistasi ja peloistasi tämän tilanteen ja elämänne suhteen. Kerro mitä olet itse yrittänyt tehdä ja mitä olet valmis tekemään, että tilanne paranee ja kerro, millaisia vastaantulemisia toivoisit mieheltä.
Mainitse, että et halua syytellä ja suututtaa, vaan että olet oikeasti surullinen, peloissasi ja huolissasi. Kerro rehellisesti, että vaikka rakastat miesä, et pysty olemaan onnellinen tällaisessa suhteessa. Älä uhkaile erolla, mutta tuo ilmi se, että tilanne voi päätyä siihen jos sinä palat loppuun. kerro tuosta, että pelkäät lapsen saavan aivan vääristyneen kuvan tasa-arvoisesta parisuhteesta koska teidän suhteenne ei tunnu sellaiselta. Huom: On tärkeä muotoilla nimenomaan noin, että "minusta suhteemme ei tunnu tasa-arvoiselta" eikä niin, että "suhteemme ei ole tasa-arvoinen". Samoin, että "minusta tuntuu siltä, että et välitä minusta kun teet asiaa X" eikä niin, että "sinä et välitä minusta koska teet asiaa X". Noissa lausemuotoiluissa on vissi ero erityisesti vastaanottajalle -ensimmäisellä tavalla kerrot miten sitä itse tilanteen koet, jälkimmäisellä tavalla teet suoria oletuksia toisesta, toisen tunteista ja ajattelumaailmasta ja kerrot niitä totuutena (jota ne eivät luultavasti ole). Se ei ole hyvä lähestysmistapa. Toivottavasti ymmärsit mitä ajan takaa.
Itse olen aina kokenut kirjeet parhaimmaksi vaihtoehdoksi lähestyä toista henkilöä silloin, jos asiasta keskustelu muuten menee riitelyksi. Mutta muista se tärkein, ettet kirjoita kirjettä vihaisena tai poissa tolaltasi. Kuulostaa ehkä tyhmältä neuvolta, mutta käy ensin pitkällä kävelyllä (1-2h) luonnossa (yksin, jos mahdollista, jos saat lapsen johonkin siksi aikaa) jotta saat mielesi rauhoittumaan, meditoi vaikka hetkinen ja kirjoita kirje sitten. Älä lähetä sitä heti, lue se läpi uudelleen seuraavana päivänä ja pyydä vaikka jotain toista henkilöä lukemaan se myös.
Kirjoita kirjeeseen, että toivot miehen lukevan sen rauhassa useamman kerran ja toivo, että mies vastaa sinulle vasta kun on itse myös rauhallinen. Anna aikaa perehtyä kirjeeseen ja anna aikaa miettiä vastausta.
Toivon onnea teille ja paljon voimia, ei tällainen helppoa ole, mutta se muutos yhdessä on mahdollinen, jos mies oikeasti rakastaa sinua ja tajuaa, miten onnettomaksi tekee sinut. Ja kunhan hän on valmis muuttamaan omia toimintatapojaan.
Alue: Aihe vapaa
Oikea aika erota on NYT. Tilanne ei tuosta tule koskaan paranemaan. Ajattele itseäsi ja lastasi.