En ole koskaan tajunnut hehkutusta Jennifer Anistonista
Että niin kaunis ja seksikäs. En näe kumpaakaan. Ihan mukavan näköinen, mutta maksimissaan tosiaan ihan mukavan näköinen.
typerää sinänsä puhua ulkonäöstä, ei kuulu mun yleisimpiin ajatuksiin, mutta kun hänestä aina kirjoitetaan niin kauniina ja hyvin säilyneenä. Ei ole kumpaakaan kasvoiltaan. Miehekäs, isoleukainen kasvonmalli, pienet silmät, ei mitään hehkeää. Se Frendien Monica oli ja on kaunis, kauniit piirteet.
Aniston on näyttelijänä korkeintaan keskinkertainen eikä ole edennyt mihinkään teinihömppäkomedioista, vaikka on viiskymppinen. Ei yhtään syvälliistä, sielukasta elokuvaa tai roolia. Vaikuttaa pinnalliselta kaikin tavoin, ei ota kantaa mihinkään, pelkkää hömppää.
Mikäpä siinä toisaalta. Toivon kaikkea hyvää jne. Mutta voitaisi lopettaa se ihmeellinen ylistys hänestä jotenkin erityisen hehkeänä. Nykyisin kovin pumpattu naama, minkä suon sen ikäiselle, joo, mutta tuiki tavallisen näköinen, tuiki tylsä tuon tason menestyjöksi, tuiki tylsä tyylikin, vaikka rahaa on.
Kommentit (97)
Kyllä se silloin frendien aikoihin oli ihan hot, mutta alamäki on ollut jyrkkä. Ja sekään ei auta että luonteesta tosiaan tulee vähän ankeat vibat.
Vierailija kirjoitti:
No oliha nse sillon 90-luvulla. Nyt 51-vuotias kurppa niin onko se ihmekään.
Onhan tuo paljon terveemmän ja kauniimman näköinen verrattuna keskimääräiseen viiskymppiseen.
kateelliset akat nyt harvemmin tajuaa mitään
Eipä näistä aina tiedä. Osa kuumista nimistä ei välttämättä ansaitse asemaansa sen enempää, kuin joku muu joka jääkin varjoon. Taitaa olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ilmiöstä usein kyse.
Minusta nämä avautumiset jonkun naisen "rumuudesta" on jotenkin säälittäviä ja noloja. Siis jotain ottaa niin paljon päähän, että hänen mielestään ruman ihmisen ulkonäköä hehkutetaan silloin tällöin jossain viihdeartikkeleissa, että pitää tilittää siitä internetissä ja listata vielä seikkaperäisesti kaikki tämän ihmisen virheet. Sitä voi väittää ettei ole mitenkään kateellinen tai katkera, mutta siltä se vaan kuulostaa.
Olet väärässä tuosta syvällisyydestä. The Good Girl-elokuvassa Jen on hyvä ja sielukas.
Aika paljon on kyllä hömppäkomedioissa, mutta niin taitaa olla muutkin Frendit-tähdet. Se rooli jää päälle ja leimaa näyttelijän.
Eikö se ole vaan hyvä ja rohkaiseva asia, että voi menestyä vaikka ei ole varsinainen kaunotar? Ei hakeudu skandaaleihin,nakuile ja bileitä? Naisissa muutenkin tuijotetaan liikaa pintaa ja ikää.
Jennifer vaikuttaa perusluonteeltaan maanläheiseltä ja hauskalta. Eikä taida olla mikään pinnallinen tyyppi: hänhän tuli Instagramiinkin ihan vastikään ja painostettuna.
Minusta hän on hauska ja eloisa komedienne, esim.siinä filmissä missä sählää Ben Stillerin kanssa. Polly jotain?Naapurintyttömäinen ulkonäkö on samaistuttavampi kuin joku megan fox. Verrattavissa renee z joka tosin pilasi tavallisen kivan ulkonäkönsä.
Mun mielestäni Jennifer on kaunis ja seksikäs, jäntevä urheilullinen vartalo. Kivan väriset hiukset.
Olisin mielelläni Jenniferin näköinen. Luonnollinen, pilke silmäkulmassa, nätti vartalo, kauniit hiukset. Ei ole pilannut ulkonäköään ankkahuulilla.
N46
Kasvoiltaan ei ole kaunotar mutta vartalo on mielestäni 10 ( säärien ja selän mittasuhteet juuri sellainen että kaikki vaatteet näyttää kauniilta).
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se silloin frendien aikoihin oli ihan hot, mutta alamäki on ollut jyrkkä. Ja sekään ei auta että luonteesta tosiaan tulee vähän ankeat vibat.
Mun mielestä just päinvastoin. Aniston vaikuttaa juuri luonteeltaan kivalta, rennolta ja jalat maassa olevalta tyypiltä, päinvastoin kuin moni muu Hollywood-tähti.
Vierailija kirjoitti:
Kasvoiltaan ei ole kaunotar mutta vartalo on mielestäni 10 ( säärien ja selän mittasuhteet juuri sellainen että kaikki vaatteet näyttää kauniilta).
Jennifer näyttää juhlapuvuissa todella tyylikkäältä. Ja esim jossain farkkuasussa todella seksikkäältä, juuri sellaiselta nätiltä naapurintytöltä joka ei tarvitse mitään turbohuulia ja metrin pituisia hiuslisäkkeitä.
Harvoja komedienneja joita tykkään katsoa, Frendeissä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se pelkkää hömppää ole tehnyt, katso leffa Cake. Koomikkohan se on ja hyvä vaikeassa lajissa.
Jennifer Aniston on jäänyt sen yhden ja saman tv-roolin vangiksi eikä hän yleensä viitsi edes vaihtaa hiustyyliään niissä elokuvarooleissa. Ei ole tehnyt minuun miehenä mitään erityistä vaikutusta ja komediennesta Julia Louis-Dreyfus on huomattavasti terävämpi rooleissaan.
Ehkä hiuksissa on kiiltoa ja näytti etenkin nuorempana huolitellulta, ei halvalta.
Samalla prinsessa Dianaa pidetään suurena kaunottarena. Näettekö yhteisiä ominaisuuksia? Olen osin olettanut, että Diana-hehkutus johtui Charlesista ja prinsessa-statuksesta. Ilmeisesti monet aidosti pitävät Dianaa valtavan kauniina.
Voiko Anistonin hohto osittain johtua Rachelin Frendit-poikaystävä Rossista?
Jennifer on kaunis naapurintyttömäinen jota tavismies uskaltaisi baarissa lähestyä kolmen lonkeron jälkeen. Mies lähestyy Jenniferiä, katsoo alaviistoon rintoihin ja sanoo "käytteks te usein täällä" 😁
Ihmettelin ja ihmettelen miten Aniston oli suosituin ja hypetetyin Frendi. Brad Pitt selittää osaltaan sitä suosiota. Coxhan oli se kaunotar, myös seksikäs ja osasi hänkin näytellä. Mutta en minä mies ole, niin en osaa sitä seksikkyyttää samalla tavalla ajatella. Anistonhan on todella viehättävä, sitä ei käy kieltäminen.
Joku mainitsi aiemmin Salkkarit Miian. Arvoituksena sekin on pysynyt, miksi Miia niin hehkutettiin. Hän ei ainakaan ole nätti, erikoisen näkönen, persoonallinen. Sekö selittää? Tässäkin osaltaan suhde Sakun kanssa. Silja oli se kaunotar ja oli muutenkin mun suosikki. No, hänen roolihahmonsa oli kiukuttelija.
Jennife on NIIN seksikäs!