Koulut ja oppilaitokset ovat joukkokokoontumispaikkoja, ja oppilaat pitää nyt siirtää etäopetukseen!
Muuten koronan leviäminen ei pysähdy.
Kaikki muu, opiskelijajuhlat ja harrastukset ovat vain oheistoimintaa. Koulu aiheuttaa isot joukkokokoontumiset ja pakottaa käyttämään julkisia liikennevälineitä.
Koronatoimenpiteet kouluissa ovat pelkkää sanahelinää.
Tämä tilanne lähtee käsistä, jos ei nyt uskalleta toimia. Ja kunnon etäopetusta, kiitos!
Kommentit (43)
Alueellisesti, kiitos. Koko maahan rajoituksia on ihan turha laittaa niin kauan kuin tilanne on alueellisesti hyvin erilainen. Esim. Oulussa (n. 200 000 asukasta) on viimeisen 2 viikon aikana todettu 3 tartuntaa, vaikka testausmäärät ovat Suomessa ihan suurimpien joukossa.
Kyllä. Noin kolmasosa tapauksista on nyt kouluissa, eli aika ilmeinen parannus olisi laittaa 4-9 luokat ja toinen aste nyt ainakin kuukaudeksi etään.
Etäopetus olisi nyt äärimmäisen tärkeää. Pelastaisi monia lapsia, vanhempia ja isovanhempia tartunnoilta. Miksi opettajat itse eivät aja tätä asiaa eteenpäin?
Jos et ole Li Andersson, niin mielipiteesi on epäkoherentti.
Mutta mielisairaathan tällä palstalla lähinnä keskustelevat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Noin kolmasosa tapauksista on nyt kouluissa, eli aika ilmeinen parannus olisi laittaa 4-9 luokat ja toinen aste nyt ainakin kuukaudeksi etään.
Sekoitat nyt asioita. Tapauksia on toki ollut oppilaiden keskuudessa mutta ne on saatu muualta kuin koulusta ja sitten altistettu muita siellä koulussa. Jatkotartuntoja ei kouluissa kuitenkaan ole ollut juuri lainkaan eli koulut eivät tämän hetken tietämyksen mukaan ole merkittävä tartuntojen lähde.
Aika hyvää öyhöttämistä aloittajalta, mutta ei ihan pidä paikkaansa.
Yritä myöhemmin uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Noin kolmasosa tapauksista on nyt kouluissa, eli aika ilmeinen parannus olisi laittaa 4-9 luokat ja toinen aste nyt ainakin kuukaudeksi etään.
Lapset ei levitä... T. Harri S

Olet muuten oikeassa. He eivät ole kouluissa levittäneet juuri lainkaan tartuntoja eteenpäin. Sen sijaan lapset ovat kyllä sairastuneet jos esim. joku oma perheenjäsen tai joku saman urheilujoukkueen jäsen on sairastunut.
Niitähän on siirrettykin.
Siis niillä alueilla joilla tartuntoja on ollut paljon.
Mitä järkeä on sulkea kouluja seuduilla, jolla virusta ei ole ollenkaan?
Nuo kaikki etäkoulu ja useat muutkin päätökset tehdään nyt alueellisesti, eki paikkakunnittain.
Vain valmiuslaki on voimassa, kuten keväällä oli, voi hallitus antaa määräyksiä.
Jokainen voi vaatia kouluviranomaisia omalla paikkakunnallaan sulkemaan, jos tartuntatautilaki sen edellyttää.
Ja jos tartuntatautilääkäri määrää koulun oppilaat vaikkapa karanteeniin altistuksen takia.
397
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Noin kolmasosa tapauksista on nyt kouluissa, eli aika ilmeinen parannus olisi laittaa 4-9 luokat ja toinen aste nyt ainakin kuukaudeksi etään.
Sekoitat nyt asioita. Tapauksia on toki ollut oppilaiden keskuudessa mutta ne on saatu muualta kuin koulusta ja sitten altistettu muita siellä koulussa. Jatkotartuntoja ei kouluissa kuitenkaan ole ollut juuri lainkaan eli koulut eivät tämän hetken tietämyksen mukaan ole merkittävä tartuntojen lähde.
En sekoita, ja jatkotartuntoja on kyllä ollut. Jonkin verran uutisoitukin.
Koulut ovat merkittävässä asemassa myös sikäli, että jäljittämiset ja karanteenit kouluissa työllistävät todella paljon terveydenhuoltoa. Ainakin HUS alueella ja muutamissa muissa tartuntojen suhteen keskeisessä paikassa koulut tulisi laittaa etäopetukseen vähintään nyt 1kk ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Noin kolmasosa tapauksista on nyt kouluissa, eli aika ilmeinen parannus olisi laittaa 4-9 luokat ja toinen aste nyt ainakin kuukaudeksi etään.
Lapset ei levitä... T. Harri S
Olet muuten oikeassa. He eivät ole kouluissa levittäneet juuri lainkaan tartuntoja eteenpäin. Sen sijaan lapset ovat kyllä sairastuneet jos esim. joku oma perheenjäsen tai joku saman urheilujoukkueen jäsen on sairastunut.
Ja urheilujoukkueen jäsenkö ei ole lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Noin kolmasosa tapauksista on nyt kouluissa, eli aika ilmeinen parannus olisi laittaa 4-9 luokat ja toinen aste nyt ainakin kuukaudeksi etään.
Sekoitat nyt asioita. Tapauksia on toki ollut oppilaiden keskuudessa mutta ne on saatu muualta kuin koulusta ja sitten altistettu muita siellä koulussa. Jatkotartuntoja ei kouluissa kuitenkaan ole ollut juuri lainkaan eli koulut eivät tämän hetken tietämyksen mukaan ole merkittävä tartuntojen lähde.
Höpöhöpö. Jatkotartuntoja on ihan merkittävä määrä niitäkin. Uutisiin eivät tokikaan päädy kuin harvakseltaan.
Käsittääkseni hallitus ei voi noita määräyksiä enää antaa.
Nuo kaikkihan ovat laissa sanottuja asioita, mitä voi ja mitä ei voi tehdä.
Tosiaan tuo valmiuslaki joka keväällä oli, antoi hallitukselle laajat oikeudet määrätä asioista.
Normaalioloissa noin ei ole.
En ymmärrä miksei etäopetuksesta tule tavallisen rinnalle saman arvoinen opetusmuoto. Serkulla i menee kolme tuntia joka päivä koulumatkoissa. Hänelle valinnaiset etäpäivät toisi paljon laatua elämään. Kiusatut voisi jäädä etäipetukseen tai kiusaajat määrätä pois koulusta kotiin etäipetukseen. Ja uhka päälle, jos se ei onnistu, niin siirto entisajan koulukotiin kouluun. Pienistä sairauksista voisi jäädä kotiin etäkouluun. Tai kilpaurheilijoilla kilpailumatkohen opiskelu sujuisi etänä. Teknisesti kaikki valmiudet on olemassa, mutta ihmiset eivät ole valmiit tähän. Vaikka ketään ei pakotettaisi, niin nytkin koulussa vähentyisi porukka, kun osa olisi etänä. Ja jos jollain ei etänä opiskelu sujuisi, niin siirto takaisin lähiopetuksee.
Varmasti löytyy eri malleja, vaikka joku maksimi kiintiö etäooetukselle, jota voi valinnaisesti käyttää. Ja lisäkiintiön saa anomalla.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni hallitus ei voi noita määräyksiä enää antaa.
Nuo kaikkihan ovat laissa sanottuja asioita, mitä voi ja mitä ei voi tehdä.Tosiaan tuo valmiuslaki joka keväällä oli, antoi hallitukselle laajat oikeudet määrätä asioista.
Normaalioloissa noin ei ole.
Se on totta, hallitus ei voi määrätä. Mutta hallitus ja THL voisivat antaa vahvan kannanoton siihen, että etäopetus on varteenotettava vaihtoehto tässä tilanteessa niillä alueilla, missä tapauksia on paljon. Se antaisi viranomaisille lihaa luiden ympärille tehdä päätöksiä etäkoulusta.
Tartun sanaan "kunnon etäopetus". Moni on sanonut, että se tarkoittaa opettajan opettamista. Teimme laajan kartoituksen oppilaiden mielipiteistä ja 90% oli sitä mieltä, että ei turhaa höpötystä, aikaa pitää jäädä tehtävien tekoon ja että livetunteja oli aivan riittävästi (pidin yleensä yhden livetunnin viikossa luokkaa kohden, jos tunteja oli 1-2 viikossa ja jos enemmän niin ainakin kaksi) ja että mieluummin opetusvideoita, jotka voi itse katsoa rauhassa haluamallaan hetkellä.
Itse kannatan kyllä sitä, että jokaisen oppitunnin alussa käydään läpi paikalla olijat, mutta tuo kunnon etäopetus on aika epämääräinen vaatimus. Omat livetuntini koostuivat keväällä siitä, että ensin tarkistettiin läksy, sitten kävin nopeasti uutta asiaa (muistiinpanot, videot ja oma selitys) ja lopuksi sai tehdä tehtäviä omaan tahtiin (ja ne tarkistettiin sitten seuraavalla tunnilla). Liveosuus siis kesti 20-40 minuuttia, ei täyttä 45 minuuttia. En tiedä, lasketaanko tällaista kunnon livetunniksi. Enemmän näissä etätunneissa ärsyttää se, että en saa oppilaisiin juuri minkäänlaista kontaktia. Suuta ei voi avata, nimenhuudossakin kirjoitetaan vaan sinne tekstikenttään että paikalla. Ei kysekään, että olisi kamera päällä enkä toki sitä vaatinutkaan, kun yhteys olisi voinut katketa ja suurin osa ei päästä ääntäkään koko tunnin aikana. Arvioi siinä sitten osaamisen tasoa, pakko oli laittaa tehtäviä vinot pinot, että sain arvioinnin tueksi jotakin.
Oppilaat antoivat paljon negatiivista palautetta siitä, että etätunneilla vain juteltaisiin tai kyseltäisiin kuulumisia, sen sijaan ylemmältä taholta tuli keväälläkin tiukkaa käskyä, että on kyseltävä kuulumisia ja tapaamisten pitää olla rentoja. Siinä sitten opettajan on vaikea päättää, mitä noudatettaisiin, kun aina on niitä, jotka ovat tyytymättömiä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksei etäopetuksesta tule tavallisen rinnalle saman arvoinen opetusmuoto. Serkulla i menee kolme tuntia joka päivä koulumatkoissa. Hänelle valinnaiset etäpäivät toisi paljon laatua elämään. Kiusatut voisi jäädä etäipetukseen tai kiusaajat määrätä pois koulusta kotiin etäipetukseen. Ja uhka päälle, jos se ei onnistu, niin siirto entisajan koulukotiin kouluun. Pienistä sairauksista voisi jäädä kotiin etäkouluun. Tai kilpaurheilijoilla kilpailumatkohen opiskelu sujuisi etänä. Teknisesti kaikki valmiudet on olemassa, mutta ihmiset eivät ole valmiit tähän. Vaikka ketään ei pakotettaisi, niin nytkin koulussa vähentyisi porukka, kun osa olisi etänä. Ja jos jollain ei etänä opiskelu sujuisi, niin siirto takaisin lähiopetuksee.
Varmasti löytyy eri malleja, vaikka joku maksimi kiintiö etäooetukselle, jota voi valinnaisesti käyttää. Ja lisäkiintiön saa anomalla.
Hybridimallia voisi todellakin hyödyntää kouluissa ilman koronaakin. Esimerkiksi viikko-viikko tai 2/3-mallia. Koulumatkat voivat olla lapsille rankkoja ja moni asia voi olla jopa helpompaa oppia kodin hiljaisuudessa kuin rauhattomassa luokassa. Lähiopetusta tarvitaan myös, mutta erilaisia yhdistelmiä voisi paljon laajemmin hyödyntää..
Vierailija kirjoitti:
Tartun sanaan "kunnon etäopetus". Moni on sanonut, että se tarkoittaa opettajan opettamista. Teimme laajan kartoituksen oppilaiden mielipiteistä ja 90% oli sitä mieltä, että ei turhaa höpötystä, aikaa pitää jäädä tehtävien tekoon ja että livetunteja oli aivan riittävästi (pidin yleensä yhden livetunnin viikossa luokkaa kohden, jos tunteja oli 1-2 viikossa ja jos enemmän niin ainakin kaksi) ja että mieluummin opetusvideoita, jotka voi itse katsoa rauhassa haluamallaan hetkellä.
Itse kannatan kyllä sitä, että jokaisen oppitunnin alussa käydään läpi paikalla olijat, mutta tuo kunnon etäopetus on aika epämääräinen vaatimus. Omat livetuntini koostuivat keväällä siitä, että ensin tarkistettiin läksy, sitten kävin nopeasti uutta asiaa (muistiinpanot, videot ja oma selitys) ja lopuksi sai tehdä tehtäviä omaan tahtiin (ja ne tarkistettiin sitten seuraavalla tunnilla). Liveosuus siis kesti 20-40 minuuttia, ei täyttä 45 minuuttia. En tiedä, lasketaanko tällaista kunnon livetunniksi. Enemmän näissä etätunneissa ärsyttää se, että en saa oppilaisiin juuri minkäänlaista kontaktia. Suuta ei voi avata, nimenhuudossakin kirjoitetaan vaan sinne tekstikenttään että paikalla. Ei kysekään, että olisi kamera päällä enkä toki sitä vaatinutkaan, kun yhteys olisi voinut katketa ja suurin osa ei päästä ääntäkään koko tunnin aikana. Arvioi siinä sitten osaamisen tasoa, pakko oli laittaa tehtäviä vinot pinot, että sain arvioinnin tueksi jotakin.
Oppilaat antoivat paljon negatiivista palautetta siitä, että etätunneilla vain juteltaisiin tai kyseltäisiin kuulumisia, sen sijaan ylemmältä taholta tuli keväälläkin tiukkaa käskyä, että on kyseltävä kuulumisia ja tapaamisten pitää olla rentoja. Siinä sitten opettajan on vaikea päättää, mitä noudatettaisiin, kun aina on niitä, jotka ovat tyytymättömiä.
Minun lapseni oli kasilla ja vain kaksi opettajaa piti etätunteja ja lopuilta tuli tehtäviä. Täysin riittämätön panos opettajilta. Tuo kuulostaa oikein hyvältä.
Kaikki halukkaat saisivat siirtyä heti 6-9 luokilla ja toinen aste kokonaan. Palataan asiaan sitten muutaman kuukauden päästä. t.ope