Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kontrolloiva mies, apua?

Vierailija
27.11.2013 |

Olemme mieheni kanssa asuneet yhdessä noin vuoden päivät. Ensimmäiset kuukaudet olivat aivan ihania, kuten myös seurusteluaikamme ennen yhteenmuuttoa. Mies oli huomaavainen ja auttoi erittäin paljon kodinhoidossa ja kuluissa ollessani hetken työttömänä. Jo alkuaikoina huomasin hänen olevan mustasukkaista sorttia, mutten antanut asian häiritä. Viime kuukausina miehen käytös on muuttunut täysin, yritän nähdä hänessä niitä piirteitä mihin ihastuin, mutta niiden näkemisestä on tullut erittäin vaikeaa, jopa täysin mahdotonta. Mies itse käy usein ulkona yksinkin, mikä on aina ollut mulle ihan ok sillä luotan häneen täysin. Käyn usein itsekkin kahvilla ystävien luona ja olen erittäin sosiaalinen. Kuitenkin aina kotiin palatessa vastassa on usein erittäin kiukkuinen ja kireä mies, josta selvästi näkee, ettei kahvihetkeni jne miellyttäneet. Todella vaikea selittää, mutta aina saa sellaisen kuvan etten olisi saanut lähteä ulos. Tässä siis puhutaan täysin ihmisten aikaan tapahtuvasta näkemisestä, ei baareissa ravaamisesta. 

 

Erään riitamme päätteeksi (joka juurikin alkoi yllämainitusta syytä) hän riuhtoi ja puristi käsivarsiani. Menin täysin lukkoon enkä osannut muuta kun itkeä loppuyön johon sainkin vastauksena huutoa siitä, että ''vollotan'' täysin turhaan. 

 

Mies on lisäksi jäänyt lukuisista valheista kiinni, lainaa jatkuvasti rahaa joka kuluu ties minne. Osa netissä pelaamiseen ja osa sitten viihteellä käymiseen. Rahankäytöstä on tullut aivan holtitonta, joudumme muuttamaan asuinjärjestelyjämme miehen mokailun ja valehtelun vuoksi. Olen maksanut hänelle palkastani asumiseen menevän summan, jonka hän on sitten käyttänyt laskujen maksamiseen. (Jälkeenpäin ajateltuna erittäin typerää, mutta nimeäni ei ole vuokrasopimuksessa ja olen luottanut, että aikuinen ihminen osaa hoitaa tällaiset perusasiat) Kävikin ilmi, ettei mies ole laskuja maksanut, jonka vuoksi joudumme nyt muuttamaan erittäin nopealla aikataululla. 

 

Pahinta tässä on hänen suhtautumisensa asiaan, tuntuu kun ei katuisi mitään! Sanoo kyllä olevansa pahoillaan, mutta kehonkieli ja äänensävy sanoo jotain aivan muuta. Uhkailee minua erolla, koska ilmeisesti kokee sen helpompana kuin totuuden kertomisen ajatuksistaan ja ongelmistaa. Kuitenkin jos minä näytän lähtemisen merkkejä, pystyy hän muuntautumaan taas hetkeksi siihen unelmien mieheksi ja olen taas hämilläni siitä mitä pitäisi tehdä. Toki hyviäkin päiviä on, mutta tuntuu ettei niitä ole tarpeeksi huonoihin verrattuna. 

 

Tiedän, ettei suhteemme ole terve enkä oikein jaksa uskoa, että tämä tästä lähtisi paremmin toimimaan. Lähinnä mietityttää miten saan miehen jätettyä ja omat ajatukseni selvitettyä. Onko teistä kukaan tapaullut tällaista absoluuttista kusipäätä? Tuntuu kun olisin jossain kestoshokissa ja täysin kykenemätön toimimaan. :(

 

Kiitos jos joku jaksoi lukea, mies häpeää käytöstään niin paljon, että on kieltänyt kertomasta näistä kellekkään.. En tiedä mitä tehdä.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä parempiakin miehiä on.

Vierailija
2/19 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee ensimmäiseksi niin, että kerrot miehen käytöksestä ystävillesi ja perheellesi. Heiltä saat tukea ja voimaa. Oikeasti ainoa vaihtoehto tuossa on erota. Luultavasti mies muuttuu aggressivisemmaksi ja epätoivoisemmaksi, uhkailee enemmän jne, jolloin ero on vaikeampaa ja pelottavampaa. Kannattaa lähteä nyt, olla luja ja vahva. 

 

Sinuna tekisin niin, että pakkaisin tarpeelliset tavarani ja muuttaisin vanhempieni tai ystävieni luokse. Vasta sen jälkeen soittaisin miehelle ja kertoisin erosta. En uskaltaisi kahdestaan kertoa, koska en voisi olla varma miehen reaktiosta. Tsemppi oikein kovasti!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedät itsekin, että asiat eivät ole ollenkaan hyvin. Kannattaa lähteä nyt, kun mies ei ole vielä saanut nujerrettua sinua. Onneksi ette ilmeisesti ole naimisissa, eli pääset miehestä eroon nopeasti, ja ennen kaikkea: onneksi teillä ei ole lapsia (eihän?!)!

Vierailija
4/19 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde vielä kun voit. Vuosien myötä lähteminen tulee vain hankalammaksi. Itsetuntosi poletaan maahan ja pian huomaat, ettet kykene luottamaan itsenäisesti selviämiseesi ilman tuota luonnehäiriöistä miestä. Juokse!!

Vierailija
5/19 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se mies käytöstään häpeä. Siksi hän kieltää sinua kertomasta kenellekään, että voi esittää "ihanaa miestä " ulkopuolisille.

Vierailija
6/19 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ulkomaalainen mies?

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 20:37"]

Onko ulkomaalainen mies?

 

 

 

[/quote]

 

 

Mies on suomalainen, eikä meillä onneksi ole vielä lapsia..

 

Vierailija
8/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on aivan samanlainen mies, alkoholi ja peliriippuvuuden omaava.

Ensimmäinen vuosi oli ok, sitten alkoi eristäminen kavereista ja omista menoista. Tekee rahalla mitä huvittaa ja kun omat loppuvat käskyttää hän minut hommaamaan lisää sukulaisilta. On myös agressiivinen humalassa, särkee tavaroita ja puristelee minua. Lyönyt ei ole. Tämä on helvettiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 15:21"]

Pahinta tässä on hänen suhtautumisensa asiaan, tuntuu kun ei katuisi mitään! Sanoo kyllä olevansa pahoillaan, mutta kehonkieli ja äänensävy sanoo jotain aivan muuta. Uhkailee minua erolla, koska ilmeisesti kokee sen helpompana kuin totuuden kertomisen ajatuksistaan ja ongelmistaa. Kuitenkin jos minä näytän lähtemisen merkkejä, pystyy hän muuntautumaan taas hetkeksi siihen unelmien mieheksi ja olen taas hämilläni siitä mitä pitäisi tehdä. Toki hyviäkin päiviä on, mutta tuntuu ettei niitä ole tarpeeksi huonoihin verrattuna. 

 

[/quote]

Tää on juuri sellaista manipulointia, minkä vuoksi toinen osapuoli voi jäädä vielä suhteeseen, vaikka olisi selvää, että suhde on huono.

 

Mies käyttää ristiriitatilanteessa hyväkseen sitä, että naiselle on tärkeää, että riita selviää ja sopu tulee. Erolla uhkailu on ase, naisen saa taas hetkeksi sitoututettua suhteeseen, kun pitkän ja vaikean riidan jälkeen, jossa mies on uhkaillut erolla, palataankin taas sopuun.

 

Olen samaa mieltä kuin vastaaja numero kolme. Ei kannata kertoa eroaikeista. Kannattaa vain tehdä valmistelut, sopia muutto jonkun luo ja vaihtaa puhelinnumero salaiseksi.

 

Sanoisin, että ole avoin sukulaisillesi ja ystävillesi asiasta. Huomaat kyllä, ketkä ovat ne ihmiset, jotka jaksavat auttaa ja ymmärtää tässä vaikeassakin tilanteessa. Olen itse ollut vähän samantyyppisessä huonossa suhteessa. Monelle ihmiselle saatoin kertoa, että suhde on huono, onneksi hyvin monelle myös mistä syistä. Myös äitini ymmärsi miehen todellisen luonteen. 

Vierailija
10/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samassa veneessä ollaan ja voin kertoa että mitä pitempään jatkaa suhdetta, sen vaikeampi on erota ja lähteä.. olen täysin lytätty ja pelkään pieniäkin riitoja, koska miehen reaktiot ovat niin arvaamattomia ja väsyttäviä.. huutoa, haukkuja, pientä fyysistä väkivaltaa (kiinni pitäminen, tökkiminen, paiskaaminen johonkin), lähtemisellä uhkailua. Voimat hiipuu hitaasti mutta täysin varmasti. Tuntuu että olen vain varjo entisestäni ja en enää itsekään pidä itsestäni, kun olen niin muuttunut. Olen muuttunut valehtelijaksi. Valehtelen pienistäkin asioista.. sanon esimerkiksi käyväni kaupassa ja sitten käyn äkkiä kaupasta jotain ja käyn nopeasti tervehtimässä ystäviäni että saisin käydä rauhassa edes hetken jossain ilman että mies odottaa kotona kiukkuisena, kun ravaan omilla asioilla. Koskaan ei tiedä mistä mies saa hepulit. Kerrankin mies pyysi hakemaan olutta hänellä kaupasta ja erehdyin ottamaan häneltä yhden oluen. Tähänkin tuli täysin odottamaton reaktio. Huutoa siitä että jos hän pyytää tuomaan hänelle olutta niin tarkoittaako se silloin sitä että ne ovat sinun oluita että jos pyydän tuomaan 6 pulloa olutta HÄNELLE niin onko se sama kuin 5???! Osta seitsemän jos tahdot oman. Siis esimerkki siitä miten älyttömiin pieniin riitoihin voi manipuloivan ihmisen kanssa joutua. Joudut miettimään jokaista tekemistäsi, tapaamista, sanomista, mielipidettä, ostosta jne....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

11 jatkaa vielä.. ja kun näitä tapauksia alkaa tulla lähes joka päivä, että joudut miettimään kaiken miehesi kautta, niin pian tosiaan huomaat käveleväsi varpaillasi omassa kodissasi. Se sairastuttaa sinutkin ja huomaat pian olevasi masentunut ja ehkä huomaat myös että olet itsekin jollakin tavalla persoonallisuushäiriöinen eli tässä tapauksessa varmaan läheisriippuvainen. Kun elää vain toiselle ihmiselle ja silti toinen on epätyytyväinen, niin siinä äkkiä tuntee itsensä todella huonoksi ja mitättömäksi.

Vierailija
12/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tykkäsin 11 sun tekstistä sen takia, että se oli kuin minun, entisen minun, tekstiä.

 

Sitä huomaa opettelevansa selviytymään. Oppii valehtelemaan, juurikin noin että että saisi omaa aikaa. Valehtelee ystävistään, ihan kuin heitä pitäisi hävetä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa täysin exältäni.

 

LÄHDE POIS.

 

Exän käytös muuttui väkivaltaiseksi ja todella kontrolloivaksi vuosi vuodelta pahentuen. TILANTEESI EI TULE PARANEMAAN. MIES EI MUUTU KUIN PAHEMPAAN SUUNTAAN.

 

Jaksoin tuossa suhteessa 7 vuotta. Ero tuli miehen lukuisten pettämisten tultua ilmi. Eroaminen oli paras ratkaisu elämässäni.

 

LÄHDE POIS!!!

Vierailija
14/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

11 Tuo varpaillaan olo on niin tuttua! Saattaa olla kokonaan eri ihminen kahdessa minuutissa eikä suostu kertomaan mitään syytä käytökselleen. Huomaan olleeni erittäin maassa viimeisimmät viikot. Ei kiinnosta tehdä mitään, ahdistaa niin ettei happea saa. Ei tähän ole kun yksi ratkaisu, mutta toteutus vaatii vielä vähän suunnittelua varsinkin tuon arvaamattomuuden vuoksi. Kiitos kaikista rohkaisuista. 

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistinen persoonallisuushäiriö  on kyseessä. Viisainta se on alkaa kaikessa hiljaisuudessa etsiä omaa asuntoa, ennenkuin sinunkin luottotietosi ovat mennyttä. Ja ongelma on, jos sinun nimesi on tässä uudessa vuokrasopimuksessa toisena maksajana: osaako joku neuvoa, miten ap pääsee siitä irti?

 

Tarkista myös omat luottotietosi, se käy netissä maksamalla 20 verkkopankissa. Mies voi tehdä velkoja sinun nimiisi. Älä jää hyväksikäytön uhriksi! Oman asunnon osoitteen voit sitten salata laittamalla väestörekisteriin osoitetietojen luovutuskiellon, ja kun vaihdat puhelinnumerosi, ota se heti salaiseksi. Myös työpaikan tai työpisteen vaihto voi olla tarpeen. Narsistia ei niin vain jätetä, joten huolehdi turvallisuudestasi. Ennenpitkää tulet saamaan myös turpiisi tuolta mieheltä.

Vierailija
16/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen samaa mieltä kuin muutkin. Jätä mies vielä kun voit.

Vierailija
17/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde pois tuosta suhteesta. Mäkin jouduin lopulta valehtelemaan exälleni ihan älyttömistä asioista. Oli lopulta epäluuloinen joka asiasta, ihmetteli esim. aina että miksi mun kampaajalla käynti kestää niin kauan, tarkisti auton km mittaria, luki mun tekstareita vuosikaudet. Etsi siis todistusaineistoa siitä että mä häntä pettäisin. Jälkeenpäin sain tietooni että syy näin mustasukkaiseen käytökseen oli se, että oli itse alkanut käydä vieraissa.

Vierailija
18/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistinen persoonallisuus voi mahdollisesti olla kyseessä. 16 kirjoittaa pelottavaa tekstiä, mutta kannattaa suhtautua vakavasti.

Vierailija
19/19 |
28.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä kun nimesi ei ole vuokrasopimuksessa! Et silloin ole juridisesti myös vastuussa MISTÄÄN asuntoon liittyvästä. Tuossa pikaisessa pakkomuuttotilanteessa on helpointa muuttaa ihan omaan osoitteeseen tai sukulaisten luo, ennen oman asunnon löytymistä. 

 

Suunnittele liikkeesi tarkkaan ja pidä huolta, että saat kamasi nopeasti pois asunnosta. Erossa ei kannata jäädä keskustelemaan eikä odottelemaan, kun sen hetki koittaa. Järki sinulla on vielä tallella, toimi ennen kuin menetät sen. Jaksamista ja voimaa sulle!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kuusi