Jos saisit 1500 euroa nykyistä enemmän kuussa käteen,
miten elämäsi muuttuisi?
Itse luultavasti palkkaisin kotiini viikkosiivoojan.
Kävisin myös poistattamassa ihokarvat kosmetologilla
joka kuukausi. Alkaisin ehkä myös käydä kampaajalla säännöllisesti.
Ja laittaisin joka kuukausi rahaa säästöön yhtä itselleni tärkeää projektia varten. Ostaisin enemmän vaatteita ja vähän parempaa ruokaa.
Kommentit (7)
Jokapäiväinen arki tuskin oikein mitenkään. Tienasin vielä jonkin aikaa sitten käteen noin tonnin enemmän kuin nyt. Aika lailla samanlaista elämää eletään nyt noin materiaalisessa mielessä. Säästöön ei toki enää jää pahemmin eikä voida ostaa taloa, jota toivottiin. Siten siis tuskin kummempaa muutosta tapahtuisi, vaikka tulot nousisivat jälleen aiempaan tasoon tai vähän yli.
Ostaisin sekä sijoitus- että loma-asunnon Suomesta. Loma-asuntoon rahat on jo kasassa, mutten uskalla niitä käyttää, vaan säästän pahan päivän varalle. Sijoitusasunnon ostaisin velaksi ja siitä voisi myöhemmin tulla lapsille opiskelijakämppä tai itselle asunto, kun lapset on lähteneet kotoa.
Hmm.. ensin säästäisin n.3 vuotta ja maksaisin sit kerralla asuntolainan pois. Sitten säästäisin 2 vuotta ja tekisin iiison remontin meidän kotiin. Sit varmaan säästäisin vuoden ja ostaisin uuden auton. :D Sen jälkeen matkusteltaisiin ja laitettaisiin säästöön tietenkin edelleen jonkunverran.
Kyllä mun perheen elämä muuttuisi täysin, mun tulot on tällä hetkellä n. 650€/netto. Sitten ei elettäisi enää velaksi, velkoja maksettaisiin nopeasti pois, ja säästöönkin alkaisi sitten jäädä.
Ei tarttis enää miettiä jokaista ostosta, rahaa jäisi säästöönkin, ostaisin jonkun halvan auton
Sijoittaisin tuon ja jäisin aikaisemmin eläkkeelle.