Lue keskustelun säännöt.
Sijaisvanhemmaksi ryhtyneitä?
24.09.2020 |
Olen jo lähemmäs 40v nainen, jolla itsellään 3 lasta, joista nuorin vielä päiväkoti-ikäinen. Minulla on hoitoalan koulutus ja olen työskennellyt myös perhepäivähoitajana. Olen jo vuosia miettinyt aina välillä tätä mahdollisuutta, mutta mies ei ole ollut kovin innoissaan tästä ajatuksesta.
Nyt kuitenkin kun lapsemme ovat jo vähän isompia, mies olisi mahdollisesti suostuvainen mikäli kyseessä olisi pieni lapsi ja itse voisin ajatella ottavani hyvin vaikka vauvaikäisiä meille sijoitukseen.
Miten paljon siihen voi itse vaikuttaa minkäikäisiä lapsia tulisi ja toisekseen miten pitkäksi aikaa? Itse ajattelen että lyhytaikaisetkin sijoitukset voisivat olla vaihtoehto. Onko joku perhe joka ottaa vain lyhytaikaisia sijoituksia? Onko se kovin rankkaa? Varmaan jos on pienistä lapsista kysymys, niin itse olisin kotona silloin ja tämä sopisi minulla kyllä hyvin, vaikka olenkin tällä hetkellä työelämässä ja töitä riittää hyvin. Taloudellista puolta mietin kans, että jos ottaa vaan alkuun vaikka yhden lapsen kerrallaan, niin minkä verran siitå jää käteen, pitää ehkä osapäiväisenä kuitenkin jatkaa töissä?
Kaikenlaisista kokemuksista olisin kiinnostunut kuulemaan. Onko joku joka on katunut sitä kun ryhtyi sijaisvanhemmaksi? Oliko se raskaampaa kuin mitä ajatteli?
Kommentit (33)
Itse olen miettinyt samaa, mutta pelottaa minkälaista yhetsikunnan pohjasakkaa sieltä tulee meidän elämään sijoitetun lapsen mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosittele.
Näin ikävältä kuulostaa ja suorastaan julmalta, kun tietää, että sijaisvanhemmista on pulaa.
Ei ainakaan jos on omia lapsia, sillä he kärsivät eniten.
Toki riippuu siitäkin, millaisia lapsia tulisi, mutta jokainen sijoituslapsi on jollakin tavalla traumatisoitunut.
Meidän kohdalla näin.
Omille lapsille ei enää aika ( eikä voimat) riitä.
Nämä lapset imevät kyllä kaikki voimat, niin fyysiset, kuin psyykkisetkin.
Aikani ei nyt riitä kaiken kirjoittamiseen, mutta jo pelkkiin terapia/lääkäri/ psykiatri ym ym hyppäämisiin menee todella paljon aikaa.
Lisäksi on hyväksyttävä, että kotinne on tuonjälkeen auki kaikille.
Sosiaalityöntekijöille ja oikeastaan kaikille eri ammattiryhmien edustajille jotka lasten ja teidän kanssa yhteistyötä tekevät.
Sitten tulee vielä lasten biologinen suku.
Moneen saa venyä. Aina riittämätön tunne ja huono omatunto.
Meillä valvotaan yötä päivää ja on jos jotakin.
Kuulostaa kaoottiselta, mutta sitä tämä onkin.
Perhetyöntekijöillekin pitää aika katsella.
Mukava kun käyvät juttelemassa, mutta konkreettista apua heistä ei ole ollut.
Palkka on onneksi niin todella pieni, että tätä kukaan ei tee " rahastaakseen" päinvastoin, menoja tulee jotka itse maksettava.
Tämä on täysin kutsumusammatti.
Ikävä sanoa, mutta minä kadun.
Näihin lapsiin olen silti kovasti kiintynyt.
Alkakaa vastaanottoperheeksi. Kukaan lapsi ei jää teille, vaan on vain sen aikaa, kun pitkäaikainen sijaisperhe löytyy tai tilanne kotona tasoittuu ja lapsi voi palata sinne. Toki vastaaottoperheeseen lapsi voi tupsahtaa vaikka keskellä yötä kiireellisen sijoituksen kautta.
Mekin olemme toimineet nyt kolme vuotta sijaisperheenä. Tällä järjellä ja tietämyksellä en hommaan enää lähtisi. Lapsessa itsessään ei ole vikaa, mutta onhan se ”normaali” elämä hänen kanssaan aivan toista, mitä hyvistä lähtökohdista lähteneen lapsen kans. Ihan saa perusasioista lähteä liikkeelle, kuten käsienpesu vessan jälkeen, säännöllinen suihku, puhtaat vaatteet, säännöllinen ruokailu. Itselleni pride-koulutuksessa puhuttiin paljon valehtelusta ja se todellakin pitää paikkansa. Pienistäkin asioista valehdellaan ja se on todella raskasta. Varasteluakin esiintyy.
Ja koti... koti totisesti on avoimien ovien paikka. Etkä saa pelkästään sitä lasta vaan koko biologisen suvun. Eikä se suku todellakaan ole aina helppoa ja ymmärtäväistä vaan kaikki virheet etsitään.
Kannattaa ap etsiä milloin teidän lähikunnissa alkaa seuraava pride-koulutus. Saat sieltä hyvää koulutus eikä se sido mihinkään. Meidän ryhmästä vain me alettiin sijaisperheeksi
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt samaa, mutta pelottaa minkälaista yhetsikunnan pohjasakkaa sieltä tulee meidän elämään sijoitetun lapsen mukana.
Kumma kun kuvitellaan että, niiden sijoitettujen lasten pitäisi olla kunnollisia jopa täydellisiä lapsia?
Tuskin ovat tuohon kierteeseen joutuneet jos ongelmia ei olisi, tai ongelmia vanhemmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mekin olemme toimineet nyt kolme vuotta sijaisperheenä. Tällä järjellä ja tietämyksellä en hommaan enää lähtisi. Lapsessa itsessään ei ole vikaa, mutta onhan se ”normaali” elämä hänen kanssaan aivan toista, mitä hyvistä lähtökohdista lähteneen lapsen kans. Ihan saa perusasioista lähteä liikkeelle, kuten käsienpesu vessan jälkeen, säännöllinen suihku, puhtaat vaatteet, säännöllinen ruokailu. Itselleni pride-koulutuksessa puhuttiin paljon valehtelusta ja se todellakin pitää paikkansa. Pienistäkin asioista valehdellaan ja se on todella raskasta. Varasteluakin esiintyy.
Ja koti... koti totisesti on avoimien ovien paikka. Etkä saa pelkästään sitä lasta vaan koko biologisen suvun. Eikä se suku todellakaan ole aina helppoa ja ymmärtäväistä vaan kaikki virheet etsitään.
Kannattaa ap etsiä milloin teidän lähikunnissa alkaa seuraava pride-koulutus. Saat sieltä hyvää koulutus eikä se sido mihinkään. Meidän ryhmästä vain me alettiin sijaisperheeksi
Kannattaa mainita tuosta biosuvusta sosiaalityöntekijällenne, ei ole tarkoitus kuormittaa sijaisperheitä liikaa. Itse ainakin yritän suojata perheen, jos tarvetta on.
Perheeseen sijoitetaan yleensä lapsia, joilla ei pitäisi olla niin vaikeita ongelmia etteivätkö ne kasvatuksella olisi hoidettavissa. Joskus sijaisperheeksi kuitenkin päätyy ihmisiä, joilla ei välttämättä ole tietoisesta kasvattamisesta kokemusta. Joko ei ole omia lapsia tai sitten omien lasten kanssa on päässyt ns. helpolla.
Esimerkiksi rajojen asettaminen voi alkuun tarkoittaa täysin infantiilia itkupotkuraivaria, vaikka lapsi olisi jo kouluikäinen. Ne ovat kaikki täysin luonnollisia reaktioita jos lapsi ei ole saanut kotoa riittävästi rajoja. Normaalissa perheessä kasvaneet lapset ovat käyneet nämä asiat läpi jo vauva- ja uhmaiässä, joten sijaisperhe on totisesti uuden äärellä. Silti ei ole mitään niin hienoa kuin nähdä miten ne kehitysvaiheet käydään läpi ja lapsi oppii luottamaan aikuisiin ja kukoistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurannut erästä sijaisperhettä läheltä joten mieti ap 5 kertaa ennen kuin ryhdyt sijaisvanhemmaksi.
Tuttavaperheeni sai pitkäaikaiseen sijoitukseen lapsen, joka oli perheeseen tullessa vauvaikäinen. Tiedossa oli, että lapsen bioäiti oli käyttänyt erilaisia päihteitä raskausajan ja odotettavissa oli, että niillä on ollut vaikutuksia lapseen. Aluksi nuo kehityshäiriöt eivät näkyneet kovin selkeästi. Noin parivuotiaana kehityshäiriöt alkoivat näkymään selkeämmin ja niitä tuli koko ajan lisää ja niiden voimakkuus on ollut yllätys. Eihän lapsi sille mitään voi, mutta ap:n pitäisi muistaa että lasten sijoitukseen on vakavat syyt. Lapsi on vaurioitunut henkisesti ja/tai fyysisesti ja tulee vaikeista oloista. En nyt voi kertoa kovin tarkkaan tässä mitä kaikkia vaikutuksia raskaudenaikaisella päihteidenkäytöllä tuttavaperheen sijaislapseen on ollut, mutta hänet voi luokitella ns. vaikeasti vammaiseksi eikä hän tule koskaan pystymään täysin itsenäiseen elämään. Lapsen biosuvun tapaamiset ovat valvottuja ja tapaamiset eivät tapahdu sijaisperheen kotona, koska on olemassa lapsen kaappausriski.
Ongelma on seuraava: lasta on autettava. Biologinen perhe ei hoida hommaansa. Jos yhteiskunta ei auta, seuraukset kaatuvat yhteiseen pottiin joka tapauksessa. Eli näitä lapsia on pakko auttaa, ihan kaikilla mahdollisilla syillä perustellen (talous, sosiaalinen puoli, moraaliset syyt yms.). Ongelmaksi jää se, että rahaa auttamiseen ei ole. Ongelmatapauksen hoitaminen vie enemmän kuin yhden perheen panoksen. Pakkosterilisaatio päihdeäideille joilla on jo 3 lasta, siinä konkreettinen keino pysäyttää ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheltä seuranneena voin sanoa, että olisi sitten viimeisiä " ammatteja" maailmassa mihin minä ryhtyisin. En koskaan ikinä.
Herranjumala kun seuraan ystäväni helvettiä.
Palkkakin on niin naurettava, että kaupan kassallakin tienaisi enemmän, eikä elämä olisi noin huh huh huh🤯
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurssi käytiin, mutta totesimme kiitos ei.
Ei ollutkaan meidän juttu.
Jos yhtään lapsianne ajattelette niin älkää ottako sijareita.
T. Biologinen lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me menetimme vanhempamme samalla oven avauksella kun sijaislapset meille tulivat.
Nyt on puolikuolleet hermoraunio vanhemmat meillä ja nämä lapset jotka tulivat kuuluisivat laitokseen. Ovat oikeasti niin ongelmallisia.
Koti ja vanhemmat menetetty myös meillä nyt.
Kiitos kaikista vastauksista! Nämä teidän kirjoituksenne todella pistävät miettimään. En tietenkään halua että omat lapsemme joutuisivat jatkuvasti kärsimään. Uskon että yksi sijaislapsi vastaa vähintäänkin kolmea normaalia, eikä varmaan edes riitä. Olen työskennellyt myös erityislasten ja vaikeavammaisten parissa, ja tykkäsin jopa työstä todella paljon, joten sikäli en pelkää ”vaikeampia” tapauksia, mutta toki nämä lapset ja heidän perheensä varmasti ovat ihan oma lukunsa.
Toisaalta tuo vastaanottoperheenä toimiminen voisi kuulostaa myös meidän jutulta! Toki en tiedä miten omat lapset sitten siihen reagoisivat kun niitä lapsia vaan tulisi ja menisi... Täytyy selvitellä ja pohtia tarkkaan... Jostain syystä tämä ajatus sijaisperheeksi ryhtymisestä on kummitellut mielessäni jo vuosia. Voi olla että minulla on liian ruusuinen kuva siitä. Olisi kiinnostava kuulla myös jotain suuntaa antavaa palkkauksesta, jos joku tietää.
T. Ap
Tuo erikoinen jaksottaminen tektissä paljasti erilaiset viestit yhden ja saman kirjoittajan tekeleeksi. Muista ap, että täällä on niitä, jotka ovat myös joutuneet tekemisiin lastensuojelun kanssa. Motiivit kirjoittaa ikävästi voi kummuta siitä omasta pahasta olosta esimerkiksi sijaisperhettä kohtaan, jolla oma lapsi on.
Pride-koulutus ei velvoita mihinkään. Saat vastauksen kaikkiin kysymyksiin, myös raha, sieltä. Hyvä oma sosiaalityöntekijä auttaa ja tukee ja katsoo että teille tulee sopiva lapsi ja että elämänne ei kuormitu liikaa.
Tässä jälleen yhden ongelmaisen sijoituslapsen kanssa yön valvoneena, voin todeta vain, että mieti kauan ennenkuin tähän "iloon lähdet.
Onhan täällä palstalla sos.tt kauhuissaan, kun sijaisperheitä on vähän ja täällä uskalletaan kertoa totuus. Ei ole todella kovin ruusuista tämä sijaisperheenä toimiminen. Haluamme vain varoittaa muita ennenkuin päätöksen teette.
Nimim.11 vuotta perhehoitajana ( sijaisvanhempana) toiminut
Onpa negatiivisia viestejä. Ehdottomasti sinun kannattaa mennä pride kurssille. Muista, että suurin osa sijoitetuista lapsista on ihan tavallisia lapsia. Itse olen tyytyväinen ja onnellinen sijaisäiti. Päivääkään en ole katunut.
Ei kannata. Tuttu otti sijaislapsen, joka osoittautui todella haastavaksi ja niinpä hän laittoi vahingon kiertämään.