Miksi menette naimisiin?

Miksi mennä naimisiin... Rakkaudesta, se olisi helpoin vastaus ja suurimmalle osalle se syy miksi mennä. Itse olen jo kerran kokenut "järkiliiton" ja tavan vuoksi sitä jatkui melkein kymmenen vuotta kunnes tajusimme ettemme kuulu yhteen. Emme halunneet yhdessä perhettä, emmekä nähneet yhteistä tulevaisuutta. Nyt olemme eronneet ja molemmat meistä on tahoillaan löytäneet uudet kumppanit joiden kanssa perustettu perhe. Haluaisin naimisiin yhteenkuuluvuudentunteen vuoksi, perheellämme olisi yhteinen nimi, oloni olisi turvallisempi ja jollain lailla halutumpi, rakastetumpi(tiedän olevani tälläkin hetkellä tuota kaikkea). Nykyinen kumppanini on sanonut, että hän menee naimisiin vasta kun tietää mitä se tarkoittaa. Hänen mielestään se, että hän on minut valkannut lapsensa äidiksi on suurempi osoitus rakkaudesta kuin se, että olisin vaimo. Haluaisin naimisiin rakkaudesta, koska ensimmäisestä liitostani se puuttui, mutta voin rakastaa myös ilman aamenta, ehkä se juridisesti helpottaisi oloa kun olisi nimet papereissa!

Siksi, että haluan olla mieheni kanssa koko loppuelämän. Se oli meille molemmille sellainen tärkeä päätös, että tarvitsi todella miettiä olenko valmis olemaan tämän ihmisen kanssa koko loppuelämäni. Muistan istuneeni kerran töistä tultuani eteisen lattialla ja miettineeni tätä muutama kuukausi ennen häitä. Olimme monen mielestä liian nuoria (22v ja 23v), mutta minulle oli tärkeää sitoutua kunnolla. Toki avoliitossa voi olla sitoutunut myös samalla tavalla, mutta meille se oli sellainen tietoinen ja julkinen päätös. Myös juridiset oikeudet olivat meille tärkeitä. Olimme olleet yhdessä kolme vuotta ja nyt naimisissa 10v.

Tästä oli Hesarissa kerran artikkeli, että nopea naimisiinmeno tietää pidempää yhteistä tulevaisuutta kuin pitkä seurustelu. Voi johtua ehkä siitä, että nopeasti naimisiin mentäessä, sitä tekee sen tietoisen päätöksen olla yhdessä.

Lisäisin vielä etteä me olimme yhdessä 7 vuotta ennen avioitumista, ja mieheni halusi naimisiin enemmän kuin minä. Koska toivoimme lasta, niin miehen mukaan on olemme sit valmiit sitoutumaan toisiimme jos olemme valmiit sitoutumaan yhteiseen lapseen. Ja en ole avioitumista katunut, ensi kuussa tulee 15 v täyteen avioliitollekin. En ole havainnut sen haitanneen minua mitenkään.

Halusimme solmia laillisen sopimuksen yhteiselostamme. Mitään muutahan avioliitto ei ole kuin juridinen sopimus. Kaikki muu romantiikka ja rakkaus on omassa päässämme, ei avioliittosopimuksessa. Me haluttiin tietyt hyödyt mitä avioliitto antaa, ja solmimalla sopimus ne saatiin. Emme myöskään kuvittele että avioliitto olisi ikuinen. Sen voi purkaa jos jompikumpi tai molemmat haluaa, ja silloin on olemassa valmis sopimus minkä mukaan ero menee. Sekin on hyvä, ei tarvitse alkaa sitten tappelemaan omaisuudesta kun kaikki on jo sovittu.

Ja jokainen liitto loppuu joskus, jos ei eroon niin kuolemaan. Joka tapauksessa, vaikkei eroa tule, niin jompi kumpi meistä jää yksin, ja perintö yms asiat tulee eteen. (hyvin pientä mahdollisuutta lukuunottamatta että kuolisimme samaan aikaan).

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:25"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:20"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:16"]

Siihen aikaan varusmiesavustusta ei saanut kuin menemällä naimisiin, eikä tämä ole kestänytkään kuin 34 v.

[/quote]

Mitäs mä sanoin, ero tuli!

[/quote]

Ennustajako sä olet, tuossahan kirjoitetaan preesensissä.

[/quote]

Lihavoitu lause on kylläkin kirjoitettu perfektissä. Eli liitto on kestänyt ennen ja kestää edelleen, ei ole päättynyt kirjoitusasun mukaan.

Ihan vaan juridisista syistä, esim. sitten joskus tulevien perintöjen ja niiden verotuksen. Rakkauden tai sitoutumisen määrään se yks allekirjoitus ei vaikuta.

15 vuotta kuljettiin yhteistä tietä kunnes vaimo petti. Ei vahingossa vaan eli vuoden verran kaksoiselämää. Paskamaisuuttaan. Ilkeyttään.

Mutta mitä sitten vaikka eroaakin? Ei elämä siihen lopu. Ei eroaminen laitonta ole. Ei siinä ole mitään pahaa. (Siinä on se sama jokin omituinen "paha" kuin erotiikkaliikkeissä: ei pahaa tai laitonta, mutta muka jotain likaista.) Voisi jopa kysyä, että mikä tavoitetila ikuinen yhdessäolo on? Miksi ei soisi vaihtaa eli kumppania välillä? Juu, olen kristitty ja minulla tuohon on ihan fiksu vastaus, mutta entä muilla?

Nyt muutama vuosi eron jälkeen täytyy todeta, että vaikka olin suhteessani erittäin onnellinen niin nyt on asiat paremmin. Uusi kumppani tuntuu sielunkumppanilta ja seksi räjäyttää tajunnan, molemmilla. Tämä on parempi kumppani ja parempi elämä. Lähes kiitän exääni kun antoi minulle tämän. Itse hän menetti kasvonsa sukunsa ja ystäviensä edessä kun salasuhde paljastui ja on nyt tuossa salasuhteessa syntyneen lapsen yksinhuoltaja salamiehen petettyä häntäkin =) oppisivat ihmiset elämään.

Koska rakastan miestäni ja olemme valinneet toisemme elämänkumppaneiksi, vanhemmiksi yhteisille lapsillemme ja yhteisen kodin ja talouden ylläpitäjiksi.

Avioero ei ole minulle vaihtoehto, avioliitto on valinta mitä ei pidä solmia kevyin perustein ja pelkästä rakkaudesta. Rakkauden lisäksi pitää olla yheiset arvot, tavoitteet ja päämäärät elämässä, muuten se ei toimi ja sitämyöten ei kannatakaan.

En voisi koskaan rikkoa lasten kotia eroamalla miehestäni. Tuli mitä tuli niin yhdessä pysytään. Mikään "erilleen kasvaminen" ei tapahdu vahingossa vaan on jokaisen omissa käsissä.

Jos aina alkaa miettiä miksi tehdä sitä tai tätä kun kuitenkin käy huonosti niin ei kannata tehdä yhtään mitään.

Jos antaa periksi jo ennenkuin edes aloittaa niin tulee kyllä elämästä todella tylsä ja vanhemmiten sitä sitten voi katsella omaa elämäänsä taaksepäin ja ihmetelle miksi ei ikinä tullut tehtyä mitään.

Juridiset syyt + halusimme sitoutua toisiimme myös virallisesti.

t. yhdessä 15 v, niistä naimisissa 12 v.

Näiden itsestään selvyyksien lisäksi (rakkaus, turva, sitoutumisenhalu), koska se näyttää hyvältä. Ihmiset kunnioittavat liittoa enemmän. Näistä aina vaan seurustelevista pareista tulee mieleen sellainen, että jompi kumpi ei ole tosissaan. Eri asia on sitten ihmiset, jotka eivät usko avioliittoon instituutiona.

Menin naimisiin mieheni kanssa, koska olin ihan varma etta han on aviomieheni- etta han on juuri se oikea. Olen edelleenkin ihan varma asiasta, tiedan sen sydamessani (reilu 10v naimisissa).

Menimme naimisiin rakkaudesta, ja syvasta tiedosta siita etta kuulumme toisillemme puolisoina.

Menimme myos naimisiin koska ilman sita emme olisi voineet olla yhdessa (mieheni on kotoisin EU-n ulkopuolelta). (alkaa hatailko, asumme vakituisesti miehen kotimaassa ;))