Voitteko kuvitella, olen sinkkumies ja NAUTIN elämästäni!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen avioliitossa oleva nainen. On mahtavaa tulla töistä, kun toinen on pistänyt padan pörisemään uuniin ja herkullinen tuoksu on vallannut talon. On mahtavaa rojahtaa sohvalle, kun toinen on sytyttänyt takan, ja hörppästä kuppi kuumaa teetä vaikka kirjaa lukien. On mahtavaa yön pimeinä tunteina, ulkona myrskyessä, kietoutua toisen kainaloon. On mahtavaa, kun on joku, jonka kanssa jakaa kaikki asiat. Voiko kukaan kuvitella sitä, että olen vaimoihminen ja nautin suuresti elämästäni ihana perhe ympärilläni?

Siinäpähän lesotat. Fakta on kuitenkin, että sinkkuja maassa on enemmän kuin koskaan, eikä heistä suurin osa koskaan tule pääsemään parisuhteeseen. Toiseksi, epäilempä, että suurimmassa osassa parisuhteitakaan noita sun kuvailemia asioita ei tapahdu, vaan elämä on kiukuttelua, kinastelua ja toisen dissaamista.

Miksi ihmeessä luopuisin keskimääräistä paremmasta elämästä sinkkuna, toivoen, että sattuisin osumaan siihen 5%(?) ihmisistä, joilla on parisuhde ja vielä HYVÄ sellainen?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aika ajoin ajatellut, että kyllä se helpottaisi, jos vain ottaisi eron ja rupeaisi elämään omaa elämää.

Ostaisin oman pienen talon, nikkaroisin, kunnostaisin ja sisustaisin sen mieleisekseni. Pääsisin eroon mm. Ikea- ja Marimekko -p*skasta. Ostaisin kunnon antiikkihuonekaluja, tyylikkään ruokasalin kaluston, lipastoja, kirjahyllyjä ja villamattoja. Alakertaan hyvin varustettu mancave.

Pihan saisin tehdä sellaiseksi kuin haluan. Kukkapenkit veks, marjapensaita ja kunnon perunamaa tilalle. Saisi ottaa pihan nurkkaan vaikka rankakuorman ja ruveta tekemään niistä klapeja ilman että tulisi aina sitä sanomista.

Ei tarvitsisi vääntää viikonloppu- ja lomaohjelmasta. Ei enää ikinä Ikeaan eikä kauppakeskuksiin. Sen sijaan voisi lähteä vaikka Lauhanvuoren tai Patvinsuon kansallispuistoon. Jos töistä saisi vapaata, voisin lähteä viikoksi-pariksi vaikka Pohjois-Suomeen käpyjä keräämään. Nukkuisin pakussa tai teltassa, keräisin käpyjä ja polttoainekulut tulisi ainakin sillä kuitattua. Sen jälkeen railakas ilta Rovaniemellä ja takaisin kotiin.

Koronan helpottaessa voisin lomalla lähteä kiertelemään Eurooppaa autolla. Menisin sinne minne nokka näyttää. Virosta Baltian maiden kautta Puolaan, Unkariin, Itävaltaan ja sieltä vaikka Italiaan. Itä-Euroopassa etsisin kaikkein rehevimmän ja isorintaisimman escortin viikonlopuksi, ja hukuttaisin kaikki elämän murheet hänen käsivarsiensa väliin.

Velvollisuudentuntuko estää vai mikä?

Lapset pitäisi voida erossa antaa valtion haltuun. Voisi erota ja elää taas onnellisena ja vapaana.  Yksin eläminen oli perhearkea mukavampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen avioliitossa oleva nainen. On mahtavaa tulla töistä, kun toinen on pistänyt padan pörisemään uuniin ja herkullinen tuoksu on vallannut talon. On mahtavaa rojahtaa sohvalle, kun toinen on sytyttänyt takan, ja hörppästä kuppi kuumaa teetä vaikka kirjaa lukien. On mahtavaa yön pimeinä tunteina, ulkona myrskyessä, kietoutua toisen kainaloon. On mahtavaa, kun on joku, jonka kanssa jakaa kaikki asiat. Voiko kukaan kuvitella sitä, että olen vaimoihminen ja nautin suuresti elämästäni ihana perhe ympärilläni?

Siinäpähän lesotat. Fakta on kuitenkin, että sinkkuja maassa on enemmän kuin koskaan, eikä heistä suurin osa koskaan tule pääsemään parisuhteeseen. Toiseksi, epäilempä, että suurimmassa osassa parisuhteitakaan noita sun kuvailemia asioita ei tapahdu, vaan elämä on kiukuttelua, kinastelua ja toisen dissaamista.

Miksi ihmeessä luopuisin keskimääräistä paremmasta elämästä sinkkuna, toivoen, että sattuisin osumaan siihen 5%(?) ihmisistä, joilla on parisuhde ja vielä HYVÄ sellainen?

Miksi pitää kinastella turhista asioista?

Vierailija kirjoitti:

Naista tarvitsee korkeintaan seksiin. Ei sen takia kannata luopua vapaudesta. Sitä nalkutusta ja mitätöintiä ei todellakaan kaipaa.

Ja samaan naiseen menee maku parissa kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aika ajoin ajatellut, että kyllä se helpottaisi, jos vain ottaisi eron ja rupeaisi elämään omaa elämää.

Ostaisin oman pienen talon, nikkaroisin, kunnostaisin ja sisustaisin sen mieleisekseni. Pääsisin eroon mm. Ikea- ja Marimekko -p*skasta. Ostaisin kunnon antiikkihuonekaluja, tyylikkään ruokasalin kaluston, lipastoja, kirjahyllyjä ja villamattoja. Alakertaan hyvin varustettu mancave.

Pihan saisin tehdä sellaiseksi kuin haluan. Kukkapenkit veks, marjapensaita ja kunnon perunamaa tilalle. Saisi ottaa pihan nurkkaan vaikka rankakuorman ja ruveta tekemään niistä klapeja ilman että tulisi aina sitä sanomista.

Ei tarvitsisi vääntää viikonloppu- ja lomaohjelmasta. Ei enää ikinä Ikeaan eikä kauppakeskuksiin. Sen sijaan voisi lähteä vaikka Lauhanvuoren tai Patvinsuon kansallispuistoon. Jos töistä saisi vapaata, voisin lähteä viikoksi-pariksi vaikka Pohjois-Suomeen käpyjä keräämään. Nukkuisin pakussa tai teltassa, keräisin käpyjä ja polttoainekulut tulisi ainakin sillä kuitattua. Sen jälkeen railakas ilta Rovaniemellä ja takaisin kotiin.

Koronan helpottaessa voisin lomalla lähteä kiertelemään Eurooppaa autolla. Menisin sinne minne nokka näyttää. Virosta Baltian maiden kautta Puolaan, Unkariin, Itävaltaan ja sieltä vaikka Italiaan. Itä-Euroopassa etsisin kaikkein rehevimmän ja isorintaisimman escortin viikonlopuksi, ja hukuttaisin kaikki elämän murheet hänen käsivarsiensa väliin.

Miksi ihmeessä et ole lähtenyt? Jos minulla olisi noin tarkkoja ja yksityiskohtaisia haaveita joita en voisi mitenkään toteuttaa nykyisessä suhteessani, niin en jatkaisi suhdetta.

Aiemmin kun ehkäsyä ei ole ollut olemassakaan, on tehty järjestelmä turvaamaan nainen lapsineen.

Nykyään ei toden totta tarvitse parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen avioliitossa oleva nainen. On mahtavaa tulla töistä, kun toinen on pistänyt padan pörisemään uuniin ja herkullinen tuoksu on vallannut talon. On mahtavaa rojahtaa sohvalle, kun toinen on sytyttänyt takan, ja hörppästä kuppi kuumaa teetä vaikka kirjaa lukien. On mahtavaa yön pimeinä tunteina, ulkona myrskyessä, kietoutua toisen kainaloon. On mahtavaa, kun on joku, jonka kanssa jakaa kaikki asiat. Voiko kukaan kuvitella sitä, että olen vaimoihminen ja nautin suuresti elämästäni ihana perhe ympärilläni?

Siinäpähän lesotat. Fakta on kuitenkin, että sinkkuja maassa on enemmän kuin koskaan, eikä heistä suurin osa koskaan tule pääsemään parisuhteeseen. Toiseksi, epäilempä, että suurimmassa osassa parisuhteitakaan noita sun kuvailemia asioita ei tapahdu, vaan elämä on kiukuttelua, kinastelua ja toisen dissaamista.

Miksi ihmeessä luopuisin keskimääräistä paremmasta elämästä sinkkuna, toivoen, että sattuisin osumaan siihen 5%(?) ihmisistä, joilla on parisuhde ja vielä HYVÄ sellainen?

Miksi pitää kinastella turhista asioista?

Hyvä kysymys. Nää kinastelut on lähtenyt yleensä mun parisuhteissa naisen puolelta. "Miksi näin ja miksi noin" Pitäs olla enempi mustasukkainen, että tuntisi olevansa tavoiteltu yms. paskaa. Mä halusin elää normaalia rauhallista elämää, raskaan työn vastapainoksi, mutta kun naisillä on joku kumma vimma kehittää se draama säännöllisin väliajoin. Ja nimenomaan ne on turhia. Tai miksi se nainen muuten niitä anteeksi pyytelis jälkikäteen? Mä en vain sellaista jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aika ajoin ajatellut, että kyllä se helpottaisi, jos vain ottaisi eron ja rupeaisi elämään omaa elämää.

Ostaisin oman pienen talon, nikkaroisin, kunnostaisin ja sisustaisin sen mieleisekseni. Pääsisin eroon mm. Ikea- ja Marimekko -p*skasta. Ostaisin kunnon antiikkihuonekaluja, tyylikkään ruokasalin kaluston, lipastoja, kirjahyllyjä ja villamattoja. Alakertaan hyvin varustettu mancave.

Pihan saisin tehdä sellaiseksi kuin haluan. Kukkapenkit veks, marjapensaita ja kunnon perunamaa tilalle. Saisi ottaa pihan nurkkaan vaikka rankakuorman ja ruveta tekemään niistä klapeja ilman että tulisi aina sitä sanomista.

Ei tarvitsisi vääntää viikonloppu- ja lomaohjelmasta. Ei enää ikinä Ikeaan eikä kauppakeskuksiin. Sen sijaan voisi lähteä vaikka Lauhanvuoren tai Patvinsuon kansallispuistoon. Jos töistä saisi vapaata, voisin lähteä viikoksi-pariksi vaikka Pohjois-Suomeen käpyjä keräämään. Nukkuisin pakussa tai teltassa, keräisin käpyjä ja polttoainekulut tulisi ainakin sillä kuitattua. Sen jälkeen railakas ilta Rovaniemellä ja takaisin kotiin.

Koronan helpottaessa voisin lomalla lähteä kiertelemään Eurooppaa autolla. Menisin sinne minne nokka näyttää. Virosta Baltian maiden kautta Puolaan, Unkariin, Itävaltaan ja sieltä vaikka Italiaan. Itä-Euroopassa etsisin kaikkein rehevimmän ja isorintaisimman escortin viikonlopuksi, ja hukuttaisin kaikki elämän murheet hänen käsivarsiensa väliin.

Onhan se kodinhoito tietty ihan turhaa ajan haaskausta. Varsinkin kun on todella painavat antiikki huonekalut plus villamatto. Huh huh.

Makuja on monia. Itse arvostan käytännöllisyyttä ja arjen helppoutta.

Tosin Marimekosta olen kanssasi samaa mieltä. En käytä Ikeaa joten siihen en osaa sanoa mitään.

Hyvä ihminen, sulla on vaan yksi elämä. Miksi hukkaat sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen avioliitossa oleva nainen. On mahtavaa tulla töistä, kun toinen on pistänyt padan pörisemään uuniin ja herkullinen tuoksu on vallannut talon. On mahtavaa rojahtaa sohvalle, kun toinen on sytyttänyt takan, ja hörppästä kuppi kuumaa teetä vaikka kirjaa lukien. On mahtavaa yön pimeinä tunteina, ulkona myrskyessä, kietoutua toisen kainaloon. On mahtavaa, kun on joku, jonka kanssa jakaa kaikki asiat. Voiko kukaan kuvitella sitä, että olen vaimoihminen ja nautin suuresti elämästäni ihana perhe ympärilläni?

Siinäpähän lesotat. Fakta on kuitenkin, että sinkkuja maassa on enemmän kuin koskaan, eikä heistä suurin osa koskaan tule pääsemään parisuhteeseen. Toiseksi, epäilempä, että suurimmassa osassa parisuhteitakaan noita sun kuvailemia asioita ei tapahdu, vaan elämä on kiukuttelua, kinastelua ja toisen dissaamista.

Miksi ihmeessä luopuisin keskimääräistä paremmasta elämästä sinkkuna, toivoen, että sattuisin osumaan siihen 5%(?) ihmisistä, joilla on parisuhde ja vielä HYVÄ sellainen?

Miksi pitää kinastella turhista asioista?

Sanoppa se. Naisilla on merkillinen tapa kehittää sitä sanomista vaikkei syytä olisikaan. Joo muutaman kanssa oli vuosien suhde että tiedän jotain siitä kuinka naiset keksii naputtamisen "aiheita". Siitä olin ihan että täh? Kun olisi pitänyt naista muistaa äitien päivänä. Piti ihan sanoa että anteeks mitä?

Mulla sama. Tosin olen nainen. Lapsia olen aina halunnut ja niitä onkin siunaantunut kaksin kappalein. Lapset ja työ vaatii sen verran, että ei tässä enää jaksa miestä passattavaksi ja kuunnella sen haluamisia. Tuskin jaksan lasten kasvettuakaan kun on tottunut yksin asioista päättämään ja hoitamaan omaan tapaan. Ainoa vaikeus on ollut haudata se romanttinen rakkaussuhde haihattelu,mutta se on kokemuksen ja ajan myötä helpottanut. Se ei ole totta.

Ylös