Työkaverin ''höperöityminen''
Ei varmaan korrekti ilmaus, mutta ehkä joku ymmärtää mitä ajan takaa. Minulla on työpari, joka on jo vanhempi, eläkeikään muutamia vuosia. Mitään muistisairautta hänellä ei ole tietääkseni, mutta iän karttuessa hänestä on tullut entistä arempi opettelemaan mitään uutta tai ottamaan vastuuta mistään, ja unohtelua on enemmän. Työmetodit ovat kymmenen, kahdenkymmenen vuoden takaa.
Joudun tekemään suurimman osan työstä, koska hän ei suoriudu mistään mikä vaatii enemmän oma-aloitteisuutta ja itsenäistä ajattelua. Ja kuten kaikki tietävät, sellaista perustason suorittavaa työtä on todella vähän nykyajan toimistoissa. Saamme saman palkan kuitenkin, mikä ei tunnu reilulta.
Miten tällaisen ottaa esimiehen kanssa esille vaikuttamatta itse inhottavalta? Onko kokemusta samanlaisesta työkaverista?
Kommentit (53)
Olen kuuskymppinen ja toivoisin, että te jotka pidätte meitä jarruina töissä, niin tehkää aloite, että eläkeikä alennetaan 60 v. Kiittäisin teitä siitä jos se menisi läpi. Haluaisin jo eläkkeelle, mutta kun ei päästetä millään.
Teen töissä helppoa työtä. Vaikeaksi sen tekee ainoastaan se että töistä ei ole selkeitä kuvakaappaus työohjeita.
Työpaikoilla kuuluisi olla sellaiset, että kuka vaan voi ohjeita katsoen oppia ne tekemään.
Itse myös ollut työpaikassa jossa näillä vanhemmilla työntekijöillä paljon rajoituksia..oli ns.kiertävät työpisteet, mutta käytännössä kun puolet sakista oli semmoisia ettei voinut olla raskaimmissa pisteissä niin olit niissä itse aina kun samaan vuoroon sattui joku joka ei voi tehdä raskasta..tuo kierto oli tehty niin, että kuormitus pysyisi kaikilla samana, mutta todellisuudessaei toiminut.. hyvä on huudella, että kestä pari vuotta kun ei itse joudu siihen kuormitukseen.
Itse olen käynyt esimiehelle juttelemassa, kun olin huolissani työkaverista, joka ei mm. oppinut käyttämään sähköpostia. Muut vaan hyssytteli. Minusta se muistisairaus oli jo ilmiselvää. Oli aika raskasta tehdä hänen kanssaan töitä, kun hän ei millään oppinut vaikka toistuvasti neuvoin, jouduin tekemään kahden ihmisen edestä töitä.
Esimies ohjasi työterveyteen tarkastukseen ja Alzheimer löytyi. Jäi sairaseläkkeelle.
Mene juttelemaan. Kyllä vanhempi työntekijä oppii, voi ehkä vaatia pari toistoa tai enemmän neuvomista alussa, mutta ei opi eikä omaksu, jos kaikki ei ole kunnossa päänupissa. Se on silloin työterveysasia. Muistisairas on kyllä taitava peittelemään asiaa alussa.
Meillä on monta 60-v. työntekijää, jotka hoitaa hommat sujuvammin kuin nuoremmat ja älyssä ja muistissa ei mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa eläkeikää lähestyvistä on kokemukseni mukaan tuollaisia, mutta se pitää vaan sietää ajatellen, että ei se siinä loputtomiin ole. Luultavasti sinä ja minäkin ollaan 60+ iässä ihan samanlaisia, ja silloinkin sitä toivoisi että nuoremmilta saisi ymmärrystä.
Nuorena muuten joskus itse "kantelin" tuollaisesta mielestäni osaamattomasta ja hitaasta vanhemmasta työkaverista esimiehelle. Esimies sanoi suoraan että kyllä hän sen tietääkin, mutta antaa nyt Pertin olla rauhassa viimeiset vuodet töissä eläkettä kerryttämässä. Että täällä ei ole tapana potkia firmaa vuosikymmeniä palvelleita pois viimeisinä vuosina. Alkutuohtumuksen jälkeen tuli jotenkin turvallinen tunne, että firmassa on inhimillisyyttä.
Olisipa tuollaisia työpaikkoja enää. Minä sain kenkää tänään, 23 vuoden jälkeen. Täytän muutaman viikon päästä 60 eli oli oikein kiva lahja.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuuskymppinen ja toivoisin, että te jotka pidätte meitä jarruina töissä, niin tehkää aloite, että eläkeikä alennetaan 60 v. Kiittäisin teitä siitä jos se menisi läpi. Haluaisin jo eläkkeelle, mutta kun ei päästetä millään.
Voi kun voisikin alentaa, mutta sitten se tarkoittaisi sitä, että omasta palkasta jää vielä vähemmän käteen kun jostain pitää repiä rahaa kasvavalle eläkeläismäärälle

Ei haluta päästää eläkkeelle, mutta ei haluta pitää töissäkään. Mitäs nyt sitten tehdään, kun oikein mikään ei käy? Kuulostaa taas 3 vuotiaan tasolle jääneen uhmaikäisen, kolmikymppisen lapsiaikuisen kiukuttelulta, joka kaipaa vain henkistä tukkapöllyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuuskymppinen ja toivoisin, että te jotka pidätte meitä jarruina töissä, niin tehkää aloite, että eläkeikä alennetaan 60 v. Kiittäisin teitä siitä jos se menisi läpi. Haluaisin jo eläkkeelle, mutta kun ei päästetä millään.
Voi kun voisikin alentaa, mutta sitten se tarkoittaisi sitä, että omasta palkasta jää vielä vähemmän käteen kun jostain pitää repiä rahaa kasvavalle eläkeläismäärälle
Sittenhän sinä maksaisit vain vähän enemmän eläkevakuutusmaksuja, ei se sen vaarallisempaa olisi. Liian varhain eläkkeelle jäävä saisi pienempää eläkettä kuin täydet vuoet tehnyt, joten säästöähän tuosta syntyisi koko elinkaaren kannalta katsottuna.
Meillä on muuten enemmän alle 30v ikäisiä eläkeläisiä kuin yli 90 v eläkeläisiä, joten ongelmana ei ehkä sittenkään ole vanheneminen ja korkea ikä.

Entä ne 65-89 -vuotiaat eläkeläiset? Heillekö ei makseta eläkettä lainkaan?
Kun eläkeikä nousee koko ajan ja tulevaisuudessa päästään eläkkeelle 70-vuotiaina, kannattaa varautua hieman hitaammalla käyviin työkavereihin. Monella on varmasti alkava muistisairaus, eikä muutenkaan siinä iässä pysy enää viimeisen tekniikan tahdissa. Kohtuutonta edes vaatia sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tulee olemaan omassa tulevaisuudessa viihdyttävää, kun omakin eläkeikä on yli 70.
Ainiin mutta ei ne taida silloinkaan palkata seitsemänkymppisiä näihin iänikuisiin pätkätöihin.
Älä huoli. Suurin osa töistä on siihen mennessä automatisoitu.

Väitinkö, että ei maksettaisi? En. Sinä vain et huomaa, että meillä alkaa olla vuosittain enemmän uusia työikäisiä eläkeläisiä kuin eläkeläisten luontaista poistumaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tulee olemaan omassa tulevaisuudessa viihdyttävää, kun omakin eläkeikä on yli 70.
Ainiin mutta ei ne taida silloinkaan palkata seitsemänkymppisiä näihin iänikuisiin pätkätöihin.
Älä huoli. Suurin osa töistä on siihen mennessä automatisoitu.
Tätähän meille on kerrottu 1970-luvulta alkaen eli 50 vuodessa ei ole vielä isoja asioita saatu aikaan. Automatisoinnin sijaan on siirrytty itsepalveluun.
Voithan sä vihjaista esimiehelle, että lähettää työkaverin työkyvyn arviointiin. Jos siis on oikeasti kyse siitä ettei hän suoriudu ja tekee virheitä, eikä vain erilaisesta työtahdista ja - tavoista.
Vierailija kirjoitti:
Kun eläkeikä nousee koko ajan ja tulevaisuudessa päästään eläkkeelle 70-vuotiaina, kannattaa varautua hieman hitaammalla käyviin työkavereihin. Monella on varmasti alkava muistisairaus, eikä muutenkaan siinä iässä pysy enää viimeisen tekniikan tahdissa. Kohtuutonta edes vaatia sellaista.
Toisaalta eläkeläisistä todella moni käy edelleen töissä, koska työttömät eivät töihin suostu. Lapseni päiväkodissa on kolme eläkeläistä paikkaamassa nuorempien työhaluttomuutta.
Olen huomannut 60+ ikäisessä työkaverissa samaa. Mitään uutta ei enää opi. Yksinkertaisissakin asioissa soitetaan helpdeskiin tai pyydetään muutenkin kiireistä työkaveria vieriopettamaan. Kuulo on jo niin huono ettei huvita keskustella kun kaiken saa sanoa kolmeen kertaan eikä työpaikalla oikein huutaakaan voi. Tuntuu ettei asiat oikein mene petille. Jotain kun selittää saa vastaukseksi tyhjän katseen, olankohautuksen ja nopean aiheen vaihdon.
Kamala muutos ja nopea. Ennen niin ihana työkaveri höperöityy vauhdilla. Esimiestä ei kiinnosta. En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua? Välillä ärsyttää kovastikin, välillä säälittää ja huolettaa.
Minulla myös 60+ työkaveri jolla varmaan iästä yms johtuvia asioita paljon mutta on myös tosi laiska ja mukavuudenhaluinen. Olen ollut ymmärtäväinen, auttanut häntä niin paljon kuin pystyn ja jaksan, paikannut, puolustanut ja vaikka mitä.
Pätkääkään kiitollisuutta tai vastavuoroisuutta ei ole. Jos itse olen pulassa, hän ei auta ikinä. Ennemmin istuu vaikka tauolla 2 tuntia tylsistymässä kuin tekee mitään toisen eteen. Lisäksi on välillä tosi äkäinen ja ymmärtää asioita väärin. Pyytää usein apua ja neuvon häntä. Jos sanon jotain väärää väärään aikaan vahingossa, se on holhoamista ja hän suuttuu. Todella raskasta olla hänen kanssaan, kuin munankuorilla kävelyä.
Ja ymmärrystä minulla on hänen ikäänsä liittyen. Arvostan vanhempia ihmisiä ja paljon olen häneltäkin oppinut kun hänellä elämänkokemusta enemmän. Viihdyn hänen seurassaan, kyse ei ole siitäkään. Ymmärrän että joskus tulee aika jolloin itse voin olla hänen tilanteessaan, silloin toivon että saan apua ja ymmärrystä nuoremmilta. Mutta lupaan sen, että pientä kiitollisuutta silloin tulee olemaan. En kaada paskaa kenenkään niskaan joka haluaa hyvää minulle.
Eli yrittänyt olen parhaani. Mutta on raskasta kun joutuu tekemään toisenkin työt ja ottamaan vastuun joka kuuluisi toiselle. Ja kiitoksena tästä vain kiukunpuuskat silloin tällöin. Sellaista vaan ei jaksa. En halua pomolle suoraan sanoa, ja pilata toisen lopputyövuosia. Onneksi itselleni tulossa keväällä siirto toiselle osastolle, siihen asti koitettava jaksaa.
Miten teillä muilla, onko nämä vanhemmat työkaverit muuttuneet myös kiukkuisiksi? Liittyykö sekin vain ikään? Mietin vaan..
Vierailija kirjoitti:
Kun eläkeikä nousee koko ajan ja tulevaisuudessa päästään eläkkeelle 70-vuotiaina, kannattaa varautua hieman hitaammalla käyviin työkavereihin. Monella on varmasti alkava muistisairaus, eikä muutenkaan siinä iässä pysy enää viimeisen tekniikan tahdissa. Kohtuutonta edes vaatia sellaista.
Joo en enää muista tarkkoja lukuja, mutta ihan joitain viikkoja sitten asiasta oli uutinen. Aika merkittävällä määrällä 60-70-vuotiaista on jo alkava muistisairaus. Vaikka jatkossa tavoite on, että 100% näistä tyypeistä olisi edelleen työelämässä. Itsellänikin on suositeltu eläkeikä 69 vuotta, ja varmasti tulee siitä vielä nousemaan sen 25 vuoden aikana, ennen kuin kyseinen ikä koittaa.
Mä oon kanssa huomannu, että melkee joka kolmannella yli 60 veellä on pää jo pehmennyt. Kyselevät samoja asioita moneen kertaan ja selvästi unohtelee jo.
Nyt ei tosiaankaan puhuta mistään virallisesti varhais muistisairaasta vaan ihan tavallisista ihmistä työelämässä.
Minulla oli tilanne toisinpäin.
Meille palkattiin tradenomeja kaksi, kummankin aloitekyky oli nolla, kaiken odottivat valmiina.
Toisesta tuli palkanlaskija, teki hommaa miten kuten vanhemman työkaverin rinnalla liki kaksi vuotta ja ilmoitti, ettei ole oppinut eikä halua opetella. Toinen oli kurssisihteerinä, suurin osa kursseista ja tilaisuuksista unohtui mainostaa, järjestelyt pettivät, yhtä sekasotkua koko homma.
Onneksi pääsin eläkkeelle.
Kumpikin on nyt kuulema savustettu ulos. Minuakin kysyttiin takaisin hommiin, kun kaikki oli sekaisin, mutta olen hommani hoitanut, 43 vuotta työelämässä riittää minun panokseksi. Tietotekniikan otti käyttöön minun sukupolveni, eipä siihen ollut koulutusta, työn ohessa opeteltiin. Ja hyvin meni!