Itkettää peiliin katsoessa- Liian lyhyet hiukset
Kävin tässä kampaajalla ja pituudesta lipsahti "vähän" liikaa pois. Valitettu on mutta se ei tuo hiuksia takaisin. Nyt mulla on 5-vuotiaan pikkutytön hiukset keski-ikäisen pyöreäkasvoisen ja roikkuvanaamaisen ämmän päässä.
Hiukset olisi ihan kivat jos olisin 10-15 kiloa hoikempi siro nainen mutta olen kuitenkin hiukan pyöreä ja tää lyhyt hiusmalli tekee ulkonäöstäni entistä pyöremmän kun hiukset eivät laskeudu kasvojen sivulle kaventamaan eikä niitä saa laitettua kiinnikkään. Mitä hittoa teen?
Laihdutuksen aloitan heti, mutta tuloksia ei synny kauhean nopeasti, olen tälläkin hetkellä normaalipainoinen, indeksillä 23 tai vähän alle. Runsaammalla meikillä ja korkeilla koroilla saa tilannetta pelastettua, mutta toimii vaan juhlatilanteessa, ei esim. urheillessa eikä töissä.
On niin helvetin ruma olo, varsinkaan kun en todellakaan ole ikään kaunotar muutenkaan. Hiukseni olivat ulkonäössäni ainoa hyvä puoli ja nyt niitäkään ei enää ole. Kasvatukseen menee vuosia ja voi hyvin olla, etteivät enää edes kasva yhtä pitkiksi, kun iän karttuessa kasvu on hidastunut ja hiusten laatu huonontunut vaikka olen hoitanut paremmin kuin nuorena.
Ottaa vaan päähän ja rankasti. Tuntuu että kaikilla on kauniit pitkät hiukset.
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 12:41"]
Toivottavasti tuo on vain hyvin tilapäinen shokkireaktio heti kampaajalta tulon jälkeen. Sellaiseksi se on ymmärrettävä, mutta jos keski-ikäisellä ihmisellä vielä joku ulkonäkö muuten on niin tärkeää että itkettää jotkut vähän liian lyhyet hiukset, niin vähän huonolta kuulostaa.
Eikä se hiusten kasvatus nyt vuosia kestä. Itse leikkautin ihan omasta tahdostani kokeeksi ihan parin-kolmen sentin silpuksi hiukset pari vuotta sitten. Totesin saman kuin sinä: keski-ikäinen pallonaama ei näytä hyvältä sellaisessa tukassa. Joten aloin kasvattaa. Vuodessa minulla oli jo lyhyt polkkkatukka ja nyt alkaa olla hartiamitassa.
[/quote]
Minua on aikuisikään asti kiusattu ulkonäöstäni, ei siitä parane pelkästään siksi, että ikää tulee lisää. Muitakin ongelmia on kohdalleni sattunut ja ehkä niidenkin takia rumat/ ulkonäkööni sopimattomat hiukset tuntuvat olevan viimeinen niitti.
Laita kuva, niin yritämme keksiä jotain.
Nohhoh, kyllä se vaan niinkin on, että kampaajilla on omat tapansa ja niistä on seurauksensa. Jos esimerkiksi sanon, että haluan kapean otsatukan, niin kampaaja leikkaa mulle kapean otsatukan ja se on aluksi ihan hyvä. Mutta kun käyn parin kuukauden jälkeen lyehnnyttämässä sitä, niin kampaaja lisää siihen etuhiuksiin hitusen sivulta, jotta saa nätin reunan. Ja kun seuraavalla ja taas seuraavalla kerralla sieltä sivulta lisätään, niin ajan myötä etuhiukset eivät suinkaan ole enää kapeat, vaan leveät.
Näin käy monessa muussakin kohdassa. Jos haluat ohuet etuhiukset, niin ne paksuuntuvat ja paksuuntuvat kampaajan käsittelyssä. Jos haluat hieman kerrostusta taakse tai sivuille, niin sen määrä lisääntyy ajan kanssa. Kampaajilla on piintyneet tapansa tehdä asioita, eikä niissä läheskään aina oteta huomioon sitä, miten ne vaikuttavat asiakkaan toiveisiin.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 12:33"]
En usko, että kukaan leikkaa 10 senttiä pois jos asiakas pyytää senttiä. Mutta jos pyytääkin, että leikataan huonot pois, silloin voi hyvinkin lähteä 10 cm?
[/quote]
Itseasiassa sanoin että hiuksista pois noin 2cm ja näytin sen vielä sormilla. Viimeksi leikattu sen verran vähän aikaa sitten, että sen enempää huonoa latvaa ei pitäisi olla kertynyt. MIstään mallinmuutosleikkauksesta ei ollut puhetta. Lisäksi hiukseni ovat sen verran kiharat, että eri tavoin laitettuna pituus vaihtelee, joten varsinaista pituutta ei huomaa ihan heti.
Onko ne nyt tätä tyyliä http://hairstylesweekly.com/images/2013/01/Short-Curly-Hairstyles.jpg
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 12:47"]
Heh, tämä palautti mieleeni että näin viime yönä unta jossa mulla oli lyhyeksi leikatut tummat hiukset (oikeasti on vaaleat puolipitkät). Peilailin itseäni vähän järkyttyneenä, kun olen aina ajatellut että ei "poikatukkaa" mulle. Unessa näytti kuitenkin yllättävän hyvältä.
[/quote]
Mulla taitaa käydä päin vastoin: huomen aamulla kun herään luulen että olen nähnyt unta, mutta heräänkin ja tajuan että tukkani on lyhyt eikä se näytä hyvältä :(
AP, et ole tosissasi, haluat itsellesi teini-ikäisen hiukset. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara ja ainakin minulla on hiusten kasvuvauhti liiankin kova. Ikää on 56 ja hiukseni kasvavat talvella noin 1 sentin kuukaudessa ja kesällä noin 1,5 sentti kuukaudessa. Myös minulla ovat kasvot pyöreän malliset, mutta noin leuan linjan mukaisesti leikattu polkkatukka kaventaa kummasti kasvojani. En voisi kuvitellakaan mitään pitkää tukkaa. Pitkä tukka ikäiselläni naisella tuo mieleen erään vahvasti inhoamani työkaverin. Tuolla naisella oli ja on edelleenkin pitkä tukka, mutta kiipesi asemaansa työssä (esimieheksi ilman esimiehen taitoja) reittä pitkin. Niinpä vanhemmat naiset, joilla on pitkät hiukset tuovat mieleeni tämän kyseisen tapauksen. Kyllä, olin yksi hänen kiusaamisensa uhreista.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 13:04"]
Onko ne nyt tätä tyyliä http://hairstylesweekly.com/images/2013/01/Short-Curly-Hairstyles.jpg
[/quote]
: ( Saisko noi jotenkin pinneillä kiinni, niin että näyttäis että olis jonkunmoinen sykerö takana? Tulee mieleen se yks masterchefissä kilpaileva Sun?
Piti siis tasoittaa latvoista, ei tehdä mallinmuutosleikkausta. Malli onkin jotakuinkin sama kuin ennen, vain reilusti lyhyempi.
Ymmärrän tuskan. Moni kampaaja leikkaa sen minkä on oppinut. Minulla on suomalaiseksi outo hiuslaatu. Aina Etelä-Euroopassa saan kivan ja toimivan leikkauksen hiuksiini. Suomessa saa aina sen saman kummallisen ja hiuslaatuuni sopimattoman leikkauksen. Minulla on paksut, mutta tosi liukkaat hiukset. Yksi hius on paksu laadultaa. Omaan päähäni ei käy tyypilliset suomalaiset leikkaukset. Kampaajaksi ryhtyy moni jolla ei ole kuitenkaan mitään silmää.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 13:04"]
Onko ne nyt tätä tyyliä http://hairstylesweekly.com/images/2013/01/Short-Curly-Hairstyles.jpg
[/quote]
Valitettavasti, mutta kiharammat ja inahduksen pidemmät.
Mitä tuo 23 oikein höpisee? Eikö AP saisi haluta pitkiä hiuksia koska häntä on joskus kiusannut pitkähiuksinen naishenkilö? Aika kaukaa haettua.
Eikö niitä tosiaan saisi jotenkin kiinni pinneillä?
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 13:32"]
Eikö niitä tosiaan saisi jotenkin kiinni pinneillä?
[/quote]
Kyllähän näihin pinnejä saa, mutta jos halaa laittaa vaikkapa ponnarille, niin niskan ja ohimot saa laittaa pinnejä täyteen. Tosi kivan näköistä! Pitkä tukka oli helppo kun sen sai ponnarille tai kiepautettua nutturalle yhdellä hiuslenkulla. Ärsyttää tökkiä pää täyteen pinnejä, kun ne kuitenkin aina sattuvat tai kiristävät.
"ei ole hampaat, kasvaa takaisin".
Suoristuspermanentti. Helpottaa kummasti kiharaongelmaa ja tuo sitä pituutta lisää. Jos vielä senkin jälkeen tuntuu liian lyhyeltä niin sitten ne pidennykset.
kestää pitkään, että kiharat hiukset näyttävät pidemmiltä. Suomalaiset kiharat ovat vielä yleensä todella kuivat, katkeilevat ja kuluvat helposti latvoista. Saat minun sympatiani ap! Miltä hiuksesi näyttävät suoristettuina? Auttaisiko suoristusrauta pahimman yli?
Kokeile käyttää peruukkia. Ainakin välillä. Markkinoilta saa todella kauniita peruukkeja.
Syöpähoidot veivät minulta hiukset. Hiukset alkoivat kasvaa neljä kuukautta hoidon jälkeen. Kuva kiharahiuksisesta naisesta oli mielestäni kaunis, vaikka omia syöpälääkkeen korkkiruuvikihartamia ja tummentamia hiuksiani ihmettelenkin.
Onko ap:n hiukset niin kuin tuossa linkissä? No eihän noi ole pahat! Pirteät vanhemmalla naisella.
Mua kiinnostaa millaista mallia toivoit, kirjoituksestasi saa käsityksen, että ainakin 20 senttiä lähti ilman lupaa? Silloin olisin kyllä ainakin itse jättänyt maksamatta koko "palveluksesta".