Onko muita jotka eivät ikinä kokeillut "ilopillereitä"?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 19:42"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 19:18"]

Minä 50v ja eipä ole tullut pillereitä napsittua. Matalapaineet ja läheisten kuolemat on selvitty läpi ilman masisnappeja. Mutta en tuomitse. Eihän meillä ole kuin yksi elämä. Jos joku haluaa sen elää pöminöissään, niin menee se niinkin

[/quote]

Kiva ettet sentään tuomitse. Minä nimittäin en ainakaan olisi enää nauttimassa ainoasta elämästäni ilman "masisnappeja". Siihen nähden muutama vuosi lääkityksellä ei tunnu ylivoimaiselta uhraukselta.

3

[/quote]

Joo, nää on tosiaan ihania, nää jotka "ei tuomitse". Multa on hoidettu masennusta, mutta onnellisuuspillereitä mulle ei harmi vaan kukaan ole tarjonnut :( Haluaisin kyllä!

Suututtaa tuollaiset kommentit kuin ap:lla ja parilla muulla tässä ketjussa. Kärsin paniikkihäiriöstä, joka muuttui yleistyneeksi ahdistuneisuushäiriöksi. En varmaan olisi enää olemassa, jos en olisi saanut masennuslääkettä tuolloin. Pari kertaa olen lopettanut, mutta nyt syön loppuelämäni pientä annosta. Hoidetaanhaan muitakin sairauksia. Nyt olen työkykyinen ja elän normaalia elämää. Mitään ihmeellisiä onnenhuuruja en ole kokenut lääkityksen myötä. Ihan normaalit tunteet minulla on.

Kyllä ihan ihmeesti täälläkin kehoitetaan hakemaan masislääkkeitä. Ja nähtävästi niitä saakin.

Kun ukko pettää, kolmannessa viestissä jo kehoitetaan hakemaan masennuslääkkeitä.

Sitten on lukuisia ketjuja, kun ei päästä ketipinorista ja venlaflaxinista yms. eroon.

kannattaisko ne ukkonsa pettämiset kuitenkin yrittää päästä läpi ilman onnellisuuspillereitä, samoin kuin muutkin normaalivastoinkäymiset

En ole elämäni aikana syönyt koskaan mitään masennuslääkkeitä. Paniikkihäiriöön määrätyistä lääkkeistäkin kieltäydyin.

Kyllä se on ihan totta tänä päivänä että niitä annetaan aika helposti kun on raskasta elämän polulla. Voisi kokeilla myös nostaa sitä mielialaa omin keinoin tai lääkäritkin voisi ehdottaa joillekin vaikka tunnin kävelyä päivässä, sekin jo piristää. Kun treenaa tulee hyvänolon endorfiiniannos kehoon jolloin voi paremmin.

Läheskään aina mt-ongelmat eivät johdu mistään normaaleista tai edes ei-normaaleista vastoinkäymisistä. Sellaisiin nyt ei tietenkään mitään lääkkeitä pidä määrätäkään.

Sen sijaan koko elämän nielaiseva tukahduttava ahdistus ja toivottomuus, vaikka periaatteessa asiat ovat hyvin, on jo sellainen tilanne, että apua on saatava. Lääkkeet harvoin yksinään auttavat, mutta niistä voi olla hyvä apu (ja kyllä on omaa kokemusta ko. asiasta). Parhaan avun sain pitkäkestoisesta kognitiivisesta terapiasta. Ja lääkkeistäkin pääsin eroon, kuten halusinkin.

Voi kun ihmiset eivät ymmärrä. Kävelepä tunti päivässä niin kyllä se piristää.... masentunut, ahdistunut, paniikkihäiriöinen ei pysty pahimmillaan tekemään mitään. Ei syömään, juomaan, hyvä että hengittämään. On kyse sairaudesta eikä mistään pienestä alakulosta. Ihmettelen kyllä sitä, että miksi avioeron läpikäynyt yleensä menee lääkäriin? Mitä apua sieltä olettaa saavansa, jos ei lääke kelpaa? Turhaan sinne lääkäriin menee kuormittamaan systeemiä. Kyllä meitä oikeasti sairaita on ihan riittämiin.

Mulle lääkäri tyrkyttämällä tyrkytti masennuslääkkeitä vaikka mä pyysin terapiaan pääsyä. Kyseessä oli äärimmäisen rankka elämänvaihe johon liittyi mm. isäni kuolema ja muuta vastoinkäymistä.

Tiesin että pääsen jaloilleni siitä, olisin kaivannut jonkun, jonka kanssa puhua kyllästymiseen asti kun minulla ei ollut yhtään läheistä jonka kanssa puhua ihan kaikesta, ilman että olisi pitänyt miettiä lisääkö se heidän suruaan.

En ottanut lääkkeitä, toivuin kyllä, mutta olisin ehkä päässyt jaloilleni nopeammin terapialla, jota en saanut. "Koska masennuslääkkeet"

Terapiaan eivät päässe todellisessa tarpeessa olevatkaan. Miten joku kuvittelee pääsevänsä sinne , kun elämässä on vähän vastoinkäymisiä ja omainenkin kuolee.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 21:21"]

kannattaisko ne ukkonsa pettämiset kuitenkin yrittää päästä läpi ilman onnellisuuspillereitä, samoin kuin muutkin normaalivastoinkäymiset

[/quote]

Tietenkin kannattaa yrittää! Ei ole mitään järkeä lähteä hoitamaan jokaista yksittäistä vastoinkäymistä mielialalääkkeillä. Mutta ei ole myöskään mitään järkeä syyllistää lääkitykseen turvautuneita ja sillä toimintakykyisiksi parantuneita. Ihmisen mieli kun on sellainen, että joku kestää sairastumatta enemmän ja joku vähemmän, eikä se vähemmän kestänyt silti ole enemmän kestänyttä huonompi.

Lääkkeistä eroon pääseminen ei ole helppoa, näkeehän sen niistä mainitsemistasi ketjuista. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että Efexorin vieroitusoireet olivat kerrassaan helvetilliset. Mutta toisaalta, Efexor hyvin todennäköisesti myös pelasti henkeni.

Lisäksi asiaa voi ajatella niinkin, että jos ihminen katkaisee jalkansa, pitäisikö hänen sinnitellä terveeksi omin voimin ilman lääketieteen tarjoamaa apua vai hankkiutua hoitoon ja nähdä hieman vaivaa että oppii kipsin poiston jälkeen jälleen kävelemään? Sama juttu mielen kanssa, voi jäädä sinne sänkynsä pohjalle tai mennä narun jatkoksi, tai sitten ottaa vastaan tarjotun avun ja toipua vaikka vaikeuksienkin kautta.

3&19

Masennuslääkkeiden vaikutushan yleensä on se että ne tasaa kaikki tunteet, kuten yksi ystävätär kerran kuvaili, ei itketä enää, mutta eipä sitten nauratakaan. Mun kokemus niistä oli juuri se että mikään ei tuntunut miltään, jos meni joku vaikka rikki, ja ennen olisi sappi alkanut kiehua ja kiroiluttaa, niin silloin kun oli lääkitys päällä, oli vaan että jaha, rikki meni sit toiki. Minä kyllä tarvisin sitä piristettä, mutta sellaista ei oikein kuulemma ole tehty.

Höpsistä taas. Ei ole minulla ainakaan masennuslääkkeet tunteita tasanneet tai poistaneet. Päinvaston. Nyt voin taas tuntea kaikkia tunteita ja elää normaalisti.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 21:43"]

Masennuslääkkeiden vaikutushan yleensä on se että ne tasaa kaikki tunteet, kuten yksi ystävätär kerran kuvaili, ei itketä enää, mutta eipä sitten nauratakaan. Mun kokemus niistä oli juuri se että mikään ei tuntunut miltään, jos meni joku vaikka rikki, ja ennen olisi sappi alkanut kiehua ja kiroiluttaa, niin silloin kun oli lääkitys päällä, oli vaan että jaha, rikki meni sit toiki. Minä kyllä tarvisin sitä piristettä, mutta sellaista ei oikein kuulemma ole tehty.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Näin oli ehkä joskus 80-luvulla, mutta nykyisin yleisimmin käytetyt masennuslääkkeet (serotoniin takaisinoton estäjät) eivät todellakaan tasaa mitään. Eivätkä tee onnelliseksi. Ne nostavat vain sieltä syvästä kuopasta, missä masentunut on, lähemmäksi normaalia elämää.